Navigointipolku

Mistä on yrittäjät tehty - ruotsalainen menestystarina

Helmikuu 2011

Oppilaita

Hallandin alueella Ruotsissa on onnistuttu lisäämään nuorten mielenkiintoa yrittäjyyteen esimerkillisellä tavalla. Alue palkittiin viime vuonna Yrittävä Eurooppa -palkinnolla tulevaisuuden yrittäjien kouluttamisesta.

Hallandissa maakunta- ja paikallisviranomaiset ovat sijoittaneet liiketoimintaympäristön kehittämiseen kouluttamalla ja motivoimalla nuoria aikuisia. Perus- ja keskiasteen koulut tarjoavat yrittäjyyskoulutusta, jossa oppilaille annetaan mahdollisuus osallistua erilaisiin yrittäjyyttä koskeviin projekteihin. Useat opettajat ovat saaneet koulutusta yrittäjyystaitojen opettamisessa. Projekteihin lukeutuvat skeittirampin rakentaminen ja matematiikan opiskelu todellisissa tilanteissa paikallisyrityksissä.

Vuosina 2007-2010 yhteensä 2 500 opettajaa osallistui viisipäiväiseen koulutukseen, jonka tavoitteena oli opiskelijoiden mielenkiinnon lisääminen yrittäjyyteen. Yrittäjillä, opettajilla ja oppilailla oli käytössään virtuaalifoorumi, jossa he pystyivät muun muassa kommunikoimaan keskenään, suunnittelemaan oppitunteja ja käytännön koulutusta sekä keskustelemaan talousasiantuntijoiden kanssa.

Aloitteen tuloksena 44 % alueen 18-30-vuotiaista nuorista haluaa itsenäisiksi yrittäjiksi, mikä on koko Ruotsin ennätysluku tällä saralla. Alueen uusien yritysten määrä on kasvanut merkittävästi.

Euroopan komission on jakanut Yrittävä Eurooppa -palkintoja vuodesta 2006 lähtien julkisen sektorin toimijoille tunnustuksena erinomaisuudesta alueellisen yritteliäisyyden edistämisessä. Tämän vuoden finalistit ilmoitetaan helmikuun loppuun mennessä. Voittajat selviävät Yrittävä Eurooppa -palkintoseremoniassa Budapestissa 24. toukokuuta 2011.

Lisätietoa:

Kaikki menestystarinat

Sivun alkuun
Mutta mikä on pk-yritys?

Uusimmat uutiset

    Kaikki uutisetRSS

    Yrittäjille suunnatut ohjelmat

    • Kansainvälistyminen Enterprise Europe Network
    • Opasta uutta yrittäjää Erasmus for Young Entrepreneurs

    Tätä sivustoa hallinnoi sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosasto
    ja sitä rahoitetaan kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmasta.

    Viimeisin päivitys: 08/03/2012 | Sivun alkuun