Navigation path

Additional tools

Lakitekstejä

Rakennerahastoja koskevat asetukset vuosiksi 2007–2013

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 158–162 artiklassa määrätään, että yhteisön olisi edistettävä koko yhteisön sopusointuista kehitystä ja lujitettava taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta vähentämällä alueiden välisiä kehityseroja. Tavoitteiden toteuttamiseen vuosina 2007–2013 käytettävien välineiden oikeusperustana on neuvoston ja Euroopan parlamentin heinäkuussa 2006 hyväksymä viiden asetuksen paketti..

Seuraavat asetukset on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä (Eur-Lex). Linkin kautta pääsee selailemaan viitteitä, joiden kautta voi lukea kokonaisia tekstejä, oikaisuja, tietoja menettelystä ja asiakirjojen välisistä yhteyksistä.

Yleisasetus

Neuvoston asetus (EY) N:o 1083/2006, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2006, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1260/1999 kumoamisesta

Yleisessä asetuksessa määritellään yhteiset periaatteet, säännöt ja standardit, joita sovelletaan pantaessa täytäntöön kolme koheesiopolitiikan toteutusvälinettä, jotka ovat Euroopan aluekehitysrahasto EAKR, Euroopan sosiaalirahasto ESR ja koheesiorahasto. Asetuksen perustana on periaate, jonka mukaan hallinnointitehtävät jaetaan unionin ja jäsenvaltioiden ja alueiden kesken. Siinä vahvistetaan uudistettu ohjelmointimenettely, joka perustuu yhteisön koheesiopolitiikan strategisiin suuntaviivoihin, niiden jatkotoimet samoin kuin yhteiset standardit varainhoitoa, valvontaa ja arviointia varten. Uudistetussa täytäntöönpanojärjestelmässä rakennerahastojen ja koheesiorahaston hallinnointi on entistä yksinkertaisempaa, oikeasuhteisempaa ja hajautetumpaa.

Asetuksen koko teksti Eur-Lex:issä


Asetuksen toimeenpano

Commission Regulation (EC) No 1828/2006 of 8 December 2006 setting out rules for the implementation of Council Regulation (EC) No 1083/2006 laying down general provisions on the European Regional Development Fund, the European Social Fund and the Cohesion Fund and of Regulation (EC) No 1080/2006 of the European Parliament and of the Council on the European Regional Development Fund

Euroopan komission asetus rakennerahastojen ja koheesiorahastojen käytöstä kaudella 2007–2013 on kokonaisuus, joka sisältää yksityiskohtaiset määräykset koheesion rahoitusvälineiden hallinnoinnista.

Asetuksen koko teksti Eur-Lex:issä


EAKR-asetus

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1080/2006, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2006, Euroopan aluekehitysrahastosta ja asetuksen (EY) N:o 1783/1999 kumoamisesta

Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) annetussa asetuksessa määritellään rahaston tehtävä ja toiminta-alat, kuten alueellisten kehityserojen supistamiseen unionissa tähtäävien julkisten ja yksityisten sijoitusten edistäminen. EAKR:stä tuetaan ohjelmia, joiden aiheisiin lukeutuvat aluekehitys, talouden muutokset, kilpailukyvyn tehostaminen ja alueyhteistyö kaikkialla EU:ssa. Rahoitettavia kohteita ovat mm. tutkimus, innovaatio, ympäristönsuojelu ja riskinhallinta. Infrastruktuuri-investoinnit ovat edelleen merkittävässä asemassa etenkin vähiten kehittyneillä alueilla.

Asetuksen koko teksti Eur-Lex:issä


ESR-asetus

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1081/2006, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2006, Euroopan sosiaalirahastosta ja asetuksen (EY) N:o 1784/1999 kumoamisesta

Euroopan sosiaalirahaston ESR:n täytäntöönpanossa noudatetaan Euroopan työllisyysstrategiaa ja keskitytään neljään pääalaan: työntekijöiden ja yritysten sopeutumiskyvyn parantamiseen, työelämään pääsyn ja työmarkkinoille osallistumisen edistämiseen, sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseen, johon pyritään torjumalla syrjintää ja helpottamalla epäedullisessa asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille, sekä edistämään kumppanuuksia, joilla käynnistetään uudistuksia työllisyyden ja osallisuuden alalla.

Asetuksen koko teksti Eur-Lex:issä


EAYY-asetus

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1082/2006, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2006, eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä (EAYY)

Viidennellä asetuksella luodaan erityinen eurooppalainen rajaseutuyhteistyöyhtymä ERY.Uuden välineen tarkoituksena on helpottaa alue- ja paikallisviranomaisten rajatylittävää, valtioidenvälistä ja/tai alueidenvälistä yhteistyötä. Nämä viranomaiset saisivat oikeushenkilöllisyyden alueyhteistyöohjelmien täytäntöönpanoa varten yhtymään osallistuvien kansallisten, alueellisten, paikallisten tai muiden julkisviranomaisten välisen sopimuksen pohjalta.

Asetuksen koko teksti Eur-Lex:issä


Koheesiorahastoasetus

Neuvoston asetus (EY) N:o 1084/2006, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2006, koheesiorahaston perustamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1164/94 kumoamisesta

Koheesiorahasto osallistuu ympäristöhankkeiden ja Euroopan laajuisten liikenneverkkohankkeiden rahoittamiseen. Rahastosta voidaan tukea jäsenvaltioita, joiden bruttokansantulo on alle 90  prosenttia yhteisön keskiarvosta, eli sen piiriin kuuluvat uudet jäsenvaltiot sekä Kreikka ja Portugali. Espanja voi saada tukea koheesiorahastosta väliaikaisesti. Uudella toimintakaudella koheesiorahasto osallistuu yhdessä EAKR:n kanssa hajautetusti hallinnoituihin monivuotisiin investointiohjelmiin sen sijaan, että tuettavista hankkeista tehtäisiin yksittäin päätökset komissiossa.

Asetuksen koko teksti Eur-Lex:issä


IPA-asetus

Neuvoston asetus (EY) N:o 1085/2006, annettu 17 päivänä heinäkuuta 2006, liittymistä valmistelevasta tukivälineestä

Asetuksen koko teksti Eur-Lex:issä


EU:n aluepolitiikka: Seuraa meitä
Ota yhteyttä
Sosiaalinen media