Navigation path

Additional tools

Kulttuuri

Kulttuuri-infrastruktuuri, kulttuuritoiminta sekä luovat alat voivat vaikuttaa merkittävästi alueiden kiinnostavuuteen ja mielikuviin niiden talouden kehityksestä. Kulttuurin alalla sisällön tuottaminen on yhä tärkeämpää, mutta tuotannon laatuun vaikuttaa erityisesti se, millainen kulttuuriympäristö alueella on. Vuosina 2007–2013 koheesiopolitiikan tavoitteena on saada kulttuuri ja luovuus mukaan alueiden kehittämiseen ja työpaikkojen luontiin.

Rakennerahastoista maksettavan tuen avulla voidaan luoda otolliset puitteet kulttuurielämän ja luovien alojen mobilisoimiseksi. Sillä voidaan esimerkiksi kannustaa alueita hyödyntämään kulttuuriperintöä liiketoiminnassa ja tällä tavoin tukea kaupunkialueiden rakenneuudistuksia vaikeina aikoina. Kulttuuri, luovat yritykset ja niihin liittyvät osa-alueet voivat olla arvokkaita alueellisen ja paikallisen kehityksen kannalta, sillä ne ovat yhteisen identiteetin ja arvojen perusta.

Kulttuuriin on vuosina 2007–2013 tarkoitus käyttää yli 6 miljardia euroa eli 1,7 prosenttia koheesiopolitiikan koko budjetista. Kulttuuriperinnön suojeluun ja säilyttämiseen osoitetaan 3 miljardia euroa, kulttuuri-infrastruktuurin kehittämiseen 2,2 miljardia euroa ja kulttuuripalvelujen tukemiseen 775 miljoonaa euroa. Luoville aloille voidaan lisäksi myöntää tukea budjettikohdista, jotka koskevat esimerkiksi tutkimusta ja innovointia, pk-yritysten kehittämistä, tietoyhteiskuntaa ja inhimillistä pääomaa.

Linkkejä:

  • Euroopan komissio - Kulttuuri DEENFR
  • Study on the Economy of Culture in Europe
EU:n aluepolitiikka: Seuraa meitä
Sosiaalinen media