Navigointipolku

EU:lle uusi liikenneturvallisuusohjelma 2011-2020 - 20/07/2010

EU:n uudessa liikenneturvallisuusohjelmassa uudistetaan tavoite vuotuisten tieliikennekuolemien puolittamisesta.

EU:n tieliikenteessä kuoli vuonna 2009 yli 35 000 henkilöä. Tämä on 36 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2001, jolloin komissio ensimmäisen kerran asetti tavoitteen liikennekuolemien puolittamisesta. Etenkin nuoret ja moottoripyöräilijät ovat alttiita onnettomuuksille.

Tiekuolemien suurimpia aiheuttajia ovat ylinopeus, rattijuopumus ja turvavyön käytön laiminlyönti. Myös ajoneuvojen turvavarustelun ja teiden kunnossapidon puutteet aiheuttavat tarpeettomia riskejä. EU:n uudessa liikenneturvallisuusohjelmassa esitetään ratkaisuja näihin ongelmiin.

Vuosien 2011-2020 ohjelmassa pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta muun muassa seuraavin keinoin:

• EU:ssa tulevat voimaan uudet säännöt, joiden mukaan yhä useammat ajoneuvot on varustettava mm. pakollisin kaistavahtijärjestelmin tai nopeudenrajoittimin.

• EU-rahoitusta annetaan vastedes ainoastaan tiehankkeisiin, joissa noudatetaan EU:n liikenneturvallisuussääntöjä.

• EU kehittää yhdessä jäsenmaiden kanssa yhteisen liikenneturvallisuutta koskevan koulutusstrategian.

• Liikenneturvallisuustoimissa kiinnitetään erityistä huomiota moottoripyöräilijöiden turvallisuuteen. Vaikka liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina muussa liikenteessä, moottoripyöräilijöiden kohdalla kehitys ei ole ollut yhtä hyvä. Vuosittaisista liikennekuolemista moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden osuus on noin 17 prosenttia, vaikka heidän osuutensa kaikista tienkäyttäjistä on vain 2 prosenttia.

Tuoreen Eurobarometri-tutkimuksen Englishfrançais mukaan eurooppalaiset haluavat lisätoimia onnettomuuksien vähentämiseksi. Useimpien vastaajien mielestä EU-maiden olisi keskitettävä toimet etenkin maanteiden parantamiseen ja liikennesääntöjen noudattamisen valvontaan.

Ainoastaan neljä EU-maata - Espanja, Latvia, Portugali ja Viro - ovat onnistuneet puolittamaan tieliikennekuolemien määrän vuoden 2001 tasosta. Kuolonuhrien määrä on kasvanut Romaniassa ja Maltassa.

Suhteessa vähiten liikennekuolemia on Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ruotsissa ja Alankomaissa. Luvut ovat synkimmät Kreikassa ja Romaniassa.

 

Liikenneturvallisuutta koskeva EU:n toiminta

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä