Navigointipolku

EU ryhtyy puolustamaan oikeusvaltiota - 12/03/2014

Oikeuden patsas ja Euroopan lippu © EU

Euroopan komissio esitteli uuden varhaisvaroitusjärjestelmän, jolla turvataan oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen jäsenvaltioissa.

EU:lla on jo menettelyt tilanteisiin, joissa yksittäinen EU-maa rikkoo toistuvasti oikeusvaltioperiaatetta. Oikeusvaltioperiaate on yksi EU:n perusarvoista – sillä varmistetaan esimerkiksi kansalaisten tasavertaisuus oikeuden edessä ja julkisen vallankäytön laillisuus. Ankarimmillaan EU voi soveltaa Lissabonin sopimuksen 7 artiklaa, jonka nojalla jäsenmaan äänestysoikeudet voidaan pidättää, jos oikeusvaltioperiaate on vakavasti uhattuna.

Uusi järjestelmä antaa kuitenkin EU:lle mahdollisuuden vuoropuhelun aloittamiseen jo varhaisessa vaiheessa ennen tilanteen kärjistymistä. Tämä "7 artiklaa edeltävä menettely" otetaan käyttöön, jos oikeusvaltion vastainen uhka on kehittymässä rakenteelliseksi. Sitä ei sovelleta yksittäisiin tilanteisiin.

Varoitusjärjestelmä

Prosessiin kuuluu kolme vaihetta, ja sen aikana EU ja jäsenmaa käyvät jatkuvaa vuoropuhelua.

  • Vaihe 1: EU kerää tarvittavat tiedot voidakseen analysoida, onko uhka oikeusvaltiota vastaan järjestelmällinen. Jos uhka katsotaan järjestelmälliseksi, EU ilmaisee huolensa ja antaa maalle tilaisuuden vastata.
  • Vaihe 2: Jos tilanne ei ratkea ensimmäisessä vaiheessa, EU antaa julkisen suosituksen, jossa ongelmat on täsmennetty ja maalle asetetaan määräaika parannusten tekemiseen.
  • Vaihe 3: EU valvoo jäsenmaan toteuttamia toimia. Jos ongelmia ei edelleenkään ratkaista tyydyttävästi, EU voi turvautua 7 artiklan menettelyyn.

Aiemmat kokemukset

Oikeusvaltioperiaate on EU:ssa joutunut koetukselle viime vuosina useasti, esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

  • Ranskan romanikriisi vuonna 2010 ja
  • Tuomiovallan riippumattomuutta kohdannut uhka Romanian poliittisessa kriisissä vuonna 2012.

Uuden järjestelmän myötä EU pystyy reagoimaan tällaisiin tilanteisiin tuloksellisemmin.

Lehdistötiedote – Toimintakehys oikeusvaltioperiaatteen turvaamiseksi EU:ssa 

Usein kysyttyä – EU:n asialista tulevaisuuden oikeus- ja sisäasioista English

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä