Navigointipolku

Kohti hallittua maahanmuuttoa - 26/05/2011

YK:n työntekijä ja pakolaisia Lampedusan vastaanottokeskuksessa © EU

Komissio ehdottaa uusia toimia, joiden avulla EU-maat pystyvät paremmin hallitsemaan maahanmuuttoa, helpottamaan työvoimapulaansa ja torjumaan väärinkäytöksiä.

Vapaa liikkuvuus on yksi kaikkien EU-kansalaisten perusoikeuksista. Maahanmuuttopaineet EU:n ulkorajoilla edellyttävät kuitenkin tehokasta hallintaa, ja koulutetun työvoiman laillista maahantuloa olisi helpotettava.

Eroon osaamisvajeesta

Alhainen syntyvyys ja väestön ikääntyminen tarkoittavat, että Eurooppa on tulevaisuudessa yhä riippuvaisempi muualta muuttavasta työvoimasta.

Jos nykyinen maahanmuuttoaste pysyy ennallaan, Euroopassa on vuoteen 2060 mennessä 50 miljoonaa työssäkäyvää vähemmän. Ilman maahanmuuttajia työväestön määrä pienenee 110 miljoonalla, mikä vaarantaisi sosiaalimenojen ja erityisesti eläkkeiden nykyisen tason rahoittamisen.

Vuonna 2020 työvoimavajeeksi pelkästään terveydenhuollon alalla arvioidaan noin miljoona ammattilaista. Maahanmuuttajat voivat auttaa terveydenhuollon ja muiden alojen työpaikkojen täyttämisessä.

Tätä varten komissio ehdottaa uusia toimia English Pohjois-Afrikasta tulevan muuttovirran hallitsemiseksi paremmin. Toimilla helpotetaan sellaisen työvoiman laillista muuttamista EU:hun, jonka ammattitaidosta EU:ssa on kysyntää.

Ratkaisuja yhteistyössä

EU haluaa kehittää "liikkuvuuskumppanuuksia", joilla autetaan Tunisiaa, Marokkoa ja Egyptiä kehittämään rekrytointiohjelmia EU:lle. Suunnitelmissa on esimerkiksi vertailukelpoisen ammatillisen pätevyyden ja koulutustason tunnustaminen.

EU-maat hyötyisivät maahan tulevasta ammattitaitoisesta työvoimasta, joka paikkaisi oman maan työvoimapulaa.

EU käynnistäisi myös paluumuutto-ohjelmia niille, jotka haluavat palata kotimaahansa.

Tarkoitus on niin ikään helpottaa opiskelijoiden, tutkijoiden ja liikemiesten EU-viisumin saantia.

Osana hanketta maahanmuuttajien lähtömaita kehotetaan puuttumaan hanakammin laittomaan muuttoliikkeeseen, tehostamaan rajojensa valvontaa ja torjumaan salakuljetusta ja ihmiskauppaa.

Väärinkäytökset kuriin

Myös EU:n viisumisääntöjä English on tarkoitus tarkistaa. Muutoksen myötä EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten viisumipakko voitaisiin tilapäisesti palauttaa poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tällaisia olosuhteita synnyttävät esimerkiksi suuret laittomien maahanmuuttajien tai perusteettomien turvapaikanhakijoiden virrat.

Jatkotoimet

Jäsenmaatkeskustelevat ehdotuksista EU:n seuraavassa huippukokouksessa Brysselissä 24.6.2011.

Lisätietoa maahanmuutosta English

Maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskeva komission vuosikertomus (2010) English

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä