Navigointipolku

Konsuliapua EU-kansalaisille - 23/03/2011

27 EU-maan liput lipputangoissa © EU

EU:n ulkopuolella matkustavilla tai asuvilla EU-kansalaisilla on oikeus konsuliapuun silloinkin, kun heidän omalla maallaan ei ole edustustoa kohdemaassa.

Ulkomailla vaikeuksiin joutunut matkailija voi kääntyä kotimaansa konsulaatin tai suurlähetystön puoleen apua saadakseen. Mutta mitä tehdä, jos omalla maalla ei ole edustustoa kohdemaassa?

EU-kansalaiset voivat hädän tullen saada apua minkä tahansa muun EU-maan konsulaatista tai suurlähetystöstä.

Tämä oikeus on yksi EU-kansalaisten perusoikeuksista. EU-maiden on autettava muiden EU-maiden kansalaisia samaan tapaan kuin omia kansalaisiaan, jos näiden kotimaalla ei ole edustustoa kyseisessä maassa.

Oikeus on voimassa kaikissa EU:n ulkopuolisissa maissa. Esimerkiksi Unkari evakuoi hiljattain 27 kansalaistaan Libyasta, ja samalla lennolla pääsi maasta poistumaan myös 60 muuta EU-kansalaista: romanialaisia, bulgarialaisia, saksalaisia ja tšekkejä.

Japanin luonnonkatastrofin yhteydessä Saksa järjesti bussikuljetuksen Sendain kaupungista evakuoitavien saksalaisten lisäksi myös 18 muulle EU-kansalaiselle.

Tämänkaltaiset hätätapaukset ovat harvinaisia, mutta konsuliapua voi saada myös tavanomaisempiin ongelmiin, esimerkiksi silloin, kun matkailija kadottaa passinsa, joutuu vakavaan onnettomuuteen tai sairastuu vakavasti.

Kansalaistiedotusta lisätään

Monet EU-kansalaiset eivätkä kaikki konsuliviranomaisetkaan ole vielä tietoisia avunsaantioikeudesta. Komissio onkin ryhtynyt parantmaan tiedotusta, jotta eurooppalaiset saisivat helpommin apua pulaan joutuessaan.

Komissio on perustanut verkkosivuston, josta voi hakea tietoa tarjolla olevista palveluista ja EU:n ulkopuolisissa maissa sijaitsevien konsulaattien ja suurlähetystöjen yhteystietoja. Sivustolla on linkit myös eri maita koskeviin EU-maiden matkustustiedotteisiin.

Komissio esittää tulevan vuoden aikana lisätoimia, joilla parannetaan edelleen EU-kansalaisten oikeuksia konsuliapuun.

Suunnitellut muutokset parantavat myös konsulaattien ja suurlähetystöjen mahdollisuuksia tarjota käytännön apua muiden EU-maiden kansalaisille. Muun muassa raha-avun saaminen kriisitilanteissa helpottuu, ja apua antaneen maan on myös helpompi saada korvaus avunsaajan kotimaalta.

EU-kansalaiset tekevät vuosittain yli 90 miljoonaa matkaa EU:n ulkopuolelle. Lisäksi noin 30 miljoonaa EU-kansalaista asuu pysyvästi unionin ulkopuolella. Kuitenkin ainoastaan Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Venäjällä on jokaisen EU-maan diplomaattinen edustusto. Kaikkialla muualla EU-kansalaisten on käännyttävä muiden EU-maiden edustustojen puoleen, ellei omalla maalla ole edustustoa kyseisessä maassa.

Lisätietoa EU-kansalaisuudesta English

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä