Navigointipolku

Aktivistit esillä ihmisoikeuskonferenssissa - 07/10/2008

Ihmisoikeuksien julistus painettuna käärössä olevalle, punaisella nauhalla sidotulle paperille

EU antaa tunnustusta toisinajattelijoille YK:n ihmisoikeuksien julistuksen juhlavuonna.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus English allekirjoitettiin 60 vuotta sitten, ja sen kunniaksi 27 tunnettua aktivistia eri puolilta maailmaa on kutsuttu EU:n ja YK:n järjestämään konferenssiin. Konferenssi English pidetään Euroopan parlamentissa Brysselissä 7.-8. lokakuuta.

Yksi kutsutuista on tunisialainen journalisti Souhayr Belhassen English, joka toimii muun muassa Kansainvälinen ihmisoikeusliiton puheenjohtajana. Belhassen on puolustanut ihmisoikeuksia jo yli kolmekymmentä vuotta. Aktivistiuransa aikana hän on joutunut useita kertoja poliisin pidättämäksi, hänen toimittamansa viikkolehti on lakkautettu, ja hänen puheluitaan on kuunneltu ja sähköpostiaan tarkkailtu. Hänet on kertaalleen myös karkotettu kotimaastaan.

Kaikessa karuudessaan tämä on ihmisoikeusaktivistien arkea. Toisinajattelijat eri puolilla maailmaa joutuvat ottamaan suuria riskejä, ja monissa tapauksissa he toimivat jopa henkensä kaupalla.

Vuonna 2008 tulee myös kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun YK:n julistus ihmisoikeuksien puolustajista English annettiin vuonna 1998. Julistuksessa korostetaan ihmisoikeusaktivistien työn merkitystä ja oikeutusta ja vaaditaan heille parempaa suojelua. EU puolestaan laati vuonna 2004 ihmisoikeuksien puolustajia koskevat suuntaviivat English, joissa EU-maita kehotetaan tehostamaan uhattuina olevien aktivistien suojelua.

Toisen maailmansodan kauhut olivat vielä tuoreessa muistissa, kun ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus allekirjoitettiin vuonna 1948. Ensi kertaa maailmanhistoriassa kansakunnat sopivat yhteisesti oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien perusperiaatteista.

Julistusta pidettiin heti suurena saavutuksena, sillä sen takana oli monien poliittisten järjestelmien, uskontokuntien ja kulttuurien edustajia. Siitä tuli kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön perusta ja monien sopimusten ja julistusten, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksen (1950) ja EU:n perusoikeuskirjan (2000), malli. Vaikka ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus tuntuu tuon tuostakin olevan uhattuna, kaikki maat ovat hyväksyneet julistuksen, ja joissakin maissa se on osa perustuslakia ja lainsäädäntöä.

Suora lähetys ihmisoikeuskonferenssista (7.10. klo 9.00 – 18.30)

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä