Navigointipolku

Eriarvoisuus on edelleen arkea - 29/09/2008

Pyörätuolissa istuva hitsaaja työssään

EU-konferenssissa pohditaan, miksi lainsäädännön syrjintäkielto ei aina näy tosielämässä.

Syrjintä on EU:ssa ankarasti kielletty, mutta kansalaisten eriarvoisuus on EU-maissa silti valitettavan yleistä.

Pariisissa 29.-30. syyskuuta pidettävässä yhdenvertaisuuskonferenssissa DeutschEnglishespañolfrançaisitaliano asiantuntijat arvioivat, millaisia tuloksia vuonna 2007 käynnistetyllä EU:n laajuisella syrjinnän vastaisella ohjelmalla on saatu aikaan.

Työmarkkinoilta löytyy paljon esimerkkejä eriarvoisuudesta. Naiset ansaitsevat 15 prosenttia vähemmän kuin miehet (yksityissektorilla jopa 25 prosenttia vähemmän) ja pääsevät harvemmin huipputehtäviin. Vammaisista vain 50 prosentilla on työtä, kun taas muun väestön työllisyys on noin 68 prosenttia. Lisäksi työmarkkinoilla syrjitään sekä nuorimpia että iäkkäimpiä työnhakijoita.

Samat ryhmät ovat syrjittyjä myös muilla yhteiskunnan alueilla. Esimerkiksi terveyspalvelujen, koulutuksen, sosiaaliturvan ja asunnon saanti on heille muita hankalampaa. Euroopan komissio teki heinäkuussa lakialoitteen DeutschEnglishfrançais, jonka tavoitteena on parantaa kansalaisten suojaa näillä alueilla ja täydentää nykyistä työsyrjinnän kieltävää lainsäädäntöä.

Pelkkä lainsäädäntö ei kuitenkaan riitä. Konferenssissa pohditaan muun muassa sitä, miten vakiintuneita hallinto- ja ammattikäytäntöjä ja syvälle juurtuneita toimintamalleja voitaisiin muuttaa.

Kokonaiskuvan muodostaminen syrjinnästä EU:ssa on hankalaa, sillä jäsenmaat keräävät tietoa eri tavoin, mikä vaikeuttaa vertailua.

Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan eurooppalaiset pitävät rotuun tai etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää yleisimpänä syrjintämuotona EU:ssa ja arvioivat sen lisääntyvän edelleen. Muilla perusteilla tapahtuvan syrjinnän katsotaan joko vähenevän (ikäsyrjintä, sukupuolinen syrjintä) tai pysyvän entisellään (syrjintä sukupuolisen suuntautumisen perusteella).

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä