Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku

Kansainväliseen kidutuksenvastaiseen kampanjaan osallistuu 57 maata ja niiden joukossa 11 EU-maata.
Vaikka kansainvälinen lainsäädäntö kieltääkin kiduttamisen, sitä harjoitetaan edelleen monissa maissa - jopa joissakin YK:n kidutuksenvastaisen yleissopimuksen allekirjoittaneista maista. EU:ssa elää noin 400 000 kidutuksen uhria, suurin osa heistä pakolaisia.
EU on lujasti sitoutunut vastustamaan kidutusta sekä julmaa, epäinhimillistä ja halventavaa kohtelua, ja niiden kitkeminen kaikissa muodoissaan on sen ihmisoikeuspolitiikan keskeisiä tavoitteita.
Kidutus on väärin ‑kampanjan ydinsanoma on, että kaikkien maiden on toimittava kidutuksen lopettamiseksi ja sen taustasyiden selvittämiseksi. Kampanjassa esitellään myös EU:n rahoittamia kidutuksenvastaisia hankkeita
eri puolilta maailmaa.
Hankkeissa esimerkiksi koulutetaan lainvalvontaviranomaisia, torjutaan kidutusvälineiden kauppaa ja autetaan uhreja rakentamaan uudestaan elämänsä. Kidutuksesta elossa selvinneet tarvitsevat psyykkistä, lääketieteellistä ja oikeudellista apua tullakseen taas toiminta- ja työkykyisiksi.
Fyysisten vammojen lisäksi kidutus vammauttaa myös henkisesti. EU tukee kidutuksen uhrien kuntouttamista 41 maassa eri puolilla maailmaa. Tuen piiriin kuuluu myös kidutuksen uhrien kuntoutuskeskuksia
ja verkostoja 16 EU-maassa.
EU on kidutuksenvastaisen työn suurimpia tukijoita maailmassa, ja se antaa alan toimiin lähes 12 miljoonaa euroa vuodessa. Kidutus on väärin ‑kampanja on sen ensimmäinen näin laajassa mittakaavassa järjestetty kampanja. Se huipentui 26.6., joka oli YK:n kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta.