Euroopan komissio
Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku
Komissio ehdottaa uutta direktiiviä, jolla taattaisiin kaikille eurooppalaisille oikeus tavanomaiseen pankkitiliin ja peruspankkipalveluihin kaikkialla EU:ssa. Myös pankkitilin siirtoa eri palveluntarjoajien välillä aiotaan helpottaa.
Komissio asettaa energian sisämarkkinoiden vauhdittamisen sekä veropetosten ja veronkierron torjumisen EU:n huippukokouksen keskeisiksi tavoitteiksi.
EU:n kansalaisilla on oikeus asua, työskennellä ja tehdä ostoksia missä tahansa EU-maassa. Komissio haluaa poistaa esteet näiden oikeuksien toteutumiselta.
EU:n talouden ennustetaan palaavan kasvuun vuoden 2013 jälkipuoliskolla. BKT:n vuotuisen kasvun ennustetaan kuitenkin olevan tänä vuonna koko EU:ssa –0,1 prosenttia ja euroalueella –0,4 prosenttia.
Eurooppa-päivän lähestyessä EU:n toimipisteissä järjestetään tapahtumia ja toimintaa kaikenikäisille. EU:n toimielimissä Brysselissä voi vierailla lauantaina 4.5.
Uusilla toimilla halutaan parantaa EU:n kansalaisten mahdollisuuksia muuttaa toiseen EU-maahan työn perässä.
Internetin virtausvideot ovat laajentaneet kuluttajien saatavilla olevien mediasisältöjen, televisio-ohjelmien ja elokuvien valikoimaa. Komissio haluaa nyt kuulla mielipiteitä siitä, miten näille markkinoille voitaisiin luoda yhteiset toimintalinjat.
EU-strategian avulla koordinoidaan jäsenmaiden toimia, joilla torjutaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia paikallisella tasolla.
Nuorten Juvenes Translatores -käännöskilpailun voittajat kaikista EU-maista osallistuivat palkintotilaisuuteen Brysselissä.
EU-maiden yhteiset menetelmät tuotteiden ympäristötehokkuuden mittaamiseksi lisäisivät kuluttajien luottamusta ympäristöystävällisten tuotteiden kasvaviin markkinoihin. Ne auttaisivat kuluttajia myös tekemään harkittuja valintoja.
Komissio järjestää julkisen kuulemisen osana EU:n tulevan energia- ja ilmastopolitiikan (2020–2030) suunnittelua.
Joidenkin EU-maiden on panostettava uudistuksiin, joilla tehostetaan siviili- ja kauppaoikeudellisten tapausten ratkaisemista, mikä edistää investointeja ja liiketoimintaa.
EU on yleisesti ottaen entistä innovatiivisempi, mutta jäsenmaiden innovaatiokyvyssä on merkittäviä eroja.
Kaksi vuotta sitten uudistettu EU:n naapuruuspolitiikka on tuottanut pääosin rohkaisevia tuloksia, mutta poliittiset uudistukset ja demokratia ovat EU:n naapurimaissa edenneet epätasaisesti.
EU-komissio valmistelee ehdotuksia, joissa määritetään puitteet EU-maiden talous- ja rahapolitiikkojen entistä tiiviimmälle yhdentymiselle.
EU-maiden johtajat keskustelivat talouden elvyttämisestä, työpaikkojen luomisesta ja nuorten työttömien auttamisesta.
José Manuel Barroso, President of the European Commission, today made a presentation on "Growth, competitiveness and jobs: priorities for the European Semester 2013" to the Heads of State and Government at the European Council meeting.
Kansalaisille olisi annettava enemmän tietoa Euroopan parlamentin vaalien ehdokkaiden poliittisesta kannasta. Vaalit halutaan myös pitää joka maassa samana päivänä, minkä toivotaan saavan entistä useammat eurooppalaiset vaaliuurnille.
Komissio haluaa tehostaa kuluttajansuojaa ja varmistaa EU:ssa myytävien elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen oikeellisuuden.
Komissio on käynnistänyt kuulemisen, jolla kartoitetaan keinoja naisten ympärileikkausten ehkäisemiseksi.
EU on maailman suurin kehitysavun antaja. Se haluaa uudistaa YK:n kehitystavoitteita köyhyyden vähentämiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.
Komissio haluaa tehostaa valvontaa Schengen-alueen ulkorajoilla, nopeuttaa usein matkustavien rajatarkastuksia ja lisätä rajojen turvallisuutta.
Vaikka EU:n rahoitusmarkkinoiden tilanne on parantunut huomattavasti vuoden 2012 kesästä, kasvu on käynnistynyt hitaammin kuin odotettiin.
Komissio antaa EU-maille ohjeita siitä, miten ne voivat käyttää sosiaalipolitiikkaan suunnattuja varoja tehokkaammin. Näin suojellaan yhteiskunnan heikoimpia.
Yksitoista EU-maata aikoo ottaa finanssitransaktioveron käyttöön. Suomi ja muut verohankkeen ulkopuolelle jääneet jäsenmaat säilyttävät mahdollisuuden liittyä siihen myöhemmin.
Säädösehdotuspaketilla pyritään vahvistamaan EU:n tuoteturvallisuuslainsäädäntöä ja ennakoimaan tulevia uhkia.
EU ehdottaa toimia, joilla lisätään tietoverkkojen turvallisuutta, ehkäistään verkkorikollisuutta ja suojellaan verkon käyttäjiä.
Komission puheenjohtajan José Manuel Barroson mielestä 8.2. saavutettu budjettiratkaisu ei ole täydellinen, mutta tarjoaa hyvän perustan jatkoneuvotteluille Euroopan parlamentin kanssa.
EU-maiden johtajat ovat kokoontuneet uudemman kerran Brysseliin etsimään sopua EU:n vuosien 2014–2020 budjetista. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso painotti kokouksen alla EU:n roolia talouskriisistä pahimmin kärsivien tukijana.
Komissio jakoi vuoden 2013 RegioStars-palkinnot EU:n tukea saaneille alueellisille hankkeille.
EU:n uuden rautatiepaketin tarkoituksena on avata kansalliset raideliikennepalvelut kilpailulle, lisätä investointeja sekä parantaa matkustajien valinnanvaraa ja palvelun laatua.
EU ehdottaa toimia, joilla lisätään vaihtoehtoisten polttoaineiden tankkausasemia ja sähköautojen latauspisteitä.
Komissio haluaa kuulla mielipiteitä siitä, miten luonnonmukaista tuotantoa voitaisiin parhaiten edistää EU:ssa.
EU:n on koordinoitava kasvua ja työllisyyttä tukevia toimia, autettava talouskriisistä pahimmin kärsiviä maita ja väestöryhmiä ja estettävä sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen.
EU on laatinut suunnitelman toimista, joilla kannustetaan nuoria ryhtymään yrittäjiksi ja autetaan myös naisia, ikääntyneitä, maahanmuuttajia ja työttömiä yrityksen perustamisessa.
Talouden vakaus, kasvu ja työllisyys ovat Irlannin keskeisiä tavoitteita, kun se aloittaa puolivuotisen kautensa EU:n neuvoston puheenjohtajana.
EU-kansalaisuuteen liittyy tärkeitä oikeuksia, kuten mahdollisuus muuttaa asumaan tai työhön toiseen EU-maahan. Kun kansalaiset ovat selvillä oikeuksistaan, he voivat niitä myös hyödyntää.
Komissio julkisti vuoden 2013 työohjelmansa, jonka tavoitteena on saada EU:n talous kasvuun ja parantaa työllisyyttä.
Komissio haluaa kieltää vahvojen makuaineiden käytön tupakkatuotteissa ja harhaanjohtavien väittämien (kuten "kevyt" ja "mieto") käytön savukepakkauksissa.
EU-maiden johtajat siunasivat euromaiden pankkiunionin huippukokouksessaan Brysselissä 13.12.2012.
EU-maiden johtajat keskustelevat 13.-14.12.2012 Brysselissä taloudellisen, rahapoliittisen ja pankkivalvontaan liittyvän yhdentymisen tiivistämisestä.
EU:ssa menetetään verotuloja noin tuhat miljardia euroa joka vuosi veropetosten ja veronkierron takia. Uudessa EU:n toimintasuunnitelmassa kehotetaan EU-maita yhteisiin toimiin veroja kiertäviä yrityksiä ja yksityishenkilöitä vastaan.
Vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinto luovutetaan Oslossa 10.12.2012 EU:lle ja sen kansalaisille rauhan ja sovinnon edistämisestä Euroopassa.
EU esittää, että kaikille alle 25-vuotiaille työttömille olisi taattava työ- tai koulutuspaikka.
EU:n laajuista Eures-työnvälitysverkostoa aiotaan laajentaa niin, että se sisältää enemmän avoimia työpaikkoja ja tavoittaa työnhakijat entistä paremmin.
EU:n tähtäimessä on kattava taloudellinen, rahapoliittinen, julkistaloudellinen ja poliittinen yhdentyminen.
Perheet kaikkialla Euroopassa miettivät, mistä menoista voi tinkiä. Ylellisyyshyödykkeistä säästetään, kun ihmiset panostavat tulevaisuuden kannalta olennaisiin asioihin.
Komissio haluaa, että EU-maat vauhdittavat energiamarkkinoita koskevien EU-sääntöjen täytäntöönpanoa, jotta kuluttajat saisivat markkinoista täyden hyödyn.
Komissio ehdottaa pörssiyhtiöiden johtokuntiin 40 %:n sukupuolikiintiötä. Tavoitteena on saada suuryritysten johtoon tasapuolisesti kummankin sukupuolen edustajia.
EU on palkinnut erityyppisiä hankkeita, jotka auttavat ikääntyneitä säilymään yhteisönsä aktiivisina jäseninä. Palkituista hankkeista kolme on suomalaisia.
Facebook Google+Twitter
EU TubeBlogit
Löysitkö etsimäsi tiedon?
Kyllä En
Mitä tietoa etsit?
Kerro ehdotuksesi.