Navigointipolku

EU–Kiina-huippukokous - 20/05/2009

Kiinan delegaatio EU:n ja Kiinan kauppaneuvotteluissa ©EC

Ilmastonmuutos, finanssikriisi ja taloussuhteet pääaiheita Prahan kokouksessa 20.5.

EU ja Kiina allekirjoittivat huippukokouksessaan sopimukset yhteistyön laajentamisesta tieteen ja teknologian alalla sekä ympäristöä säästävää energiaa ja pk-yrityksiä koskevissa asioissa. Ne myös päättivät edelleen tukea teknologiahanketta, jonka tavoitteena on tuottaa sähköä hiilestä ilman hiilidioksidipäästöjä.

Osapuolet myös selvittivät toistensa kantoja Kööpenhaminassa joulukuussa pidettävää kansainvälistä ilmastonmuutoskokousta varten. EU kehottaa Kiinan kaltaisia nousevia talouksia rajoittamaan hiilidioksidipäästöjään. Kannustimena niille on tarjolla taloudellista apua kehittyneiltä mailta.

Finanssikriisin hoitamisesta EU:lla ja Kiinalla oli yhtenevät näkemykset: kansainvälisillä rahoituslaitoksilla olisi oltava suurempi rooli taloudellisten riskien valvonnassa, ja nousevan ja kehittyvän talouden mailla olisi oltava näissä laitoksissa enemmän sananvaltaa. Aiemmin toukokuussa käydyissä korkean tason neuvotteluissa molemmat osapuolet korostivat kaupan ja investointien merkitystä talouden kuntoonsaattamisessa.

Muita keskustelunaiheita huippukokouksessa olivat Tiibetin ihmisoikeuskysymykset sekä konfliktit Sri Lankassa, Afganistanissa ja Pakistanissa, eli maissa, joissa Kiinalla on huomattavasti vaikutusvaltaa.

Lisää EU:n ja Kiinan suhteista English (en) français (fr)

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä