Navigointipolku

EU:n apua virtaa Georgiaan - 02/09/2008

Ihmisjoukko kerääntyneenä EU:n avustusrekan ympärille

EU on toimittanut 6 miljoonan euron arvosta hätäapua sotatoimien uhreille Etelä-Ossetiaan ja Georgian muihin osiin. Lisää avustustarvikkeita on jo lähetetty matkaan.

Apu toimitetaan perille kansalaisjärjestöjen, YK:n erityisjärjestöjen ja Punaisen Ristin/Punaisen Puolikuun välityksellä. Yksittäiset EU-maat ovat lisäksi antaneet apua yhteensä 8,4 miljoonan euron arvosta.

Georgian tilanteesta keskusteltiin 1. syyskuuta pidetyssä ylimääräisessä EU-huippukokouksessa DeutschEnglishespañolfrançaisitaliano . EU-johtajat päättivät lykätä Venäjän kanssa käytäviä kumppanuussopimusneuvotteluja, kunnes Venäjä on vetänyt joukkonsa konfliktia edeltäneisiin asemiin. Venäjän päätös tunnustaa Georgiasta irti pyrkivien Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyys tuomittiin, ja EU:n suhteita Venäjään päätettiin arvioida uudestaan. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ja EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana vierailevat ensi viikolla Moskovassa yhdessä Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn kanssa. Ranska on EU:n tämänhetkinen puheenjohtajamaa.

Kriisialueelle on jo lähetetty EU:n asiantuntijaryhmä arvioimaan humanitaarisen avun tarvetta. Lähiaikoina alueelle matkustaa myös siviilitarkkailijoita valvomaan tulitaukosopimuksen noudattamista. Kuusikohtainen sopimus neuvoteltiin EU:n välityksellä. Sopimus edellyttää tulitauon lisäksi kansainvälisten neuvottelujen aloittamista ja osapuolten vetäytymistä kriisiä edeltäneisiin asemiin. Viisi päivää kestäneen konfliktin aikana Venäjän joukot etenivät Georgian alueella myös Etelä-Ossetian ulkopuolelle.

EU-maat sopivat myös jälleenrakennusavun antamisesta Georgialle. EU on niin ikään valmis kiirehtimään neuvotteluja vapaa-kauppasopimuksesta ja viisumipolitiikan helpotuksista Georgian kanssa. Se aikoo lisäksi avustaa kansainvälisen avunantajakonferenssin järjestämisessä Georgian tueksi. EU:n ulkosuhdekomissaari Benita Ferrero-Waldnerin mukaan konfliktialueelta on joutunut pakenemaan noin 20 000 – 30 000 ihmistä, joiden auttamiseen tarvittaisiin arviolta 110 miljoonaa euroa.

EU on tiivistänyt suhteitaan Georgiaan viime vuosina ja erityisesti sen jälkeen, kun EU laajentui Itä-Eurooppaan vuonna 2004. Euroopan naapuruuspolitiikan ohjelmien kautta EU antaa Georgialle rahoitusapua talousuudistuksiin ja poliittisen järjestelmän kehittämiseen. Ferrero-Waldnerin mukaan EU aikoo tehostaa alan toimia ja tiivistää suhteitaan myös Ukrainaan ja Moldovaan, jotka nekin kuuluvat naapuruuspolitiikan kohdemaihin.

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä