Navigointipolku

Osallistu keskusteluun EU:n tulevaisuudesta - 24/03/2014

Nuori nainen pyytää puheenvuoroa EU-keskustelutilaisuudessa käsi kohotettuna.

Brysselissä pidetään 27.3. EU-aiheinen keskustelutilaisuus, jossa on mukana yli 150 kansalaista. Voit seurata tilaisuutta suorana verkossa tai lähettää kysymyksiä ja kommentteja Facebookissa ja Twitterissä (#EUdeb8).

Tapahtuma kuuluu syyskuussa 2012 käynnistyneeseen kansalaiskuulemisten sarjaan. Sen aikana kaikissa EU-maissa on pidetty vastaavia keskustelutilaisuuksia, joissa kansalaiset ovat voineet kertoa mielipiteensä EU:n taloudellisesta ja poliittisesta kehityksestä suoraan EU-komissaareille. Tapahtumiin on osallistunut yhteensä yli 15 000 ihmistä.

Brysselin tilaisuuteen on kutsuttu kolme osallistujaa kustakin aiemmasta tilaisuudesta. Keskusteluissa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita:

  • kansalaisten oikeudet
  • talouskriisin selättäminen
  • ilmastonmuutos
  • arjen kuluttajansuojaongelmat.

Päivän aikana keskusteluissa on mukana 10 EU-komissaaria sekä komission puheenjohtaja José Manuel Barroso, joka osallistuu päätöskeskusteluun klo 16.00–17.00 CET (klo 17.00–18.00 Suomen aikaa). Tilaisuus lähetetään suoratoistolähetyksenä English (en) verkossa. Kysymyksiä ja kommentteja voi lähettää sosiaalisen median välityksellä.

Kansalaiskuulemiset

Vuosi 2013 oli Euroopan kansalaisten teemavuosi, jonka tavoitteena oli levittää tietoa EU-kansalaisten oikeuksista. Teemavuoden aikana kaikissa EU-maissa järjestettiin keskustelutilaisuuksia, joissa kansalaiset saivat mahdollisuuden kertoa mielipiteensä siitä, mihin suuntaan EU:ta pitäisi kehittää. Tilaisuudet ovat jatkuneet vuonna 2014.

Kansalaiskuulemisten yhteydessä tehtyyn kyselyyn vastanneista 51 % oli sitä mieltä, että EU:sta tulee talouskriisin jälkeen entistä vahvempi. Vastaajista 74 % kannatti tiiviimpää poliittista unionia. Osallistujista 88 % toivoi, että keskustelutilaisuuksia järjestettäisiin useammin.

Yleisöpalaute otetaan huomioon EU:n tulevien uudistusten suunnittelussa. Kevään europarlamenttivaalien alla on erityisen tärkeää, että kansalaiset voivat olla mukana vaikuttamassa EU-keskusteluun.

Lehdistötiedote: Euroopan tulevaisuutta käsittelevä keskustelutilaisuus Brysselissä

Keskustelu Euroopan tulevaisuudesta English (en)

Kansalaiskuuleminen (Bryssel): suoratoistolähetys English (en)

Euroopan komissio Twitterissä: @EU_Commission

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä