Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku
Eurooppa-päivänä juhlitaan Euroopan yhdentymistä, jonka tärkeimpiä saavutuksia ovat rauha, talousyhteistyö ja oikeus liikkua vapaasti EU-maasta toiseen. Päivän tiimoilta on tarjolla tapahtumia ja toimintaa kaikenikäisille.
Toukokuun 9. päivänä 1950 pitämässään puheessa Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti ajatuksen Ranskan, Saksan ja muiden Euroopan maiden hiili- ja terästuotannon yhdistämisestä.
Tätä ns. Schumanin julistusta pidetään ensimmäisenä askeleena kehityksessä, jonka tuloksena syntyi Euroopan unioni. Sen 27 jäsenmaata ovat yhteisesti sitoutuneet kunnioittamaan vapautta ja oikeusvaltioperiaatetta EU-kansalaisten moninaisuuden tunnustaen. Julistuksen vuosipäivänä vietetään nykyään Eurooppa-päivää.
Vieraile EU:n päärakennuksissa
Eurooppa-päivän kunniaksi useissa EU:n toimielimissä pidetään avoimien ovien päivä lauantaina 12.5.
Yleisötapahtumia on eri puolilla Eurooppaa. Lisätietoa saat paikallisista komission edustustoista.
Brysselissä voit käydä tutustumassa Berlaymontiin, EU:n rakennuksista tunnetuimpaan, jossa EU-komissaarit kokoontuvat. Pääset myös vierailemaan EU:n neuvoston päämajan kokoussalissa, jossa järjestetään EU-maiden ministerien ja EU-johtajien huippukokoukset.
Voit niin ikään istahtaa Euroopan parlamentin suureen istuntosaliin, jossa europarlamentin jäsenet käyvät keskusteluja päivän aiheista. Tai käytä tilaisuus hyväksesi ja tutustu alueiden komiteaan tai talous- ja sosiaalikomiteaan, joihin on valittu EU-maiden alueiden ja eturyhmien edustajia.
Avoimien ovien päivänä EU-toimielimissä järjestetään monenlaista toimintaa ![]()
![]()
![]()
– sekä hupia että hyötyä niin nuorille kuin vanhemmillekin. Kuuntele musiikkiesityksiä, tutustu näyttelyihin, askartele paperikukkia, osallistu tietokilpailuun, zumbaan tai naurujoogaan... Tarjolla on myös keskustelua ja asiatietoa esimerkiksi EU:n toimista, joilla edistetään tietosuojaa, verkkorikollisuuden torjuntaa tai aktiivisena ikääntymistä.
Firenzessä Italiassa on 9.–10.5. EU:n tilaa käsittelevä konferenssi
, jossa pohditaan Euroopan talouden haasteisiin ja yhdentymiseen liittyviä kysymyksiä. Konferenssi lähetetään suorana lähetyksenä internetissä.
Festival of Europe – avoimien ovien päivä EU:n toimielimissä 12.5.2012 ![]()
![]()
![]()