Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku

Eurooppa-neuvosto pohti kasvu- ja työllisyysstrategiaa sekä ilmastonmuutos- ja energiakysymyksiä Brysselissä 13.-14.3.2008.
Huippukokouksen ensimmäisenä päivänä EU-johtajat käynnistivät ns. Lissabonin strategian toisen vaiheen. Hitaan alkuvauhdin jälkeen kasvu- ja työllisyysstrategia ![]()
![]()
on alkanut tuottaa tulosta: julkisen talouden alijäämä on puolittunut vuodesta 2005, talouskasvu on elpynyt ja nousi 3 prosenttiin vuonna 2007 ja 6,5 miljoonaa uutta työpaikkaa on syntynyt kahden viime vuoden aikana.
Ilmastonmuutoksesta on käyty vilkasta keskustelua, ja EU:lta odotetaan konkreettisia päätöksiä keinoista, joilla kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, kuten edelliskevään Eurooppa-neuvoston tavoitteet edellyttävät. Komission tammikuussa 2008 hyväksymä ilmasto- ja energiapaketti ![]()
![]()
![]()
on ensimmäinen askel. Pidemmälle voidaan päästä, jos Kioton pöytäkirjan jälkeisistä toimista
saadaan aikaan kansainvälinen sopimus.
Huippukokouksen asialistalla olivat myös rahoitusmarkkinoiden vakaus, kansainväliset suhteet ja yhteistyö Välimeren alueella. Suunnitelmissa on tiivistää EU-maiden ja EU:n ulkopuolisten Välimeren maiden yhteistyötä.