Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku

EU haluaa parantaa kuluttajansuojaa ja tehdä siitä entistä kattavamman, jotta ostopäätöksen tueksi on enemmän tietoa ja mahdolliset riitatapaukset ovat helpommin ratkaistavissa.
Kuluttajansuoja EU:ssa on maailman kärkitasoa. Markkinat kuitenkin kehittyvät jatkuvasti, ja tuotteiden, palveluiden ja myyntitaktiikoiden kirjo kasvaa koko ajan.
Tämän vuoksi komissio haluaa vahvistaa kuluttajansuojan kattavuutta EU:ssa uuden strategisen toimintaohjelman avulla.
Yksityisen kulutuksen osuus on nykyisin yli puolet EU:n BKT:stä. Komissio haluaa ehdotuksellaan lisätä kuluttajien luottamusta sekä edistää kilpailua ja talouden kasvua. Seuraavien kahden vuoden aikana uuden luottamusta ja kasvua edistävän strategian ![]()
![]()
![]()
on määrä:
Strategiassa keskitytään suojaamaan kuluttajaa, kun hän ostaa elintarvikkeita tai valmismatkoja, valitsee energiapalvelujen tarjoajaa, käyttää rahoituspalveluita tai tekee ostoksia internetin kautta.
Komissio on jo esittänyt eräitä sähköistä kaupankäyntiä ja verkkopalveluita koskevia toimenpiteitä ![]()
![]()
![]()
. Niillä halutaan parantaa kuluttajien suojelua sekä lisätä tietämystä ja valinnanvaraa. Tavoitteena on, että niiden ansiosta internetin kautta tapahtuvan vähittäismyynnin määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2015 mennessä.
Riitojen ratkaisu
Komissio on tarkastellut ehdotuksia
menetelmistä ratkaista elinkeinonharjoittajien kanssa syntyviä riitatilanteita tuomioistuinten ulkopuolella. Ehdotusten mukaan kaikki kuluttajat voivat turvautua vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun, jossa kolmas osapuoli voi ehdottaa ratkaisua tai toimia välittäjänä ostajan ja myyjän välillä.
Verkko-ostoksia koskevien riitojen ratkaisu
Vaihtoehtoista riidanratkaisumenettelyä voidaan käyttää myös silloin, kun ostokset on tehty internetissä toisesta EU-maasta. Tällöin menettely toimii kokonaan verkossa.
Nämä mahdollisuudet täydentäisivät EU:n nykyisiä palveluita kuluttajille, joilla on ongelmia toisessa maassa toimivan elinkeinonharjoittajan kanssa. Käytössä on esimerkiksi eurooppalainen vähäisiin vaateisiin sovellettava menettely, joka nopeuttaa käsittelyä ja vähentää kustannuksia riitatapauksissa, joissa vaatimukset ovat enintään 2 000 euroa. Vuodesta 2013 kuluttajat voivat täyttää sähköisen oikeudenkäytön e-Justice-portaalin kautta vähäisiin vaatimuksiin liittyvän lomakkeen verkossa, mikä myös säästää aikaa ja vaivaa.