Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku

EU auttaa jäsenmaita avustustoimien koordinoinnissa ja rahoittaa infrastruktuurin jälleenrakentamista.
Samaan aikaan kun suuri osa eurooppalaisista nautti kesälomasta, tulvat ja metsäpalot tekivät lomakaudesta painajaisen monille Keski-Euroopan ja Välimeren alueen asukkaille.
Pitkään jatkuneet rankkasateet aiheuttivat kesäkuun lopussa vakavia tulvia Baijerin osavaltiossa Saksassa, Itävallassa, Tšekissä, Slovakiassa, Unkarissa ja Puolassa. Tulvat vaivasivat etenkin Tonavan ja sen sivujokien varrella asuvia.
Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa on puolestaan kärsitty metsäpaloista. Vielä viime viikolla 67 erillistä metsäpaloa tuhosi noin 21 200 hehtaaria metsää Kreikassa. Tuli hävitti lähes kaksi miljoonaa puuta ja ainakin 150 taloa.
Osana EU:n koordinoimaa apua Italia, Ranska, Espanja ja Kypros lähettivät Canadair-sammutuslentokoneitaan Ateenan paloalueille. EU:n omalla metsäpalontorjunnan valmiusyksiköllä on käytössään kaksi tällaista konetta, jotka on sijoitettu Korsikalle. Ne voivat osallistua metsäpalojen torjuntaan koko Välimeren alueella.
EU ylläpitää myös Euroopan metsäpalotietojärjestelmää
, jonka avulla on mahdollista saada muun muassa ajantasaisia satelliittikuvia Euroopassa riehuvista metsäpaloista, yksityiskohtaisia karttoja metsäpaloalueista sekä kuuden päivän ennuste, joka auttaa havaitsemaan palot mahdollisimman varhain.
Tänä kesänä tulvista kärsineet EU-maat eivät ole pyytäneet ulkopuolista apua. Edellisinä kertoina EU:n pelastuspalvelumekanismin
kautta tulva-alueille on kuitenkin lähetetty veneitä, vesipumppuja, generaattoreita, vedenpuhdistuslaitteita ja hätävarusteita.
Euroopan unionin solidaarisuusrahasto rahoittaa välttämättömiä hätätoimia, kuten infrastruktuurin jälleenrakentamista, tilapäismajoitusta ja kulttuuriperinnön suojaamista.