Navigointipolku

Eteenpäin tasa-arvon tiellä - 21/09/2010

Eri ammattien edustajia: kokki, toimihenkilö, maalari, mekaanikko, lääkäri ja palomies © EU

EU:n strategian tavoitteena on muun muassa pienentää sukupuolten palkkaeroja, lisätä naisten määrää yritysten johdossa ja ehkäistä perheväkivaltaa.

Vaikka tasa-arvotyö on tuottanut tuloksia viime vuosina, naiset ansaitsevat edelleen keskimäärin 18 prosenttia vähemmän kuin miehet. Naiset ovat yhä aliedustettuja yhteiskunnan ja liike-elämän johtotehtävissä ja joutuvat selvästi miehiä useammin perheväkivallan uhreiksi.

Tasa-arvo kuuluu perusoikeuksiin, mutta se on tärkeä tekijä myös EU:n talouskasvun ja kilpailukyvyn kannalta. EU:n tavoitteena on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, ja tavoite edellyttää, että naisten määrä työmarkkinoilla lisääntyy.

"Jotta kasvu lähtisi jälleen vauhtiin, EU:ssa olisi hyödynnettävä paremmin naisten osaamista - myös johtopaikoilla", toteaa oikeusasioista vastaava EU-komissaari Viviane Reding.

EU:n uudessa tasa-arvostrategiassa esitetään muun muassa naiskiintiöitä yritysten johtokuntiin, jotta liike-elämän ylimpään johtoon tulisi nykyistä enemmän naisia. Strategian toimilla pyritään myös saamaan lisää naisia työmarkkinoille ja edistämään naisten yrittäjyyttä. Lisäksi ehdotetaan Euroopan samapalkkaisuuspäivän järjestämistä vuosittain. EU aikoo myös kutsua joka vuosi työmarkkinaosapuolten, EU-elinten ja muiden intressiryhmien edustajat koolle arvioimaan, miten sukupuolten tasa-arvo on edistynyt.

Suunnitelmaan sisältyy myös perheväkivallan vastaisia toimia. Tuoreen mielipidetutkimuksen Englishfrançais mukaan valtaosa kansalaisista toivoo, että EU ryhtyy toimiin tällä saralla.

Lisäksi EU-strategiassa kiinnitetään huomiota miesten tasa-arvo-ongelmiin. Tavoitteena on muun muassa vähentää koulunkäynnin keskeyttävien poikien määrää ja parantaa miesten mahdollisuuksia pitää vanhempainlomaa.

Naisten peruskirja

Lisätietoa naisten ja miesten tasa-arvosta EU:ssa

Eurooppa 2020 -strategia DeutschEnglishfrançais

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä