Navigointipolku

Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden logo  © EC

Vuosi 2010 – Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi

Kymmenen vuotta sitten EU-johtajat sitoutuivat poistamaan köyhyyden EU:sta vuoteen 2010 mennessä. Määräaika on nyt kulumassa umpeen, eikä tavoitetta ole saavutettu.

Köyhyys ei ole ainoastaan kehitysmaiden vitsaus, vaan se koskettaa monia myös Euroopassa. Köyhyys on monimutkainen ongelmavyyhti, joka estää normaalina pidetyn elämän. Köyhyyden taustalla on monia eri tekijöitä, kuten heikko koulutus, päihderiippuvuus tai epäsuotuisa lapsuus aineellisen ja henkisen niukkuuden keskellä.

EU-maissa köyhäksi määritellään henkilö, jonka tulot ovat alle 60 prosenttia maan mediaanipalkasta. Mediaanipalkka tarkoittaa palkkaa, jota vähemmän tai enemmän ansaitsee tasan puolet palkansaajista. Tämän määritelmän mukaan lähes 80 miljoonaa EU-kansalaista eli yli 15 prosenttia väestöstä on köyhyysrajalla tai sen alapuolella. Tilastojen mukaan 10 prosenttia EU-kansalaisista elää kotitalouksissa, joiden jäsenistä kukaan ei käy töissä. Työnteko ei kuitenkaan välttämättä poista köyhyyttä, vaan 8 prosenttia kansalaisista kärsii köyhyydestä töissäkäynnistä huolimatta.

EU:n perusarvoihin kuuluu solidaarisuus, ja EU on nimennyt vuoden 2010 Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi. Jokainen EU-maa on laatinut toimintaohjelman, jossa otetaan huomioon juuri kyseisen maan olosuhteet ja siellä vallitsevan köyhyyden erityispiirteet. Teemavuoden aikana järjestetään myös tilaisuuksia, joissa vaihdetaan tietoa ja kokemuksia eri maiden välillä. Esimerkiksi toukokuussa järjestään kokous, johon osallistuu köyhiä eri maista.

Köyhyyden lopettaminen oli keskeisiä tavoitteita Lissabonin strategiana tunnetussa kasvu- ja työllisyyssuunnitelmassa English , josta jäsenmaat sopivat vuonna 2000. Vuoden 2010 teemavuoden tarkoituksena on jälleen kiinnittää päättäjien ja kansalaisten huomio köyhyyteen ja saada aikaan konkreettisia tekoja sen poistamiseksi.

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä