Navigointipolku

Pyörätuolissa oleva opettaja oppilaitten edessä © Euroopan komissio

EU etsii uusia keinoja vammaisten elämänlaadun parantamiseksi.

Eteläespanjalaisessa Linaresin kaupungissa on joissakin kaupoissa ovet aina kutsuvasti auki. Se ei johdu lämpimästä säästä vaan Coral Montilla Gonzalezin kaltaisista asukkaista, jotka liikkuvat pyörätuolilla.

Aiemmin Coralia pelotti lähteä kaupungille asioille. Ahdistus on hälvennyt, kun alue kunnostettiin vammaisten tarpeita paremmin vastaavaksi. Reunakiviä on madallettu, pyörätuoliramppeja lisätty ja tavalliset raskaat ovet korvattu väljillä oviaukoilla.

"Nyt voin käydä monissa paikoissa, joihin en aiemmin päässyt", Coral sanoo. "Ennen tarvitsin aina apua. Nyt selviän itse."

Linaresin kaupungin toiminta osoittaa, kuinka paljon paikallishallinto voi tehdä sen hyväksi, että vammaiset pääsevät mukaan valtavirtaan. Tämänkaltaiset hankkeet ovat hyvin kiinnostavia esimerkkejä, kun EU:ssa suunnitellaan uutta vammaistoimintasuunnitelmaa DeutschEnglishfrançais vuoden 2010 jälkeiselle ajalle ja herätellään keskustelua keinoista parantaa vammaisten asemaa.

Paikallistason toiminta on aiheena myös konferenssissa, jonka komissio järjestää joulukuussa Euroopan vammaisten päivänä. Osallistujat keskustelevat mm. siitä, miten paikallistason EU-rahoituksella voitaisiin parantaa vammaisten elämänlaatua.

Yli 50 miljoonalla eurooppalaisella – yli 10 prosentilla väestöstä – on jokin vamma. Heille voivat päivittäiset askareet kuten postissa tai ruokakaupassa käynti olla suuria haasteita. Ja vaikka vammaisia autetaan nykyisin enemmän kuin ennen, heidän tiellään on edelleen suuria esteitä, jotka vaikeuttavat työssäkäyntiä, kouluttautumista ja asumista ja johtavat syrjintään.

EU-lainsäädännössä kielletään jo syrjintä työpaikoilla. Komissio on tänä vuonna tehnyt myös lainsäädäntöehdotuksia tasavertaisten mahdollisuuksien takaamiseksi muillakin aloilla. Lainsäädäntö suojaisi kaikkia ihmisiä eikä vain vammaisia.

Uusi vammaisten oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus DeutschEnglishfrançais vaikuttaa myös suuresti EU:n toimintapolitiikkoihin. Se kattaa useita aloja aina oikeusasioista liikennepolitiikkaan, terveydenhoitoon ja tietotekniikkaan. Yleissopimuksessa vammaisten oikeuksia pidetään ihmisoikeuksina eikä enää pelkästään sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvänä kysymyksenä.

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä