Navigointipolku

Työturvallisuuden perustana on riskien tunnistaminen.

Oli kiireinen päivä pohjoisranskalaisella maatilalla. Kaikki kymmenen työntekijää häärivät täydessä työntouhussa, ja Viviane Decock pakkasi vastapoimittuja sikureita laatikoihin. Korjuukausi oli kiireisimmillään, ja Viviane ponnisteli pysyäkseen poimijoiden tahdissa. Yhtäkkiä hän huomasi, että yksi laatikko oli putoamaisillaan lastauslaitteesta.

"Tuohon aikaan ei ollut turvalaitoja. Ojensin käteni kohti laatikkoa... ja lastauslaite ruhjoi käteni."

Joka vuosi EU:n alueella kuolee noin 7 500 työntekijää työpaikallaan ja noin 170 000 kuolee työperäisen sairauden tai tapaturman seurauksena. Yli seitsemän miljoonaa työntekijää loukkaantuu niin vakavasti, että tarvitsee vähintään kolmen päivän sairasloman. Maatalous, rakennus- ja kuljetusala sekä terveydenhoito ovat vaarallisimmat alat.

Suurin osa tapaturmista ja sairastumisista voitaisiin välttää kunnollisella riskinarvioinnilla, jonka monet työnantajat kuitenkin jättävät tekemättä. Etenkin pienimmissä yrityksissä riskinarviointitutkimus saattaa jäädä tekemättä. Pienten ja keskisuurten yritysten työntekijöiden osuus työtapaturmista on kuitenkin yli 80 prosenttia ja kuolonuhreista 90 prosenttia. Työperäiset sairaudet ja tapaturmat ovat raskaita yksilötason murhenäytelmiä niille, joita ne kohtaavat. Lisäksi ne haittaavat liiketoimintaa.

EU haluaa muistuttaa vaaratilanteiden ennakoinnin tärkeydestä ja on käynnistänyt kampanjan, jossa yrityksiä neuvotaan, miten riskinarviointi tulee tehdä. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviikolla English 20.-24.10. aihetta käsiteltiin monissa kokouksissa, näyttelyissä ja koulutus- ja tiedotustapahtumissa eri puolilla EU:ta.

Viviane Decock selvisi tapaturmastaan. Lääkärit onnistuivat pelastamaan hänen kätensä, mutta tarvittiin puolitoista vuotta, kolme leikkausta ja paljon intensiivistä kuntoutusta ennen kuin hän pystyi jälleen jotenkin käyttämään kättään.

Vuonna 2002 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen Vivianen puoliso Géry Decock, joka omistaa tilan, pyysi paikalle asiantuntijan auttamaan muiden vaaratekijöiden tunnistamisessa. Onnettomuuden aiheuttaneen lastauslaitteen ympärille asennettiin turvalaidat. "Tulimme paljon tietoisemmiksi onnettomuusriskeistä tapaturman jälkeen", Géry sanoo. "Ennen me vain paiskimme töitä. Emme huomanneet vaaran mahdollisuuksia."

European agency for safety and health at work

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä