Navigointipolku

EU haluaa tiedot pankkien häiriönsietokyvystä julkisiksi - 18/06/2010

Peili-ikkunoita EU:n neuvoston Brysselissä sijaitsevan päärakennuksen julkisivussa © EU

Rahoitusvakauden varmistaminen oli EU-maiden huippukokouksen keskeisiä teemoja.

EU-maiden johtajat päättivät Brysselissä 17.6. järjestetyssä huippukokouksessa julkistaa pankkivalvojien eurooppalaisille pankeille suorittamien testien tulokset. Pankkien häiriönsietokyky ja avoimuus on varmistettava, jotta EU voi osoittaa rahoitusjärjestelmänsä olevan vakaa jäsenmaiden syvästä velkaantumisesta huolimatta.

EU-johtajien mielestä pankeille parhaillaan tehtävien nk. stressitestien tulosten on oltava julkisia. Stressitestit osoittavat, kykeneekö pankki sietämään talouselämän häiriöitä.

Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso oli voimakkaasti puoltanut testitulosten julkistamista. Hänen mielestään julkistaminen rauhoittaa sijoitustoimintaa, koska testitulokset poistavat aiheettomia epäilyjä ja osoittavat mahdolliset ongelmakohdat, joihin voidaan puuttua. Testattavana ovat EU:n 25 suurinta pankkia, ja tulosten on määrä olla valmiina heinäkuun loppupuolella.

EU-johtajat päättivät myös tehostaa toimia niiden maiden suhteen, jotka kuluttavat yli varojensa. Sääntöjä rikkoville suunnitellaan uusia sanktioita ja maiden velanhoitokykyä sekä velkojen suuruutta aiotaan seurata entistä tarkemmin.

EU-maat valmistautuivat myös ensi viikolla Torontossa järjestettävään G20-maiden huippukokoukseen. EU-johtajat päättivät, että Toronton kokouksessa esitetään rahoituslaitoksilta perittävien maksujen ja verojen järjestelmän kehittämistä. Verojärjestelmän avulla riskejä voitaisiin hallita paremmin, eivätkä pankkien mahdolliset kaatumiset tulisi veronmaksajien maksettaviksi. EU-johtajien mielestä olisi myös selvitettävä mahdollisuutta pääomasiirroissa perittävän maksun käyttöönottoon.

Brysselin huippukokouksessa hyväksyttiin myös uusi työllisyys- ja kasvustrategia sekä päätettiin tehostaa Iranin ydinohjelman vastaisia sanktioita. Islannin kanssa aloitetaan jäsenyysneuvottelut, ja Viro voi ottaa euron käyttöön ensi vuonna.

Talous- ja rahoituskriisi on koetellut EU-maiden julkista taloutta, ja niiden on täytynyt ottaa suuria lainoja pelastaakseen pankkeja ja tukeakseen talouskasvua. Nyt kun taloudellinen tilanne on elpymässä, Eurooppa 2020 -strategialla DeutschEnglishfrançais pyritään siirtämään toimien painopiste budjettikuriin ja rakenneuudistuksiin.

Strategian mukaan jäsenmaiden on asetettava tarkkoihin suunnitelmiin perustuvat kansalliset tavoitteet työllisyydelle, koulutukselle, köyhyyden vähentämiselle, ilmastonmuutoksen torjunnalle sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitukselle. Maiden edistymistä tavoitteiden saavuttamisessa aiotaan seurata.

 

Eurooppa 2020 -kasvustrategia DeutschEnglishfrançais

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä