Navigointipolku

Viro eurokunnossa - 12/05/2010

Näkymä Tallinnasta © EU

Kahdeksan muuta EU-maata ei vielä ole valmiita liittymään euroalueeseen.

Komissio ilmoitti tänään suosittelevansa jäsenmaiden hallituksille, että Virolle annetaan lupa ottaa euro käyttöön ensi vuoden tammikuusta alkaen. Jos näin käy, Virosta tulee 17. euromaa. Sen nykyinen rahayksikkö on Viron kruunu.

Ilmoituksen yhteydessä julkistettiin myös uusi raportti English , jonka mukaan kahdeksan muuta jäsenmaata ei vielä täytä euron käyttöönoton kriteereitä. Nämä maat ovat Bulgaria, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Ruotsi, Tšekki ja Unkari. Tanska ja Iso-Britannia ovat päättäneet olla liittymättä euroalueeseen.

Euron käyttöönottaminen edellyttää, että maan julkinen talous on kunnossa ja vaihtokurssit ja hinnat ovat vakaita. Korkotason on myös oltava alhainen, ja raha-asioita koskevan kansallisen lainsäädännön on oltava EU-lainsäädännön mukaista.

Euro otettiin käyttöön maailman rahamarkkinoilla vuonna 1999. Eurokolikot ja -setelit laskettiin liikkeeseen kolme vuotta myöhemmin.

Tuorein euromaa on Slovakia, joka siirtyi euroon vuonna 2009. Lähes kaksi kolmasosaa EU-kansalaisista eli noin 329 miljoonaa henkeä käyttää euroa.

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä