Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku

Konservoinnista ja muusta kulttuuriperinnön vaalimisesta, tutkimisesta ja edistämisestä myönnettävän Europa Nostra -palkinnon vuoden 2012 voittajat on valittu.
Paraschiva Kovacs ![]()
on omistanut yli 40 vuotta elämästään romanialaisen Odorhein alueen perinteisten puuporttien dokumentointiin ja suojeluun.
Nyt hän saa työlleen tunnustusta ja on yksi EU:n kulttuuriperintöpalkinnon eli Europa Nostra -palkinnon ![]()
saajista.
Kovacs oli myös yksi kuudesta pääpalkinnon saajasta, jolle myönnettiin 10 000 euron rahapalkinto Lissabonissa 1. kesäkuuta järjestetyssä palkintotilaisuudessa.
Kilpailun tuomaristo luonnehti Paraschiva Kovacsia erinomaiseksi esimerkiksi niistä vaatimattomista ja asialleen omistautuneista henkilöistä, jotka eri puolilla Eurooppaa auttavat meitä huomaamaan menneisyyden tallentamisen arvon.
Muut vuoden 2012 pääpalkinnon ![]()
voittajat ovat:
Tänä vuonna myös tavalliset kansalaiset ovat voineet äänestää suosikkiaan internetin kautta. Yleisöpalkinnon voitti espanjalainen Pamplonan linnoitusrakennelma ![]()
, joka on Euroopan parhaiten säilyneitä puolustusmuureja ja linnoituksia.
Palkittujen joukossa oli myös joensuulaisen Tuupovaara-Seuran hanke, joka työllisti pitkäaikaistyöttömiä ja antoi heille mahdollisuuden kouluttautua restauroinnin ammattilaisiksi.
Osa palkintojen rahoituksesta saadaan EU:n Kulttuuri-ohjelmasta, josta on vuoden 2007 jälkeen yhteisrahoitettu kulttuuriperintöhankkeita jo 30 miljoonalla eurolla.
Määräaika seuraavalle palkintokierrokselle hakemista varten on 1.10.2012.