Navigointipolku

Elintarvikemyynti nousuun - kanna kortesi kekoon! - 15/07/2011

Vehnäntähkiä taustanaan taivas © iStock/Dimitrije Tanaskovic

EU:n maatalous tuottaa laadukkaita tuotteita, mutta markkinointia parantamalla voitaisiin lisätä niiden arvostusta ja menekkiä sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

EU:ssa tuotettu ruoka on maailman huippulaatua viljelijöiden taidotiedon, perinteiden, innovaatioiden ja korkeiden tuotantostandardien ansiosta.

Kuluttajat EU:ssa tai muuallakaan maailmassa eivät kuitenkaan aina tiedä, mitä kaikkea laadukkaiden elintarvikkeiden - viljatuotteiden, vihannesten, hedelmien, lihan, maitotuotteiden, kasviöljyjen ja muiden perinteisten maataloustuotteiden - tuottamiseen tarvitaan.

EU:n viljelijöiden on esimerkiksi noudatettava tiukempia standardeja kuin useimpien kilpailijoidensa niin elintarviketurvallisuuden, ympäristön kuin eläinten hyvinvoinninkin suhteen. Nämä laatutekijät ovat eurooppalaisten maataloustuotteiden myyntivaltteja toreilla ja kauppojen tiskeillä.

Komissio uskoo, että EU voisi edistää myyntiä niin, että yhä useampi kuluttaja ostaisi eurooppalaisia elintarvikkeita.

Sääntöjä yksinkertaistamalla ja EU-maiden yhteistyötä lisäämällä voitaisiin parantaa koko tuotannonalan mahdollisuuksia markkinoida tuotteitaan laajemmin ja päästä uusille markkinoille.

Markkinoinnin tehostaminen hyödyttäisi monia ryhmiä:

  • maataloustuottajat voisivat saada kohtuulliset tulot tuotteiden laadun mukaan - kuluttajat ovat usein valmiita maksamaan enemmän, jos tietävät ostavansa laatutuotteita
  • kuluttajat voisivat ostaa elintarvikkeita harkitusti - esimerkiksi EU:n laatumerkintäjärjestelmien DeutschEnglishfrançais , eläintensuojelunormien ja ympäristönormien tunnettuutta olisi parannettava
  • maataloustuotteiden ostajat (mm. elintarviketeollisuus ja vähittäismyyjät) saisivat lisää tietoa tarjolla olevasta tuotevalikoimasta.

Ennen toimenpide-ehdotusten tekemistä komissio haluaa kuulla mm. tuottajia, vähittäismyyjiä, vientiyrittäjiä ja kuluttajia. Eri intressitahoilta kerättävien näkemysten pohjalta on määrä uudistaa myynninedistämistä koskevia nykysääntöjä.

Keskustelun tueksi on laadittu nk. vihreä kirja , jossa esitetään taustatietoja ja eritellään aloja, joilla markkinointia voitaisiin parantaa. Mielipiteitä voi esittää DeutschEnglishfrançais 30. syyskuuta 2011 saakka.

EU tuki vuosina 2006-2010 maataloustuotteiden menekinedistämisohjelmia noin 259 miljoonalla eurolla.

Osallistu EU:n maataloustuotteiden menekinedistämispolitiikan kehittämiseen DeutschEnglishfrançais

Lue lisää EU:n maataloustuotteiden menekinedistämisohjelmista DeutschEnglishfrançais

Valitse suurikontrastinen versio Aseta sivu normaalikokoiselle fontille Kasvata fontin kokoa 200 prosentilla Lähetä sivu Tulosta sivu

 

Löysitkö etsimäsi tiedon?

Kyllä En

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Hyödyllisiä linkkejä