EU:lta odotetaan toimia vaurauden ja työllisyyden lisäämiseksi, ja finanssikriisin jälkeen toimiin on ryhdyttävä kiireesti. Euroopan komissio on nyt hyväksynyt sisämarkkinoiden toimenpidepaketin (Single Market Act), joka sisältää EU:n talouskehityksen vauhdittamiseen ja työpaikkojen luomiseen tähtääviä toimenpiteitä.
EU:n sisämarkkinat pantiin alulle vuonna 1992. Sisämarkkinoista on ollut valtavasti hyötyä, ja ne ovat avanneet uusia toimintamahdollisuuksia. Tavarat, palvelut, pääoma ja ihmiset eivät kuitenkaan aina liiku esteettä maasta toiseen, eikä kaikilla aloilla vielä ole aitoja yhdentyneitä EU-markkinoita. Lainsäädäntö on joiltakin osin puutteellista, ja hallinnollisten esteiden ja vajavaisen täytäntöönpanon vuoksi sisämarkkinoiden kaikkia mahdollisuuksia ei hyödynnetä.
Tarvitaan entistä vahvempaa uskoa sisämarkkinoihin, jotta talouskasvu vauhdittuisi. EU:n on toimittava määrätietoisesti ja osoitettava, että sisämarkkinat tuovat mukanaan sosiaalista edistystä ja hyödyttävät kuluttajia, työntekijöitä ja pienyrityksiä.
Komission huhtikuussa 2011 antamassa tiedonannossa sisämarkkinoiden toimenpidepaketista määritettiin 12 viputekijää kasvun vauhdittamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi. Lokakuussa 2012 komissio ehdotti toista sisämarkkinoiden toimenpidepakettia, jonka tavoitteena on kehittää edelleen sisämarkkinoita ja hyödyntää niiden tarjoamia mahdollisuuksia kasvun moottorina.
Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti II (lokakuu 2012)
- Komission tiedonanto: ”Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti II - Yhdessä uuteen kasvuun
(148 KB)
”
-
Taulukko avaintoimista
(2 MB)
-
Yleistajuinen tiivistelmä
(19 KB)
Asiakirjat
- Euroopan parlamentin päätöslauselma ”sisämarkkinoiden toimenpidepaketista ja kasvun edistämistoimista”, 14. kesäkuuta 2012
Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti I (huhtikuu 2011)
- Komission tiedonanto ”Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti - 12 viputekijää kasvun vauhdittamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi”
- Lehdistötiedote
-
Usein kysyttyä
-
Kirjanen: Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti II - Yhdessä uuteen kasvuun
[781 KB]


Julkisen keskustelun tulokset (11.2010 - 02.2011)
- Komission valmisteluasiakirja - Katsaus julkisessa kuulemisessa saatuihin vastauksiin

-
Verkkokyselyn tulokset
- Konferenssit, työpajat ja muut tilaisuudet
Lokakuussa 2010 annettu tiedonanto
- Komission tiedonanto
”Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti - kohti kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta
”
- Lehdistötiedote
-
Usein kysyttyä
Asiakirjat
- Kirjanen - Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti
(5 MB)
- Kilpailukykyneuvosto: Päätelmät sisämarkkinoiden toimenpidepaketista
, 10.12.2010 - Kilpailukykyneuvosto: Conclusions on priorities for relaunching the Single Market
, 30.05.2011 - Euroopan parlamentin päätöslauselma: ”Kuluttajille ja kansalaisille tarkoitettujen yhtenäismarkkinoiden toteuttaminen”, 20.5.2010
- Professori Mario Montin raportti Euroopan komission puheenjohtajalle: ”Uusi sisämarkkinastrategia (’A New Strategy for the Single Market’)
”, 9.5.2010 -
Lisää



