EU:n toimet

Krooniset sairaudet ovat pitkäaikaisia, usein hitaasti kehittyviä sairauksia. Eräät niistä – sydän- ja verisuonitaudit, syöpä, krooniset hengityselinten sairaudet, diabetes ja mielenterveysongelmat – ovat merkittävimpiä kuolinsyitä EU:ssa.

Puuttumalla keskeisiin riskitekijöihin eli tupakointiin, alkoholin väärinkäyttöön, epäterveelliseen ruokavalioon ja vähäiseen liikuntaan voidaan ehkäistä monia kroonisia sairauksia. Jotta toimenpiteet olisivat tehokkaita, niiden on perustuttava kohdennettuun terveyden edistämiseen sekä sairauksien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen havaitsemiseen.

Tehokas puuttuminen kroonisten sairauksien syihin edellyttää yhtenäistä, monialaista lähestymistapaa, jossa ovat mukana kaikkien tasojen keskeiset toimijat yhteisöistä poliittisiin päättäjiin.

Myös sosiaalisilla ja ympäristötekijöillä on suuri merkitys kroonisten sairauksien kehittymisessä. Elinolosuhteisiin ja kroonisiin sairauksiin liittyvän rasituksen jakautumisessa on selvää eriarvoisuutta, samoin kuin ennaltaehkäisy- ja seurantatoimien saatavuudessa.

EU:n aloitteet

EU:n pyrkimyksenä on edistää kokonaisvaltaista lähestymistapaa kroonisten sairauksien ehkäisemisessä mm. seuraavin keinoin:

Syöpään liittyvissä kysymyksissä Näytä edellisen linkin kieliversiot English (en) EU kannustaa yhteistyöhön tarjoamalla kumppanuutta Näytä edellisen linkin kieliversiot English (en) useille erilaisille sidosryhmille koko EU:n alueella.

EU:n toimet hivin ja aidsin – joita antiretroviraalihoidon ansiosta voidaan nykyisin pitää kroonisina sairauksina – ehkäisemiseksi auttavat myös osaltaan vähentämään kroonisten sairauksien aiheuttamaa rasitetta.

EU:n ja jäsenmaiden toimien koordinointi

Kroonisia sairauksia koskevassa pohdintaprosessissa Näytä edellisen linkin kieliversiot български (bg) čeština (cs) dansk (da) Deutsch (de) eesti keel (et) ελληνικά (el) English (en) español (es) français (fr) italiano (it) latviešu valoda (lv) lietuvių kalba (lt) magyar (hu) Malti (mt) Nederlands (nl) polski (pl) português (pt) română (ro) slovenčina (sk) slovenščina (sl) svenska (sv) EU-maat ja komissio koordinoivat toimenpiteitään kroonisten sairauksien haasteisiin vastaamiseksi.

YK:n julistus

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2011 EU:n tuellapoliittisen julkilausuman tarttumattomien tautien ennaltaehkäisemisestä ja valvonnasta. Julkilausumassa todettiin, että krooniset sairaudet muodostavat merkittävän haasteen kehitykselle 2000-luvulla. Siinä pyydettiin WHO:ta toteuttamaan maailmanlaajuisia toimia näiden sairauksien ehkäisemiseksi.