Navigointipolku


Keitä olemme

Komissaari Potočnik: Ympäristönsuojelu edellytys talouskasvulle
Lähetä tämä sivuLähetä tämä sivuTulostaTulosta

11/04/2014

Ympäristöasioista vastaava komissaari Janez Potočnik vieraili perjantaina 11.4.2014 Helsingissä. Hän keskusteli Aalto-yliopistolla opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa haasteista, joita väestönkasvu, kasvava kulutus, luonnonvarojen ehtyminen ja ympäristön tilan huononeminen luovat. Komissaari Potočnik korosti, että Euroopassa on tiedostettava resurssien rajallisuus ja siirryttävä kierrätystalouteen.

    Komissaari Potočnik: Ympäristönsuojelu edellytys talouskasvulle

    Komissaari Potočnikin mukaan tarvetta siirtyä kierrätystalouteen voidaan perustella sekä ympäristön että talouden näkökulmasta. Tänä päivänä Euroopassa on suositumpaa korostaa taloudellisia perusteita, mutta ympäristösyyt ovat aivan yhtä painavia ja kiireellisiä. Olennaista on tunnustaa, että talous ja ympäristö ovat todellisuudessa saman kolikon kaksi puolta. Kuten tilaisuudessa puhunut ympäristöministeri Ville Niinistö totesi, talouden ja ympäristön tulevaisuus kulkevat käsi kädessä.

    Euroopan komissio julkaisee ennen kesää 2014 tiedonannon kierrätystaloudesta ja jätelainsäädännön uudistamisesta. Tavoitteena on lisätä kierrätystä ja vähentää jätteiden määrää uudistamalla jätteitä koskevia määräyksiä.  Kierrätystalous luo myös merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia Eurooppaan.

    Lue lisää englanniksi kierrätystaloudesta sekä jätepolitiikan ja -lainsäädännön uudistamisesta.

    Komissaarin kotisivut

    Ilmoitustaulu


    Viimeisin päivitys: 16/04/2014  |Sivun alkuun