Navigointipolku


Keitä olemme
Edustuston esittely

Liettuasta puheenjohtajamaa 1. heinäkuuta
Lähetä tämä sivuLähetä tämä sivuTulostaTulosta

01/07/2013

Liettua on Baltian maista eteläisin ja sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan suurin. Liettua irrottautui ensimmäisenä Neuvostoliitosta ja on ollut EU:n jäsen vuodesta 2004 ja Schengen-alueen jäsen vuodesta 2007.

    Liettuasta puheenjohtajamaa 1. heinäkuuta

    Liettua on maantieteellisesti laakea, ja maa-alasta vain vähän yli kolmasosa on metsää. Liettuassa on paljon erilaisia vesistöjä, jotka ovat pääasiassa virkistys- ja luonnonsuojelualueita.

    Väestöstä 84 % on liettualaisia. Suurimmat vähemmistöryhmät ovat puolalaiset ja venäläiset. Liettuan kieli kuuluu indoeurooppalaisiin kieliin.

    Pääkaupunki Vilna sijaitsee Neris- ja Vinia-jokien rannalla. Vilnan vanhaa kaupunkia pidetään arkkitehtonisesti Itä-Euroopan hienoimpiin kuuluvana.

    Liettuan presidentti valitaan suorilla vaaleilla viideksi vuodeksi, ja hän toimii lähinnä ulko- ja turvallisuuspolitiikan aloilla. Liettuan yksikamarisessa parlamentissa (Seimas) on 141 jäsentä.

    Liettualaisen keittiön kulmakivi on perunaruuat, tunnetuin ruokalaji taas lienee kylmä punajuurikeitto.

    Lue lisää Liettuasta.

    Liettuan EU-puheenjohtajuus 

    Ilmoitustaulu


    Oikotie

    Euroopan komissio
    Komissaarit
    Sinun oikeutesi, sinun tulevaisuutesi
    Euroopan kansalaisten teemavuosi
    Italian EU-puheenjohtajuus
    Resurssitehokkuus
    Rahoitus- ja talouskriisi
    Europe Direct
    Sinun Eurooppasi -neuvonta
    Climate Action
    EU Bookshop
    Euroopan parlamentti Suomen tiedotustoimisto
    Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan
    Viimeisin päivitys: 08/07/2013  |Sivun alkuun