Navigointipolku


Keitä olemme
Edustuston esittely

Eurooppa-neuvoston huippukokous 27.–28. kesäkuuta
Lähetä tämä sivuLähetä tämä sivuTulostaTulosta

26/06/2013

Komissio kehotti uuteen yksimielisyyteen talouden palauttamiseksi kasvu-uralle, kun EU-maiden johtajat kokoontuivat huippukokoukseen Brysseliin. Kokouksessa käsiteltiin nuorisotyöllisyyttä ja pk-yritysten rahoittamista.

Eurooppa-neuvosto päätti tämän vuoden EU-ohjausjaksosta, jolla koordinoidaan jäsenvaltioiden talous- ja finanssipolitiikkoja, ja käsitteli maakohtaiset suositukset. Lisäksi se arvioi toimia, joilla edistetään kilpailukykyä, työpaikkojen syntymistä ja kasvua. Pääpaino on nuorisotyöllisyyden parantamisessa ja talouden rahoittamisessa. Myös EU:n talous- ja rahaliiton, erityisesti pankkiunionin, loppuun saattamisessa etenemistä arvioitiin.

    Eurooppa-neuvoston huippukokous 27.–28. kesäkuuta

    Komission puheenjohtaja Barroso totesi EU:n tekevän paljon työtä löytääkseen ulospääsyn kriisistä. "Komissio on kuvannut näitä ponnisteluja maakohtaisten suositusten ohessa esitetyssä yksityiskohtaisessa analyysissä. Kasvu ei silti vieläkään ole likimainkaan tyydyttävällä tasolla, ja joissakin Euroopan osissa vallitsee yhteiskunnallinen hätätila", totesi Barroso. "Kokouksessamme meillä on mahdollisuus pyrkiä luomaan uusi, koko EU:ta yhdistävä yksimielisyys siitä, mitä aiomme tehdä taloutemme saamiseksi uudelleen kasvuun ja tämän prosessin vauhdittamiseksi. Esitämme konkreettisia keinoja nuorisotyöttömyyden torjumiseksi sekä toimia reaalitalouden ja erityisesti pk-yritysten rahoituksen tukemiseksi yhdessä EIP:n kanssa. Yksimielisyyden ainekset ovat olemassa, nyt on vain tehtävä tavoitteista totta", Barroso totesi.

    Valtionpäämiehet käsittelivät myös Latvian hakemusta saada ottaa euro käyttöön 1. tammikuuta 2014.

    Lue päätelmät.

    Ilmoitustaulu


    Oikotie

    Euroopan komissio
    Sinun oikeutesi, sinun tulevaisuutesi
    Euroopan kansalaisten teemavuosi
    Kreikan EU-puheenjohtajuus
    Resurssitehokkuus
    Kroatia
    EU arjessa
    Rahoitus- ja talouskriisi
    Europe Direct
    Sinun Eurooppasi -neuvonta
    Climate Action
    EU Bookshop
    Euroopan parlamentti Suomen tiedotustoimisto
    Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan
    Viimeisin päivitys: 04/07/2013  |Sivun alkuun