Navigointipolku


Keitä olemme
Edustuston esittely

Lukiolaiset kilpailevat käännöstaidoillaan
Lähetä tämä sivuLähetä tämä sivuTulostaTulosta

26/11/2012

EU:n nuorten kääntäjien Juvenes Translatores ‑kilpailu järjestetään 27. marraskuuta. Suomesta kilpailuun osallistuu 13 oppilaitosta seuraavilta paikkakunnilta: Kauniainen, Hanko, Turku, Oulu, Pirkkala, Seinäjoki, Tampere, Ulvila, Vaala, Valkeakoski ja Ylivieska. Kaikkiaan mukana on yli 3 000 nuorta eri puolilta Eurooppaa.

    Lukiolaiset kilpailevat käännöstaidoillaan

    Helsinki 26. marraskuuta 2012

    Kilpailijat kääntävät sivun mittaisen tekstin valitsemastaan kielestä valitsemalleen kielelle. Aikaa on kaksi tuntia. Kilpailija saa itse valita kieliparin EU:n virallisista kielistä. EU:ssa on 23 virallista kieltä, joten mahdollisia yhdistelmiä on 506. Kilpailu järjestetään samanaikaisesti kaikissa siihen osallistuvissa kouluissa. Tänä vuonna tekstin aiheena on sukupolvien välinen solidaarisuus Euroopan teemavuoden mukaisesti.

    Käytännössä kilpailu toteutetaan siten, että kilpailuun ilmoittautuneiden koulujen joukosta arvottiin 746 koulua, jotka pääsevät mukaan varsinaiseen kilpailuun. Nämä koulut saivat ilmoittaa kahdesta viiteen oppilastaan kilpailuun mukaan. Osallistuvien suomalaiskoulujen nimiä voi tiedustella komission Suomen-edustustosta osoitteesta mailto:DGT-Helsinki@ec.europa.eu. Tänä vuonna kilpailemaan pääsevät vuonna 1995 syntyneet oppilaat.

    Euroopan komission kääntäjät arvioivat käännökset ja valitsevat voittajan jokaisesta maasta. Huhtikuussa 2013 voittajat kutsutaan palkinnonjakoseremoniaan Brysseliin.

    Lisätietoja:

    Kilpailun sivusto: ec.europa.eu/translatores

    Facebook: facebook.com/translatores

    Twitter: @translatores

    Käännöstoimen pääosasto: ec.europa.eu/dgs/translation

    Yhteyshenkilö: Dennis Abbott  (+32 2 295 92 58)

    Ilmoitustaulu


    Oikotie

    Euroopan komissio
    Sinun oikeutesi, sinun tulevaisuutesi
    Euroopan kansalaisten teemavuosi
    Kreikan EU-puheenjohtajuus
    Resurssitehokkuus
    Kroatia
    EU arjessa
    Rahoitus- ja talouskriisi
    Europe Direct
    Sinun Eurooppasi -neuvonta
    Climate Action
    EU Bookshop
    Euroopan parlamentti Suomen tiedotustoimisto
    Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan
    Viimeisin päivitys: 26/11/2012  |Sivun alkuun