Navigointipolku


Keitä olemme
Edustuston esittely

Enemmän kasvua sisämarkkinoiden paremmalla hallinnoinnilla ja palvelujen edistämisellä
Lähetä tämä sivuLähetä tämä sivuTulostaTulosta

08/06/2012

Sisämarkkinat ovat talouskasvun tärkein lähtökohta. Kestävän kasvu ja työpaikkojen luominen edellyttävät kuitenkin voimassa olevien sisämarkkinasääntöjen täytäntöönpanon parantamista. Tämän vuoksi EU-komissio hyväksyi tänään toimia, joilla varmistetaan, että sisämarkkinasäännöt toimivat paremmin käytännössä. Komissio ehdottaa lisäksi toimenpiteitä palvelualan toiminnan parantamiseksi. Palvelut ovat olennaisen tärkeitä, sillä palveludirektiivi kattaa yli 45 prosenttia EU:n BKT:stä. Jäsenmaiden palveludirektiivin täytäntöönpanon edistymisestä tekemän arvioinnin perusteella tehdystä taloudellisesta analyysistä käy ilmi, että palveludirektiivin täytäntöönpano tuottaa ylimääräiset 0,8 prosenttia EU:n BKT:stä seuraavien 5–10 vuoden aikana. Tämä luku voisi kuitenkin olla 2,6 prosenttia, jos jäsenmaat alkaisivat avata palveludirektiivin soveltamisalaan kuuluvia markkinoitaan kunnianhimoisemmin. Lisäksi, jos EU:n lainsäädäntö pantaisiin paremmin täytäntöön, yritysten hallinnollista rasitusta voitaisiin pienentämää kolmanneksella, mikä johtaisi lähes 40 miljardin euron kokonaissäästöön.

    Euroopan komissio

    Lehdistötiedote

    Bryssel 8.6.2012. IP/12/587

    Komissio ehdottaa panostamista toimialoihin, joilla on eniten kasvupotentiaalia. Vuosina 2012–2013 nämä alat ovat palveluala ja verkkotoimialat. Komissio kehottaa EU-maita sitoutumaan näillä aloilla nollatoleranssiin: direktiivien saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ei saa myöhästyä, eikä siinä saa tehdä virheitä. Komissio aikoo puolestaan tarjota nykyistä enemmän apua EU-lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallisia lainsäädäntöjä. Jos sääntöjä rikotaan, rikkomusmenettelyt saisivat kestää keskimäärin enintään 18 kuukautta nykyisten 25,5 kuukauden sijasta, ja jäsenmaiden olisi noudatettava yhteisöjen tuomioistuimen tuomioita 12 kuukauden kuluessa.

    Jotta sisämarkkinat toimisivat tehokkaammin, komissio suosittaa, että tietoteknisiä työkaluja hyödynnetään paremmin, jotta kansalaiset ja yritykset voisivat hyödyntää sisämarkkinoita enemmän. Komissio kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan ongelmanratkaisuvälineitä ja perustamaan sisämarkkinakeskuksia, jotta voidaan seurata paremmin, miten sisämarkkinasäännöt toimivat käytännössä.

    Tiedonanto Uutta kasvua tukeva kumppanuus palvelualoilla 2012–2015 osoittaa, että palveludirektiivin täytäntöönpanoa täytyy parantaa kasvun vauhdittamiseksi. Jotta kasvuennusteet saataisiin toteutumaan, komissio kehottaa jäsenvaltioita poistamaan useissa EU-maissa vielä voimassa olevat syrjivät säännökset, kuten kansalaisuuden tai asuinmaan perusteella syrjivät säännöt, jotka velvoittavat palveluntarjoajat selvittämään taloudellista työvoiman tarvetta. Komissio korostaa, että se aloittaa rikkomusmenettelyjä, jos palveludirektiivin säännöksiä rikotaan. Lisäksi komissio aikoo maksimoida palveludirektiivin noudattamisesta koituvat taloudelliset hyödyt yhdessä jäsenvaltioiden kanssa muun muassa toteuttamalla syviä rakenneuudistuksia niillä aloilla, joilla jäsenvaltiot ovat tähän saakka pitäneet tilanteen ennallaan. Olisi panostettava erityisesti talouden keskeisiin aloihin, kuten yrityspalveluihin, rakennusalaan, matkailuun ja vähittäiskauppaan, joiden osuus BKT:stä on lähes 30 prosenttia.

    Tiedonantoon liittyy kolme komission yksiköiden valmisteluasiakirjaa:

    • Kertomus palveludirektiivin täytäntöönpanosta, jossa esitetään direktiivin täytäntöönpanotilanne ja jäljellä olevat ongelmat sekä keskitettyjen asiointipisteiden täytäntöönpanotilanne. Kertomuksessa on erityinen jakso yksittäisten jäsenvaltioiden arvioinneista. Kertomusta täydentää taloudellinen arviointi, josta käyvät ilmi palveludirektiivin vaikutus ja kasvupotentiaali EU:n tasolla. Arvioinnissa esitetään myös kutakin jäsenvaltiota koskevat tiedot.
    • Suorituskyvyn testauksen tulokset, jotka osoittavat, miten hyvin EU:n sääntöjä sovelletaan yrityksiin niiden jokapäiväisessä toiminnassa. Asiakirjassa yksilöidään useita esteitä, jotka haittaavat sellaisia yrityksiä, jotka haluavat laajentaa toimintaansa muihin EU-maihin. Tällaisia esteitä ovat ammattipätevyyttä koskevan lainsäädännön moninaisuus ja vaikeudet, jotka liittyvät muissa jäsenvaltioissa suoritettujen tutkintojen vastavuoroiseen tunnustamiseen; vaatimukset, jotka rajoittavat yhtiömuodon valintaa tietyillä ammattialoilla; vaikeudet, joita esiintyy vakuutuksen hankkimisessa rajat ylittävässä palvelujen tarjonnassa, ja haasteet, jotka johtuvat kuluttajansuojan tason vaihtelusta Euroopassa. Komissio pyrkii korjaamaan nämä ongelmat.
    • Komission yksiköiden valmisteluasiakirja, jonka tarkoituksena on antaa ohjeita 20 artiklan 2 kohdan soveltamisesta. Kyseisen kohdan mukaan palvelujen vastaanottajia ei saa syrjiä kansalaisuuden tai asuinmaan perusteella. Asiakirjassa tutkitaan syrjivän liiketoimintakäyttäytymisen syitä, ja yrityksiä kehotetaan lopettamaan perusteettomat syrjivät käytännöt.

    Palveludirektiivi annettiin joulukuussa 2006, ja sen soveltamisalaan kuuluvat palvelut kattavat yli 45 prosenttia EU:n BKT:stä. Palveludirektiivi on ollut virstanpylväs palvelujen kaupan esteiden poistamisessa, ja se on helpottanut yritysten perustamista ja palvelujen tarjoamista toisiin maihin. Direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot yksinkertaistavat hallintomenettelyjä, joita yritysten on noudatettava, ja poistavat vaatimukset, jotka haittaavat tasapuolista kilpailua sisämarkkinoilla. Siinä vaaditaan myös jäsenvaltioita perustamaan keskitettyjä asiointipisteitä, jotka auttavat yrityksiä antamalla tietoja menettelyistä, jotka liittyvät palvelujen tarjoamiseen ulkomailla, ja tarjoavat niille mahdollisuuden hoitaa tällaiset menettelyt verkossa.

    Katso myös MEMO/12/427 ja MEMO/12/429

    Lisätietoja:

    Sisämarkkinoiden hallinnoinnin parantaminen  

    Tiedonanto palveludirektiivin täytäntöönpanosta Uutta kasvua tukeva kumppanuus palvelualoilla 2012–2015  

    Ilmoitustaulu


    Oikotie

    Euroopan komissio
    Sinun oikeutesi, sinun tulevaisuutesi
    Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalainen teemavuosi 2012
    Valokuvakilpailu
    Kyproksen EU-puheenjohtajuus
    Resurssitehokkuus
    YMP 50 vuotta
    EU arjessa
    Rahoitus- ja talouskriisi
    Europe Direct
    Sinun Eurooppasi -neuvonta
    Climate Action
    EU Bookshop
    Euroopan parlamentti Suomen tiedotustoimisto
    Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan
    Viimeisin päivitys: 08/06/2012  |Sivun alkuun