|
Kaikkia eurooppalaisia kouluja kehotetaan kutsumaan vanhemman ikäpolven jäseniä luokkiinsa. Tarkoituksena on havaita, miten sukupolvien välinen vuoropuhelu tehostaa opetusta ja yhteisymmärrystä, häivyttää sukupolvien välisiä ennakkoluuloja ja kannustaa ihmisiä viettämään enemmän aikaa paikkakunnalla asuvien eri sukupolvien edustajien kanssa. Tietoja ja taitoja saadaan kätevästi jaettua ja eri sukupolvien edustajat oppivat samalla tuntemaan toisensa. Tapahtuma lisää myös tietoisuutta elämän moninaisuudesta ja siitä, mitä aktiivinen ikääntyminen tarkoittaa. Oman luokan työn tulokset voidaan jakaa muiden eurooppalaisten koulujen kanssa ja ne saadaan myös koko yhteiskunnan käyttöön.
Kouluissa on 29. huhtikuuta tarkoitus järjestää kaikenlaisia sukupolvien välisiä tapahtumia, esimerkiksi seniorien ja koululaisten keskustelutilaisuuksia, leikkejä, tai taidetapahtumia, jotka voivat olla esimerkiksi piirtämistä, teatteria, musiikkia tai käsitöiden tekoa. Jos haluat osallistua eri maiden parhaat hankkeet palkitsevaan kilpailuumme, lataa kuvia tapahtumasta generations@school Panoramio- ryhmään.
Katso osallistumisohjeet ja lisätietoja täältä. Tapahtumat on järjestettävä 29.4.2012 tienoilla. Jos haluat osallistua kilpailuun, voit lähettää kuvia 30.6.2012 saakka. Katso generations@school- kilpailun säännöt .
|