Energian tuotanto ja tuonti


Tilastotiedot poimittu kesäkuussa 2017. Tuoreimmat tiedot: Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta. Seuraava suunniteltu päivitys: joulukuu 2018.
Taulukko 1: Energian tuotanto, 2005 ja 2015
(miljoonaa öljyekvivalenttitonnia)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)
Kaavio 1: Primäärienergian tuotanto, EU-28, 2015
(prosenttia kokonaistuotannosta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (nrg_107a)
Kaavio 2: Primäärienergian tuotannon kehitys (polttoaineittain), EU-28, 2005–2015
(2005 = 100, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)
Taulukko 2: Primäärienergian nettotuonti, 2005–2015
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (demo_pjan)
Taulukko 3: Primäärienergian tuonnin pääasiallinen alkuperä, EU-28, 2005–2015
(prosenttia EU-28:n ulkopuolisesta tuonnista)
Lähde: Eurostat (nrg_122a), (nrg_123a) ja (nrg_124a)
Kaavio 3: Energiariippuvuus, EU-28, 2005–2015
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a), (nrg_102a) ja (nrg_103a)
Kaavio 4: Energiariippuvuus, kaikki tuotteet, 2005 ja 2015
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (tsdcc310)

Euroopan unionin (EU) riippuvuus energian, erityisesti öljyn ja viime aikoina kaasun, tuonnista, muodostaa energian toimitusvarmuutta koskevien poliittisten huolenaiheiden taustan. Tässä artikkelissa tarkastellaan primäärienergian tuotantoa EU:ssa. Koska tuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, EU on entistä enemmän riippuvainen energian tuonnista EU:n ulkopuolisista maista. Yli puolet (54,0 %) EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin vuonna 2015 tuontienergialla.

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Primäärituotanto

Vuonna 2015 EU-28:ssa tuotettiin primäärienergiaa yhteensä 767 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia – ks. taulukko 1. Tämä oli 0,8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna ja jatkoi laskevaa energian tuotannon kehityssuuntausta, lukuun ottamatta vuotta 2010, jolloin tuotanto elpyi maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin seurauksena vuonna 2009 tapahtuneen energian tuotannon voimakkaan laskun jälkeen. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna primäärienergiaa tuotettiin EU-28:ssa vuonna 2015 15,2 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. EU-28:n primäärienergian tuotannon yleinen laskukehitys johtuu ainakin osittain siitä, että raaka-ainevarat ovat ehtymässä ja/tai tuottajien mielestä rajallisten raaka-ainevarojen hyödyntäminen on epätaloudellista.

Vuonna 2015 eniten primäärienergiaa tuotettiin jäsenvaltioista Ranskassa, jonka osuus EU-28:n primäärienergian kokonaistuotannosta oli 17,8 prosenttia. Muut suurimmat primäärienergian tuottajat olivat Saksa (15,6 %) ja Yhdistynyt kuningaskunta (15,4 %). Suurimmat muutokset kymmenen vuotta aikaisemmin vallinneeseen tilanteeseen verrattuna olivat Yhdistyneen kuningaskunnan ja Tanskan osuuksien pienentyminen 7,1 ja 1,4 prosenttiyksiköllä sekä Ranskan ja Italian osuuksien kasvaminen 2,8 ja 1,4 prosenttiyksiköllä. Muiden jäsenvaltioiden suhteellisissa osuuksissa tapahtui enintään +/–1,0 prosenttiyksikön muutoksia. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Tanskan lisäksi ainoat muut jäsenvaltiot, joiden osuudet pienentyivät tarkasteltavana ajanjaksona, olivat Alankomaat, Belgia ja Liettua.

Absoluuttisesti ilmaistuna puolessa EU:n jäsenvaltioista primäärienergian tuotanto kasvoi vuotta 2015 edeltävien kymmenen vuoden aikana. Eniten tuotanto kasvoi Italiassa (5,9 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia [Mtoe]), ja sen jälkeen tulivat Espanja (3,4 Mtoe), Itävalta (2,2 Mtoe), Portugali ja Viro (molemmat 1,7 Mtoe). Sitä vastoin Yhdistyneessä kuningaskunnassa primäärienergian tuotanto laski peräti 85,7 Mtoe, ja myös Saksa (–17,0 Mtoe), Tanska (–15,1 Mtoe), Alankomaat (–14,9 Mtoe) ja Puola (–10,5 Mtoe) ilmoittivat tuotannon vähenemisestä yli 10,0 Mtoe:lla.

EU-28:ssa primäärienergiaa tuotettiin vuonna 2015 useista eri energialähteistä, joista tärkein oli ydinenergia (28,9 % kokonaistuotannosta). Erityisen suuri merkitys ydinenergialla oli Ranskassa, jossa sen osuus kansallisesta primäärienergian tuotannosta oli yli neljä viidesosaa (82,5 %), Belgiassa, jossa sen osuus oli hieman alle kolme neljäsosaa (65,0 %), ja Slovakiassa, jossa sen osuus oli yli kolme viidesosaa (62,6 %); muualla ydinenergian osuus primäärienergian tuotannosta oli alle puolet. EU:n jäsenvaltioista 14:ssä ydinenergiaa ei käytetty primäärienergian tuotantoon lainkaan. Saksan hallitus on ilmoittanut suunnitelmista sulkea kaikki maan ydinreaktorit vuoteen 2022 mennessä.

Vuonna 2014 yli neljäsosa (26,7 %) EU-28:n primäärienergiasta tuotettiin uusiutuvista energialähteistä, kun taas kiinteiden polttoaineiden osuus (18,9 %, erityisesti hiili) oli vähän alle viidenneksen ja maakaasun osuus hieman pienempi (14,0 %). Ainoa muu merkittävä primäärienergian tuotannon lähde oli raakaöljy (9,8 %) (ks. kaavio 1).

EU-28:n primäärienergian tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi enemmän kuin tuotanto muista energiamuodoista. Tämä kasvu oli suhteellisen yhdenmukaista vuosina 2005–2015 lukuun ottamatta vuonna 2011 tapahtunutta tuotannon pientä vähenemistä (ks. kaavio 2). Näiden kymmenen vuoden aikana tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi 71,0 prosenttia ja korvasi jossain määrin energian tuotannon muista lähteistä. Toisaalta tuotanto muista lähteistä väheni. Eniten primäärienergian tuotanto laski raakaöljyn (–43,9 %), maakaasun (–43,5 %) ja kiinteiden polttoaineiden (–25,7 %) osalta. Ydinvoiman tuotanto laski vähemmän, 14,1 prosenttia.

Tuonti

Primäärienergian tuotannon taantuminen kivihiilestä, ruskohiilestä, raakaöljystä, maakaasusta ja viime aikoina myös ydinenergiasta on johtanut tilanteeseen, jossa EU:n on kysynnän tyydyttämiseksi tuotava energiaa entistä enemmän. Tilanne on kuitenkin tasaantunut talous- ja rahoituskriisin jälkeen. EU-28:n primäärienergian tuonti oli vuonna 2015 noin 902 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia enemmän kuin vienti. Väkirikkaimmat jäsenvaltiot olivat yleensä suurimpia primäärienergian nettotuojia. Poikkeuksen teki Puola (jolla on vielä jonkin verran kotimaisia hiilivaroja). Tanska oli vuonna 2005 EU:n jäsenvaltioista ainoa primäärienergian nettoviejä, mutta vuonna 2013 Tanskan energian tuonti ylitti viennin. Näin ollen yksikään EU:n jäsenvaltioista ei ollut enää energian nettoviejä (ks. taulukko 2). Väkilukuun suhteutettuna suurimmat nettotuojat olivat vuonna 2015 Luxemburg, Malta ja Belgia.

Viime vuosina EU-28:n energian tuonnin alkuperä on muuttunut, vaikka Venäjä on säilyttänyt asemansa suurimpana raakaöljyn ja maakaasun toimittajana (joskin sen osuus on pienentynyt jonkin verran) ja noussut johtavaksi kiinteiden polttoaineiden toimittajaksi (ks. taulukko 3).

Vuonna 2015 noin 25,8 prosenttia EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista oli peräisin Venäjältä: se ohitti Etelä-Afrikan ja nousi kiinteiden polttoaineiden tärkeimmäksi toimittajaksi vuonna 2006. Venäjän osuus EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista nousi asteittain 20,2 prosentista vuonna 2005 enimmillään 26,2 prosenttiin vuonna 2009, ennen kuin se laski vuonna 2010 ja palautui sitten 25,9 prosenttiin vuonna 2013. Seuraavien kahden vuoden aikana osuus pysyi lähes muuttumattomana. Kolumbian ja Yhdysvaltojen osuus EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista yli kaksinkertaistui vuodesta 2005 vuoteen 2015. Kolumbian osuus kasvoi 10,0 prosentista 21,3 prosenttiin ja Yhdysvaltojen osuus 6,5 prosentista 14,0 prosenttiin kokonaistuonnista. Etelä-Afrikka oli puolestaan ollut EU-28:n tärkein kiinteiden polttoaineiden tuoja vuonna 2005 (21,4 % kokonaistuonnista), mutta sen osuus laski 6,9 prosenttiin vuoteen 2011 mennessä, minkä jälkeen se vakiintui.

Venäjä oli myös EU-28:n tärkein raakaöljyn tuoja. Sen osuus oli 30,5 prosenttia vuonna 2005 ja nousi enimmillään 32,8 prosenttiin vuonna 2011 laskeakseen sitten 27,7 prosenttiin vuonna 2015. Samana ajanjaksona Norjan osuus EU-28:n raakaöljyn tuonnista laski suhteellisen hitaasti. Sen osuus laski 15,6 prosentista vuonna 2005 11,4 prosenttiin vuonna 2015. Azerbaidžanista (nelinkertainen lisäys), Irakista (3,7-kertainen lisäys), Angolasta (3,5-kertainen lisäys) ja Nigeriasta (2,7-kertainen lisäys) tulevan EU-28:n raakaöljyn tuonnin suhteelliset osuudet kasvoivat nopeasti vuosina 2005–2015.

Sitä vastoin Venäjän osuus EU-28:n maakaasun tuonnista laski 34,6 prosentista 26,8 prosenttiin vuosina 2005–2010, mutta tämä kehitys kääntyi, ja vuonna 2013 kirjattiin suhteellinen huippuarvo 32,4 prosenttiin, minkä jälkeen osuus laski jonkin verran hieman alle 30,0 prosenttiin. Taulukossa 3 esitettyjen kymmenen vuoden aikana Norja pysyi EU:n toiseksi suurimpana maakaasun tuojana. Sen osuus kasvoi noin viidesosasta (20,2 % vuonna 2005) yli neljäsosaan (25,9 % vuonna 2015). Algerian osuus EU-28:n maakaasun tuonnista lähes puolittui vuosien 2005 ja 2015 välillä, kun taas Qatarin osuus melkein viisinkertaistui.

EU:n primäärienergian toimitusvarmuus saattaa kärsiä, jos suuri osuus tuonnista on peräisin vain muutamalta kumppanilta. Vuonna 2015 lähes kaksi kolmasosaa (64,1 %) EU-28:n maakaasun tuonnista oli peräisin Venäjältä, Norjasta tai Algeriasta. Vastaava analyysi osoittaa, että 61,0 prosenttia EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista tuli Venäjältä, Kolumbiasta ja Yhdysvalloista, kun taas raakaöljyn tuonti oli hieman vähemmän keskittynyttä tärkeimpiin toimittajiin, sillä Venäjä, Norja ja Nigeria vastasivat 47,1 prosentista EU-28:n tuonnista.

EU-28:n riippuvuus energian tuonnista kasvoi hieman yli 40 prosentista energian kokonaiskulutuksesta vuonna 1990 54,0 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä (ks. taulukko 3). Vuodesta 2004 lähtien EU-28:n energian nettotuonti on ollut suurempi kuin sen primäärienergian tuotanto. Tämä tarkoittaa sitä, että yli puolet EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin nettotuonnilla ja riippuvuusaste oli yli 50,0 prosenttia.

Vuoden 2015 luku merkitsi riippuvuusaste hienoista laskua vuodesta 2008, jolloin se oli suhteellisesti korkeimmillaan (54,5 %). Tästä huolimatta EU-28:n energiariippuvuusaste nousi 0,9 prosenttiyksikköä vuosien 2013 ja 2015 välillä. Lähempi tarkastelu osoittaa, että korkeimmat riippuvuusasteet kirjattiin vuonna 2015 raakaöljyn (88,8 %) ja maakaasun (69,1 %) kohdalla, kun taas viimeisin saatavilla oleva kiinteiden polttoaineiden riippuvuusaste oli 42,8 prosenttia.

Riippuvuus EU:n ulkopuolisista maista tapahtuvasta tuonnista kasvoi viime vuosikymmenen aikana (vuosina 2005–2015) nopeammin maakaasun (12,0 prosenttiyksikköä) kuin raakaöljyn (6,4 prosenttiyksikköä) ja kiinteiden polttoaineiden (3,4 prosenttiyksikköä) osalta.

Koska Tanska ei enää ollut nettoviejä, sen energiariippuvuusaste kääntyi positiiviseksi vuonna 2013 ja pysyi positiivisena vuosina 2014 ja 2015 kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden tavoin (ks. kaavio 4). Matalimmat energiariippuvuusasteet kirjattiin vuonna 2015 Virossa, Tanskassa, Romaniassa ja Puolassa (ne olivat ainoat jäsenvaltiot, joiden riippuvuusasteet olivat alle 30,0 %). Kypros, Malta ja Luxemburg olivat (lähes) täysin riippuvaisia primäärienergian tuonnista, sillä niiden riippuvuusasteet olivat yli 90,0 prosenttia.

Vuosien 2005 ja 2015 välisen kehityksen analyysi osoittaa, että Tanskan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Liettuan, Alankomaiden ja Puolan riippuvuus energian tuonnista kokonaiskulutuksensa tyydyttämiseksi kasvoi; tämän kehityksen voidaan suurelta osin katsoa liittyvän primäärienergian tuotannon vähenemiseen (mikä johtuu raaka-ainevarojen ehtymisestä). Riippuvuus kasvoi – tosin vähemmässä määrin – myös Belgiassa, Tšekissä, Kreikassa ja Saksassa. Kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden energiariippuvuusasteet laskivat vuosina 2005–2015, ja nopeinta muutos oli Virossa, jossa riippuvuusaste laski 26,1 prosentista 7,4 prosenttiin. Riippuvuusaste laski yli 10,0 prosenttiyksikköä myös Latviassa, Bulgariassa, Portugalissa, Itävallassa ja Romaniassa, ja tämä johtui energiatehokkuuden lisäyksistä ja/tai uusiutuvista energialähteistä tapahtuvaa primäärituotantoa edistävästä energiayhdistelmän muutoksesta.

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Luonnonvaroista suoraan louhittuja tai voitettuja energiatuotteita sanotaan primäärienergialähteiksi, kun taas primäärienergialähteistä muuntamalla tuotettuja energiatuotteita sanotaan johdetuiksi tuotteiksi. Primäärienergiatuotanto kattaa kansallisen tuotannon primäärienergialähteistä luonnonvaroja hyödyntämällä. Tähän kuuluvat esimerkiksi hiilikaivokset, öljykentät, vesivoimalaitokset ja biopolttoaineiden valmistus. Jos kulutus on suurempi kuin primäärituotanto, se on katettava joko primäärienergian tai johdettujen tuotteiden tuonnilla.

Reaktorissa ydinfissiolla tuotettu lämpö katsotaan ydinenergian primäärituotannoksi. Tuotanto lasketaan joko tosiasiallisesti tuotettuna lämpönä tai ilmoitettuna sähkön kokonaistuotantona ja ydinvoimalaitoksen lämpöhyötysuhteena. Kivihiilen ja ruskohiilen primäärituotanto koostuu louhittujen tai tuotettujen polttoaineiden määristä, laskettuna mahdollisen inertin aineen poiston jälkeen.

Energian muuntamista yhdestä muodosta toiseen, kuten sähköenergian tai lämmön tuotanto lämpövoimalaitoksissa taikka koksin tuotanto koksaamoissa, ei katsota primäärituotannoksi.

Nettotuonti lasketaan tuonnin ja viennin erotuksena. Tuontiin lasketaan kaikki kansalliselle alueelle tuodut määrät, lukuun ottamatta kauttakuljetusta (etenkin kaasu- tai öljyputkien kautta), ja vastaavasti vientiin lasketaan kaikki kansalliselta alueelta viedyt määrät.

Taustaa

Energian toimitusvarmuus

Yli puolet EU-28:n energiasta tulee EU:n ulkopuolisista maista, ja tämä osuus on yleisesti ottaen kasvanut viime vuosikymmeninä (joskin riippuvuussuhteen vakiintumisesta viime vuosina on jonkin verran näyttöä). Suuri osa EU:hun tuotavasta energiasta tuodaan Venäjältä. Viime vuosina Venäjän riidat kauttakulkumaiden kanssa ovat uhanneet haitata toimituksia. Ukrainan konflikti lisäsi entisestään huolta Venäjältä tulevien toimitusten varmuudesta. Uusilla öljy- ja kaasumarkkinoihin liittyvillä toimenpiteillä pyritään varmistamaan, että kaikki osapuolet toteuttavat tehokkaita toimia mahdollisten toimitusongelmien seurausten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi. Samalla pyritään luomaan mekanismit, joiden avulla EU:n jäsenvaltiot voivat tehdä tehokasta yhteistyötä, jos öljy- tai kaasutoimituksissa esiintyy merkittäviä häiriöitä. Lisäksi perustettiin koordinointimekanismi, jotta jäsenvaltiot voivat reagoida hätätilanteisiin välittömästi ja yhtenäisesti.

Marraskuussa 2010 Euroopan komissio antoi tiedonannon Energia 2020 – Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi (KOM(2010) 639 lopullinen). Tässä strategiassa määritellään energia-alan prioriteetit kymmenen vuoden ajaksi ja ehdotetaan toimia, joilla vastataan useisiin erilaisiin haasteisiin. Tällaisia toimia ovat muun muassa sellaisten markkinoiden luominen, joilla hinnat perustuvat kilpailuun ja toimitukset ovat varmoja; teknologisen johtoaseman vahvistaminen; tehokkaat neuvottelut kansainvälisten kumppanien kanssa (esimerkiksi hyvien suhteiden edistämiseksi EU:n ulkopuolisiin energiantoimittajiin ja energian kauttakuljetusmaihin). Tätä työtä on kehitetty edelleen vuoteen 2030 ulottuvalla energiastrategialla, joka muodostaa poliittisen kehyksen ilmasto- ja energiapolitiikalle vuoteen 2030 asti, ja energia-alan etenemissuunnitelmalla 2050, jossa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteeksi vähentää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Lisäksi EU pyrkii (lokakuussa 2005 perustetun) energiayhteisön kautta integroimaan naapurimaat energian sisämarkkinoihinsa. Energialähteiden suurella määrällä ja toimittajien laajalla valikoimalla sekä kuljetusreiteillä ja mekanismeilla voi olla huomattava merkitys energiavarmuuden turvaamisessa. Käynnissä on esimerkiksi useita aloitteita Euroopan ja sen itäisten ja eteläisten naapureiden välisten kaasuputkien kehittämiseksi. Tällaisia ovat muun muassa Nord Stream (Venäjän ja EU:n välillä Itämeren kautta), joka otettiin käyttöön marraskuussa 2011, ja Trans Adriatic Pipeline (yhdistää Turkin Italiaan Kreikan ja Albanian kautta ja kuljettaa kaasua Kaspianmeren alueelta EU:hun). Yksi tapa vähentää EU:n energiariippuvuuteen liittyviä riskejä on luotettavien suhteiden rakentaminen toimittajiin ja kauttakulku- ja asiakasmaihin. Syyskuussa 2011 Euroopan komissio antoikin tiedonannon EU:n energiapolitiikka: yhteistyö rajanaapureiden kanssa (KOM(2011) 539 lopullinen).

EU:n riippuvuus energian tuonnista aiheuttaa yhä enemmän huolta, minkä seurauksena Euroopan komissio julkisti toukokuussa 2014 energiavarmuusstrategiansa (COM(2014) 330 final), jolla pyritään varmistamaan energiantoimitusten vakaus ja runsaus. Strategiaan sisältyy lyhyen aikavälin toimenpiteitä, joissa tarkastellaan Venäjältä tapahtuvan kaasuntuonnin pysäytyksistä tai Ukrainan kautta tapahtuvan tuonnin häiriöistä aiheutuvia vaikutuksia, ja lisäksi siinä käsitellään energiavarmuuteen liittyviä pitkän aikavälin haasteita ja ehdotetaan toimia viidellä alalla, mukaan lukien energian tuotannon lisääminen EU:ssa, toimittajamaiden ja toimitusreittien monipuolistaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa. Vuonna 2015 Euroopan komissio julkaisi tiedonannon Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia (COM(2015) 80 final), jossa todettiin, että energian (ja erityisesti kaasun) toimitusvarmuuden varmistamisen kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että kolmansien maiden kanssa tehtävät energianhankintasopimukset ovat täysin EU:n lainsäädännön mukaisia. Tämän jatkoksi Euroopan komissio teki helmikuussa 2016 ehdotukset uusiksi säännöiksi EU:n kaasunsaannin turvaamiseksi (COM(2016) 52 final) ja uusiksi säännöiksi jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä energiasopimuksista (COM(2016) 53 final).

Katso myös

Lisää Eurostat-tietoa

Julkaisut

Keskeiset taulukot

Energy statistics – quantities (t_nrg_quant)

Tietokanta

Energy statistics – quantities, annual data (nrg_quant)
Energy statistics – supply, transformation and consumption (nrg_10)
Energy statistics – imports (nrg_12)
Energy statistics – exports (nrg_13)

Aihekohtaiset osiot

Metodologia / Metatiedot

Taulukoiden ja kuvioiden lähteenä käytetyt tiedot (MS Excel)

Muut verkkosivustot