Työllisyystilastot

Tilastotiedot poimittu elokuulta 2015. Tuoreimmat tilastotiedot: Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta. Seuraava suunniteltu päivitys: lokakuu 2017. Englanninkielinen versio on uudempi.
Taulukko 1: Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat, 2004–2014
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Kuvio 1: Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat, 2014
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Taulukko 2: Tiettyjen väestöryhmien työllisyysaste, 2004–2014
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Kuvio 2: Työllisyysaste sukupuolen mukaan, 15–64-vuotiaat, 2014 (1)
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Kuvio 3: Työllisyysaste ikäryhmittäin, 2014 (1)
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Taulukko 3: Työllisyysaste korkeimman koulutustason mukaan, 25–64-vuotiaat, 2014
(%)
Lähde: Eurostat (lfsa_ergaed)
Taulukko 4: Osa-aikaiset palkansaajat ja kahta työtä tekevät palkansaajat, 2004–2014
(% koko työvoimasta)
Lähde: Eurostat (lfsa_eppga), (lfsa_e2gis) ja (lfsa_egan)
Kuvio 4: Osa-aikaiset palkansaajat, 15–64-vuotiaat, 2014 (1)
(% koko työvoimasta)
Lähde: Eurostat (lfsa_eppga)
Kuvio 5: Määräaikaisten palkansaajien osuus, 15–64-vuotiaat, 2014
(% kaikista palkansaajista)
Lähde: Eurostat (lfsa_etpga)

Tässä artikkelissa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) viimeisimpiä työllisyystilastoja ja analysoidaan niitä sosioekonomisten näkökohtien pohjalta. Työllisyystilastoissa esiintyy huomattavia eroja sukupuolen, iän ja koulutustason mukaan. Lisäksi EU:n jäsenvaltioiden työmarkkinoiden välillä on merkittäviä eroja.

Työmarkkinatilastot ovat olleet useiden EU:n politiikan alojen keskipisteessä sen jälkeen, kun Amsterdamin sopimukseen sisällytettiin työllisyyttä koskeva luku vuonna 1997. Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisestä väestöstä on keskeinen yhteiskunnallinen indikaattori, jota käytetään analysoitaessa työmarkkinoiden kehitystä.

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Työllisyysaste sukupuolen, iän ja koulutustason mukaan

EU:n työvoimatutkimuksen (EU LFS) mukaan 15–64-vuotiaiden työllisyysaste oli EU-28:ssa 64,9 % vuonna 2014. Työllisyysaste oli EU-28:ssa huipussaan vuonna 2008, jolloin se oli 65,7 %. Se laski kuitenkin sen jälkeisinä vuosina ja oli 64,1 % vuonna 2010. Maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin aikana tapahtunutta laskua – kaiken kaikkiaan 1,6 prosenttiyksikköä – seurasi vakaa ajanjakso vuosien 2010 ja 2013 välillä, jolloin työllisyysaste oli 64,1 %–64,2 %. Vuonna 2014 työllisyysaste kääntyi ennen kriisiä koettuun nousuun ja nousi 0,8 prosenttiyksikköä (64,9 %:iin) vuoteen 2013 verrattuna (taulukko 1).

Vuonna 2014 työllisyysaste oli korkeimmillaan (71–74 %) EU:n jäsenvaltioista Itävallassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Tanskassa, Alankomaissa ja Saksassa. Kaikkein korkein aste oli Ruotsissa, 74,9 %. Asteikon toisessa päässä työllisyysaste oli alle 60 % neljässä EU:n jäsenvaltiossa. Kaikkein alhaisin työllisyysaste mitattiin Kreikassa (49,4 %) (kuvio 1).

Talous- ja rahoituskriisin alusta vuoteen 2014 (tuoreimmat käytettävissä olevat tiedot) työmarkkinoiden välillä esiintyi huomattavia eroja: yleinen työllisyysaste EU-28:ssa vuonna 2014 oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna 2009, mutta 11:ssä EU:n jäsenvaltiossa työllisyysaste nousi. Eniten työllisyysaste nousi Maltassa (6,8 prosenttiyksikköä) ja Unkarissa (5,4 prosenttiyksikköä). Myös Saksassa ja Luxemburgissa työllisyysaste nousi yli kolme prosenttiyksikköä. Sen sijaan Kreikassa työllisyysaste laski vuoden 2008 61,4 %:sta vuosien 2013 ja 2014 hiukan alle 50 %:iin. Työllisyysaste laski huomattavasti (vähintään 5 prosenttiyksikköä) vuosien 2009 ja 2014 välillä myös Kyproksessa, Espanjassa, Irlannissa, Kroatiassa, Portugalissa ja Tanskassa.

Naisten ja iäkkäämpien palkansaajien työllisyysaste on yleensä alhaisempi. Vuonna 2014 miesten työllisyysaste ylsi EU-28:ssa 70,1 %:iin, kun naisilla se oli 59,6 %. Pitemmän aikavälin vertailu osoittaa, että miesten työllisyysaste oli vuonna 2014 alhaisempi kuin kymmenen vuotta aikaisemmin (70,3 % vuonna 2004), mutta naisten työllisyysaste oli noussut selkeästi 4,1 prosenttiyksikköä vuoden 2004 55,5 %:sta (taulukko 2).

Vuonna 2014 miesten työllisyysaste oli johdonmukaisesti kaikissa EU:n jäsenvaltioissa korkeampi kuin naisten. Huomattavia erojakin kuitenkin löytyi. Työllisyysasteen ero sukupuolen mukaan oli niinkin suuri kuin 25,6 prosenttiyksikköä Maltassa, jossa mitattiin kolmanneksi alhaisin naisten työllisyysaste (49,3 %). Italiassa, Kreikassa ja Tšekissä miesten ja naisten työllisyysasteen ero oli 16–18 prosenttiyksikköä. Kreikassa ja Italiassa tämä selittynee sillä, että niissä tilastoitiin alhaisin ja toiseksi alhaisin naisten työllisyysaste. Tšekissä ero taas johtuu enemmänkin erityisen korkeasta miesten työllisyysasteesta (77,0 %, kolmanneksi korkein kaikista EU:n jäsenvaltioista) kuin alhaisesta naisten työllisyysasteesta. Sukupuolten työllisyysasteiden välillä on hyvin vähäisiä eroja Suomessa ja Liettuassa, joissa naisten työllisyysaste oli alle 2,0 prosenttiyksikköä pienempi kuin miesten. Erot olivat varsin pienet myös Ruotsissa ja Latviassa.

Taulukossa 2 esitetyistä EU:n ulkopuolisista maista sukupuolten työllisyysasteiden välinen ero oli selvästi suurin Turkissa: naisten 29,5 %:n työllisyysaste oli 40 prosenttiyksikköä pienempi kuin miesten työllisyysaste. Myös entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa ja Japanissa sukupuolten välinen ero oli suhteellisen suuri. Norjassa ja Islannissa sukupuolten työllisyysasteiden välinen ero oli varsin pieni (alle 5,0 prosenttiyksikköä) (kuvio 2).

Naisten tavoin myös iäkkäämpien (55–64-vuotiaat) työntekijöiden osalta oli merkkejä siitä, että työllisyysaste nousi nopeaan tahtiin talous- ja rahoituskriisistä huolimatta. EU-28:ssa iäkkäämpien työntekijöiden työllisyysaste nousi 51,8 %:iin vuonna 2014. Työllisyysaste on noussut joka vuosi vuodesta 2002 lähtien (jolloin EU-28:n aikasarja alkaa) vuosi 2014 mukaan lukien (viimeiset käytettävissä olevat tiedot). Vuonna 2014 iäkkäämpien työntekijöiden työllisyysaste oli 50 %:n ja 66 %:n välillä 11:ssä EU:n jäsenvaltiossa. Selvästi korkein iäkkäämpien työllisyysaste mitattiin Ruotsissa (74,0 %) (taulukko 2). Myös kaikissa kolmessa EFTA-maassa, joiden osalta tiedot olivat saatavissa, iäkkäämpien työntekijöiden työllisyysaste oli yli 70 %. Kyseisistä maista korkein iäkkäiden työllisyysaste mitattiin Islannissa, 83,6 %. Myös Japanissa ja vähäisemmässä määrin Yhdysvalloissa iäkkäämpien työntekijöiden työllisyysaste oli suhteellisen korkea. Tarkempi analyysi työllisyysasteesta ikäryhmittäin esitetään kuviossa 3. Sen mukaan johdonmukaisesti korkein oli 25–54-vuotiaiden työllisyysaste.

Työllisyysaste vaihtelee huomattavasti myös koulutustason mukaan: tällaisissa tilastoissa työllisyysaste perustuu 15–64-vuotiaiden sijasta 25–64-vuotiaisiin. Korkea-asteen koulutuksen (alin korkea-aste, alempi korkeakouluaste, ylempi korkeakouluaste ja tutkijakoulutusaste) saaneiden työllisyysaste oli EU-28:ssa 83,7 % vuonna 2014 (taulukko 3), mikä on huomattavasti korkeampi kuin enintään alemman tai ylemmän perusasteen koulutuksen saaneiden työllisyysaste (52,6 %). Keskiasteen koulutuksen tai keskiasteen jälkeisen koulutuksen, joka ei ole korkea-asteen koulutusta, saaneiden työllisyysaste EU-28:ssa oli 73,4 %. Talous- ja rahoituskriisin alkamisen jälkeen (verrattaessa vuosia 2008 ja 2014) alemman tai ylemmän perusasteen koulutuksen saaneiden työllisyysaste laski eniten (3,9 prosenttiyksikköä). Lasku oli sen sijaan huomattavasti vähäisempää korkea-asteen koulutuksen saaneiden (1,4 prosenttiyksikköä) ja keskiasteen koulutuksen tai keskiasteen jälkeisen koulutuksen, joka ei ole korkea-asteen koulutusta, saaneiden (1,3 prosenttiyksikköä) keskuudessa.

Osa-aikaiset palkansaajat ja määräaikaiset palkansaajat

EU-28:ssa sen työvoiman osuus 15–64-vuotiaista, joka ilmoitti päätyönsä olevan osa-aikainen, kasvoi vakaasti vuoden 2004 16,7 :sta 19,6 %:iin vuonna 2014. Vuonna 2014 selvästi eniten osa-aikaisia palkansaajia oli Alankomaissa (49,6 %) ja sen jälkeen Itävallassa, Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Tanskassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Irlannissa, joissa kaikissa noin neljännes työssäkäyvistä oli osa-aikaisia. Osa-aikainen työssäkäynti oli sen sijaan varsin epätavallista Bulgariassa (2,5 % työvoimasta) sekä Slovakiassa, Kroatiassa, Tšekissä ja Unkarissa (5,1 %–5,5 %) (taulukko 4).

Osa-aikatyössä on suuria eroja miesten ja naisten välillä. Lähes kolmannes (32,2 %) 15–64-vuotiaista naisista oli osa-aikatyössä EU-28:ssa vuonna 2014; miesten vastaava osuus oli paljon pienempi (8,8 %). Alankomaissa yli kolme neljäsosaa (76,7 %) kaikista työssäkäyvistä naisista teki osa-aikatyötä vuonna 2014. Luku on huomattavasti suurempi kuin muissa EU:n jäsenvaltioissa [1].

Määräaikaisten palkansaajien osuus oli EU-28:ssa 14,0 % vuonna 2014. Puolassa enemmän kuin joka neljäs (28,3 %) palkansaaja oli määräaikainen. Yli viidennes palkansaajista oli määräaikaisia Espanjassa (24,0 %), Portugalissa (21,4 %) ja Alankomaissa (21,1 %) (kuvio 5). Muissa EU:n jäsenvaltioissa määräaikaisten palkansaajien osuus vaihteli Kyproksen 19,0 %:sta Liettuan 2,8 %:iin ja Romanian 1,5 %:iin. Huomattava vaihtelu EU:n jäsenvaltioiden halukkuudessa käyttää määräaikaisia työsopimuksia voi osittain johtua kansallisista käytännöistä, työvoiman tarjonnasta ja kysynnästä ja työnantajien mahdollista kasvua/supistamista koskevista arvioista sekä siitä, miten helposti työntekijöitä voidaan palkata ja irtisanoa.

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Tilastolähteet

Taloudellisesti aktiiviseen väestöön (eli työvoimaan) luetaan työlliset ja työttömät. EU:n työvoimatutkimuksessa työlliseksi katsotaan vähintään 15-vuotias henkilö, joka viiteviikon aikana työskenteli jonkin verran – vaikka vain tunnin viikossa – maksua, voittoa tai perheen tuloa vastaan. Työvoimaan kuuluvat myös ne, jotka eivät tuona aikana työskennelleet mutta joilla oli työpaikka tai yritys, josta he olivat väliaikaisesti pois esimerkiksi sairauden, loman, työmarkkinariidan tai koulutuksen takia.

Työllisyyttä voidaan mitata henkilöiden tai työpaikkojen määränä, joko kokoaikavastaavuutena tai tehtyinä työtunteina. Kaikki tässä artikkelissa esitetyt arviot perustuvat henkilömäärään. Myös työllisyysastetta kuvaavat luvat perustuvat arvioituun henkilömäärään. Työllisyystilastot esitetään usein työllisyysasteina, jotta väestössä ajan mittaan tapahtuvat määrälliset muutokset eivät vaikuttaisi tuloksiin ja jotta helpotetaan erikokoisten maiden välistä vertailua. Työllisyysaste julkaistaan yleensä työikäisen väestön osalta. Työikäiseksi katsotaan tavallisesti 15–64-vuotiaat, joskin Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä Islannissa ikähaarukka on 16–64. Myös muut kansainväliset tilastojärjestöt käyttävät 15–64-vuotiaiden ikäryhmää.

Tärkeimpiä EU:n työvoimatutkimuksen ammattiasemaa koskevia määritelmiä:

  • Palkansaajiksi määritellään henkilöt, jotka työskentelevät julkisen tai yksityisen työnantajan palveluksessa ja saavat korvausta palkan tai palkkion taikka luontoissuorituksen muodossa. Tähän sisältyvät myös asevoimien palveluksessa olevat muut kuin asevelvolliset.
  • Yrittäjät työskentelevät omassa yrityksessään, maatilallaan tai itsenäisessä ammatissa. Yrittäjän katsotaan työskentelevän viiteviikon aikana, jos hän täyttää yhden seuraavista kriteereistä: työskentelee saadakseen tuottoa, käyttää aikaansa yrityksen liiketoimintaan tai on perustamassa yritystä.
  • Yleensä vastaaja määrittää itse vastauksessaan, onko työ kokoaikatyötä vai osa-aikatyötä. Merkittävimpiä poikkeuksia tähän ovat Alankomaat ja Islanti, joissa sovelletaan 35 tunnin raja-arvoa, Ruotsi, jossa yrittäjiin sovelletaan raja-arvoa, ja Norja, jossa 32–36 työtuntia tekeviltä kysytään, onko kyseessä kokoaika- vai osa-aikatyö.
  • Kahta työtä tekeviä koskevaa indikaattoria käytetään vain sellaisista henkilöistä, joilla on samanaikaisesti useampi kuin yksi työ. Niitä henkilöitä, jotka vaihtavat työpaikkaa viiteviikon aikana, ei lasketa kahta työtä tekeviksi.
  • Palkansaaja katsotaan määräaikaiseksi silloin, kun työnantaja ja palkansaaja sopivat, että työsuhteen päättyminen määräytyy objektiivisten ehtojen mukaisesti, esimerkiksi tiettynä päivänä, työtehtävän valmistuessa tai väliaikaisesti korvatun työntekijän palatessa. Tyypillisiä tällaisia tapauksia ovat kausiluonteiset työntekijät, työntekijöitä välittävän toimiston palkkaamat ja edelleen kolmannelle osapuolelle tiettyä työtehtävää varten vuokraamat henkilöt (ellei määräaikaista kirjallista sopimusta tehdä) ja henkilöt, joilla on erityinen harjoittelusopimus

Taustaa

Työllisyystilastoja voidaan hyödyntää useissa eri analyyseissa, kuten makrotaloudellisissa tutkimuksissa (työvoima tuotannontekijänä) ja työvoiman tuottavuutta tai kilpailukykyä koskevissa tutkimuksissa. Niiden avulla voidaan myös analysoida monia yksittäisten henkilöiden työllisyystilanteen sosiaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä näkökohtia, kuten vähemmistöjen integroitumista tai työssäkäyntiä kotitalouksien tulonlähteenä.

Työllisyys on sekä rakenteellinen että lyhyen aikavälin indikaattori. Rakenneindikaattorina se voi antaa tietoa työmarkkinoiden ja talousjärjestelmien rakenteesta silloin, kun sillä mitataan työvoiman tarjontaa ja kysyntää tai työn laatua. Lyhyen aikavälin indikaattorina työllisyys seuraa suhdannevaihteluja. Tältä osin sillä on kuitenkin rajoituksensa, sillä työllisyyttä pidetään usein viiveellisenä indikaattorina.

Työllisyystilastot ovat keskeisiä monille EU:n politiikan aloille. Euroopan työllisyysstrategian laatiminen käynnistettiin Luxemburgin työllisyyshuippukokouksessa marraskuussa 1997 ja sitä uudistettiin vuonna 2005 sen sovittamiseksi tiiviimmin yhteen tarkistettujen Lissabonin tavoitteiden kanssa. Työllisyyden suuntaviivat vuosiksi 2008–2010 saatettiin ajan tasalle heinäkuussa 2008. Maaliskuussa 2010 Euroopan komissio käynnisti älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevan Eurooppa 2020 -strategian, jonka Eurooppa-neuvosto hyväksyi virallisesti kesäkuussa 2010. Eurooppa-neuvosto sopi viidestä yleistavoitteesta. Niistä ensimmäinen oli nostaa 20–64-vuotiaiden miesten ja naisten työllisyysaste 75 %:iin vuoteen 2020 mennessä. EU:n jäsenvaltiot voivat asettaa omat kansalliset tavoitteensa näiden yleistavoitteiden puitteissa ja laatia kansallisia uudistusohjelmia, jotka sisältävät toimia strategian täytäntöön panemiseksi. Strategian tavoitteet voidaan ehkä saavuttaa ainakin osittain panostamalla työolosuhteiden joustavuuteen – esimerkiksi osa-aikatyö ja etätyö – minkä uskotaan lisäävän osallistumista työelämään. Muita aloitteita, joilla ihmisiä houkutellaan työmarkkinoille, ovat lastenhoitomahdollisuuksien parantaminen, elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien lisääminen ja ammatillisen liikkuvuuden helpottaminen. Keskeistä tällöin on ’joustoturva’ eli politiikat, joissa huomioidaan samanaikaisesti sekä työmarkkinoiden joustavuus, työjärjestelyt ja työmarkkinasuhteet että työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen, työllisyysturva ja sosiaalinen suojelu. Euroopan työllisyysstrategiassa edistetään toimenpiteitä, joilla myötävaikutetaan Eurooppa 2020 -strategian kolmen yleistavoitteen toteuttamiseen vuoteen 2020 mennessä. Nämä tavoitteet ovat:

  • 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen 75 %:iin;
  • koulunkäynnin keskeyttäneiden osuuden laskeminen alle 10 %:iin ja 30–34-vuotiaiden korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuuden nostaminen vähintään 40 :iin;
  • köyhyysriskissä tai syrjäytymisvaarassa olevien määrän vähentäminen vähintään 20 miljoonalla ihmisellä.

Koska talous- ja rahoituskriisistä toipuminen on ollut hidasta ja tilastojen mukaan työttömyys on nousussa, Euroopan komissio esitteli 18. huhtikuuta 2012 työllisyyspaketin, joka sisältää joukon toimenpide-ehdotuksia työpaikkojen lisäämiseksi. Ehdotuksissa keskitytään muun muassa työpaikkojen luomiseen kysynnän näkökulmasta ja esitetään EU:n jäsenvaltioille keinoja kannustaa työhönottoa vähentämällä työn verotusta ja tukemalla yritysten perustamista. Lisäksi ehdotuksissa yksilöidään talouden aloja, joilla on tulevaisuudessa työllistämispotentiaalia – tällaisia aloja ovat esimerkiksi vihreä talous, terveyspalvelut sekä tieto- ja viestintätekniikka.

Koska useissa EU:n jäsenvaltioissa nuorisotyöttömyys oli yhä korkea ja uhkasi kasvaa entisestään, Euroopan komissio teki joulukuussa 2012 esityksen nuorisotyöllisyyspaketista (COM(2012) 727 final). Paketti jatkaa laajemmassa työllisyyspaketissa nuorille kohdistettuja toimenpiteitä, ja se sisältää joukon esityksiä, kuten:

  • kaikkien enintään 25-vuotiaiden nuorten on saatava laadukas työtarjous tai heille on tarjottava laadukasta jatkokoulutusta, oppisopimuskoulutusta tai harjoittelujaksoa neljän kuukauden kuluessa koulunkäynnin päättymisestä tai työttömäksi joutumisesta (nuorisotakuu);
  • eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia on kuultava harjoittelun laatupuitteista, jotta nuoret voivat hankkia laadukasta työkokemusta turvallisissa oloissa;
  • on perustettava eurooppalainen oppisopimusyhteenliittymä, jonka tarkoituksena on parantaa oppisopimuskoulutuksen laatua ja tarjontaa ja kehittää keinoja nuorten liikkuvuuden esteiden vähentämiseksi.

Euroopan komissio jatkoi nuorisotyöttömyyden vähentämiseen pyrkiviä toimia vuonna 2013 esittämässään nuorisotyöllisyysaloitteessa (COM(2013) 144 final), jonka tarkoituksena on vahvistaa ja nopeuttaa nuorisotyöllisyyspaketissa kuvattuja toimenpiteitä. Aloitteen tavoitteena on tukea etenkin nuoria, jotka eivät ole koulutuksessa, työssä tai työharjoittelussa, alueilla, joilla nuorisotyöttömyysaste on yli 25 prosenttia. Lisäksi komissio on antanut tiedonannon Yhteistyötä Euroopan nuorten hyväksi – Kehotus toimiin nuorisotyöttömyyttä vastaan (COM(2013) 447 final), jonka tavoitteena on nopeuttaa nuorisotakuun täytäntöönpanoa ja tukea EU:n jäsenvaltioita ja yrityksiä nuorten palkkaamiseksi.

Tehtävässään vuonna 2014 aloittaneen komissaarien kollegion yksi ensisijainen tavoite on lisätä työpaikkoja, kasvua ja investointeja vähentämällä sääntelyä ja hyödyntämällä tehokkaammin olemassa olevia taloudellisia resursseja ja julkisia varoja. Helmikuussa 2015 komissio julkaisi maakohtaisten raporttien sarjan. Raporteissa analysoidaan jäsenvaltioiden talouspolitiikkaa ja annetaan tietoa maiden tulevista painopisteistä kasvun ja uusien työpaikkojen lisäämiseksi. Niin ikään helmikuussa komissio ehdotti, että vuonna 2015 nuorisotyöllisyysaloitteelle kohdennetaan 1 miljardi euroa, jolla 30-kertaistetaan ennakkorahoitus, jota jäsenvaltiot voivat saada nuorten työllisyysasteen parantamiseksi. Tarkoituksena on auttaa 650 000:ta nuorta siirtymään työmarkkinoille.

Katso myös

Lisää Eurostat-tietoa

Julkaisut

Keskeiset taulukot

LFS main indicators (t_lfsi)
Population, activity and inactivity - LFS adjusted series (t_lfsi_act)
Employment - LFS adjusted series (t_lfsi_emp)
Unemployment - LFS adjusted series (t_une)
LFS series - Detailed annual survey results (t_lfsa)
LFS series - Specific topics (t_lfst)

Tietokanta

LFS main indicators (lfsi)
Population, activity and inactivity - LFS adjusted series (lfsi_act)
Employment - LFS adjusted series (lfsi_emp)
Unemployment - LFS adjusted series (une)
LFS series - Detailed quarterly survey results (from 1998) (lfsq)
LFS series - Detailed annual survey results (lfsa)
LFS series -Specific topics (lfst)
LFS ad-hoc modules (lfso)
2013. Accidents at work and other work-related health problems (lfso_13)
2012. Transition from work to retirement (lfso_12)
2011. Access to labour markets for disabled people (lfso_12)
2010. Reconciliation between work and family life (lfso_10)
2009. Entry of young people into the labour market (lfso_09)
2008. Labour market situation of migrants (lfso_08)
2007. Work related accidents, health problems and hazardous exposure (lfs_07)
2006. Transition from work into retirement (lfso_06)
2005. Reconciliation between work and family life (lfso_05)
2004. Work organisation and working time arrangements (lfso_04)
2003. Lifelong learning (lfso_03)
2002. Employment of disabled persons (lfso_02)
2000. Transition from school to working life (lfso_00)

Aihekohtaiset osiot

Metodologia / Metatiedot

Julkaisut

ESMS-metadatatiedostot ja EU-LFS-metodologia

Taulukoiden ja kuvioiden lähteenä käytetyt tiedot (MS Excel)

Muut verkkosivustot

Viitteet

  1. Määritelmä käsitteelle ’kokoaikainen/osa-aikainen’ löytyy kohdasta ”Tilastolähteet”.