Euro ja sinä

Päätös euron käytöstä ei ollut yksinkertainen. Euro otettiin käyttöön monissa maissa, ja prosessi oli pitkä.
Euron tuomat edut tekevät siitä kuitenkin hyödyllisen, kuten voit lukea tästä.

Kuinka euro otettiin käyttöön?

Euroopan unionin maat olivat jo yrittäneet moneen kertaan siirtyä talousliittoon ja yhteiseen valuuttaan. Euroopan johtajat päättivät kuitenkin vasta vuonna 1991 Maastrichtin kaupungissa, Alankomaissa, tarkasta aikataulusta, jolla yhteinen valuutta otettaisiin käyttöön. Maat, jotka päättivät ottaa euron käyttöön, valmistelivat seuraavat vuodet talouttaan – näitä valmisteluja kutsutaan nimellä "taloudellinen lähentyminen".



EUROVISA
Testaa eurotietämyksesi. Osaatko vastata 500 euron kysymykseen?

Euro laskettiin liikkeeseen "laskentayksikkönä" tammikuun 1. päivänä 1999. Tämä tarkoitti, että sitä käytettiin rahansiirroissa paperilla, mutta sitä ei saanut vielä käteisenä - seteleinä ja kolikkoina. Näin toimittiin, jotta kaikissa pankkien ja yritysten erilaisissa taloushallinnon järjestelmissä ehdittäisiin sopeutua uuteen valuuttaan.

Eurosetelit ja kolikot laskettiin liikkeeseen euron käyttöön siirtyvissä 12 maassa 1. tammikuuta 2002. Pankkiautomaateista sai euroja, ja kaupat antoivat vain euroja vaihtorahana. Kaupat ja pankit keräsivät lyhyen ajan kuluessa kaikki vanhat kansalliset valuutat talteen ja poistivat ne kierrosta - euroalueen kansalaisilla oli vain euroja taskuissaan ja lompakoissaan.

Slovenia otti euron käyttöön tammikuussa 2007 ensimmäisenä uusimmista EU-maista. Malta ja Kypros siirtyivät euroon tammikuussa 2008, Slovakia vuonna 2009 ja Viro vuonna 2011.

Euroalueeseen kuuluu nyt 17 maata.

Yksi valuutta kaikille kansoille

Ennen euron käyttöönottoa valuuttojen kirjo teki matkustamisen Euroopan maasta toiseen hankalaksi ja kalliiksi. Valuutanvaihdosta aiheutui kuluja, ja kaupankäynti oli sen vuoksi kalliimpaa, samoin matkustaminen. Useat EU-maat päättivätkin korvata omat setelinsä ja kolikkonsa yhteisellä valuutalla.

Tämä yhteinen valuutta – euro – otettiin aluksi käyttöön vuonna 1999 "tilirahana". Kansalliset valuutat olivat vielä liikkeessä, mutta niistä oli tullut euron alayksikköjä.

Vuonna 2002 uuteen valuuttaan siirtyminen saatettiin päätökseen ottamalla käyttöön eurosetelit ja kolikot.

Euro on nykyään kaikkien euroalueen maiden ainoa valuutta.

Tämä tarkoittaa, ettei sinun enää tarvitse vaihtaa kolikoita ja seteleitä matkustaessasi toiseen maahan. Siksi kaupankäyntikin on helpompaa ja valikoimamme on kasvanut.

Myös matkustaminen on paljon helpompaa ja edullisempaa, koska meidän ei enää tarvitse vaihtaa valuuttaa lähtiessämme lomalle ulkomaille.

Lisäksi euroalue on suuri, yli 332 miljoonan asukkaan alue, joten se on merkittävä talousmahti.
Taloudellinen vakaus on lisääntynyt, mikä kohottaa elintasoamme.

Kuka käyttää euroa?

Kaikki Euroopan unionin maat eivät käytä euroa, vaan joillakin on vielä omat valuuttansa.

Tämä johtuu pääasiassa siitä, ettei niiden talous ole vielä valmis käyttämään euroa, mutta kaksi maata (Tanska ja Iso-Britannia) on päättänyt toistaiseksi säilyttää oman valuuttansa.
Useimmat näistä maista valmistautuvat parhaillaan ottamaan euron käyttöön ja liittymään euroalueeseen tulevaisuudessa.
Esimerkiksi Slovenia liittyi euroalueeseen vuonna 2007, Kypros ja Malta vuonna 2008, Slovakia vuonna 2009 ja Viro vuonna 2011.

Euroalueen maat on merkitty karttaan. Näiden maiden kansalaiset käyttävät euroa jokapäiväisessä elämässään.

Kuinka euro toimii?

Jotta rahan arvo säilyisi, maan talouden on oltava hyvässä kunnossa.

Euroalueenkin taloutta on hoidettava hyvin, jotta euro menestyisi ja auttaisi luomaan vaurautta ja työpaikkoja Euroopan unioniin.

Tämä saavutetaan talous- ja rahaliiton (EMU) avulla. Kaikki Euroopan unionin maat kuuluvat talous- ja rahaliittoon.



Euroopan komission päärakennus Brysselissä, Belgiassa

Talous- ja rahaliitossa kukin euroalueen maa huolehtii omasta taloudestaan noudattaen tiettyjä sääntöjä, jotta euro pysyisi vahvana ja euroalueen talous kukoistaisi.
Näillä säännöillä rajoitetaan sitä, kuinka paljon valtio voi lainata rahaa.
Rajoittamalla valtion velan määrää EMUn säännöt takaavat, että maan talous on kestävällä pohjalla, eli että se voi maksaa velkansa ja eläkkeensä tulevaisuudessa. Euroopan komission ja EU:n neuvoston, joka muodostuu EU-maiden ministereistä, tehtävä on seurata, että kaikki maat noudattavat sovittuja sääntöjä.


Euroopan keskuspankki Frankfurtissa, Saksassa

Euroopan keskuspankki (EKP), joka sijaitsee Saksan Frankfurtissa, vaikuttaa voimakkaasti euroalueen taloudelliseen vakauteen.

Vain EKP voi laskea liikkeeseen seteleitä, ja se vastaa rahapolitiikasta.
Tämä tarkoittaa, että EKP pitää hintainflaation matalana ja tasaisena. Hintainflaatiolla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon hinnat kaupoissa ja muualla nousevat vuodessa. Matala inflaatio suosii kuluttajia ja yrityksiä.

Mitä hyötyä meille on eurosta?



SUKELLA JA LASKE
Osaatko laskea yhteen? Oletko hyvä sukeltaja? Katsotaanpa...



Matala ja tasainen inflaatio
helpottaa yritysten toimintaa.
Yritysten on helpompi käydä ulkomaankauppaa. Niiden on myös helpompi lainata rahaa tulevaisuuden varalta tekemiinsä investointeihin. Kaikki tämä tukee talouskasvua ja luo uusia työpaikkoja.

Meillä on samat arvot


Eurolla on arvoa muutenkin kuin rahayksikkönä.
Sillä on myös suuri vertauskuvallinen arvo EU:lle ja sen kansalaisille.


Euroopan unionin hyvät työt eivät aina tule esille - ne piiloutuvat usein lakiasiakirjoihin ja mietintöjen sivuille. Mutta euroa voit pidellä kädessäsi - se on todellinen.


Euro on laajimmalle levinnyt EU:n symboli – se kertoo yhtenäisyydestä ja moninaisuudesta:


Euro on siis arkipäivän vertauskuva Euroopan taloudelliselle yhdentymiselle sisämarkkinoiksi ja Euroopan yhdentymisen yleiselle edistymiselle.