Navigointipolku

Usein kysyttyä

Usein kysyttyä

Mitä hyötyjä euroja on tuonut?

Euro on tuonut useita selkeitä hyötyjä. Se on lisännyt kaupankäyntiä, investointeja, hintavakautta ja työpaikkoja. Euro on tehnyt kansalaisten matkustamisesta helpompaa ja edullisempaa, ja yritykset ovat hyötyneet uusista liiketoimintamahdollisuuksista.

Talous- ja rahaliiton alkuperäinen malli jätti euron haavoittuvaksi maailmanlaajuiselle finanssikriisille. Olemme kuitenkin vuodesta 2010 korjanneet määrätietoisesti sen puutteita, ja nykyisin järjestelmä tarjoaa vakaamman pohjan kestävälle kasvulle, työpaikkojen luonnille ja terveelle julkiselle taloudelle.

Kuinka euroa käyttävät maat voivat reagoida talouden häiriöihin, kun ne eivät voi devalvoida valuuttaansa?

Talouksien on oltava niin joustavia, että pysyvät kilpailukykyisinä muuttuvassa maailmantaloudessa. Tämä koskee erityisesti maita, joilla on yhteinen raha.

Valuuttakurssin muuttaminen on yksi keino, joka voi auttaa maita sopeutumaan uusiin tilanteisiin, mutta devalvaatiokaan ei ole ihmelääke. Lisäksi jos muutkin taloudet devalvoivat valuuttansa, kukaan ei hyödy. Devalvaatio voi joissakin tapauksissa helpottaa tilannetta lyhyellä aikavälillä, mutta se ei voi olla kestävä ratkaisu talouden perusongelmiin eikä se vahvista maan taloudellista perustaa.

Talouden häiriöihin ja kilpailukyvyn heikentymiseen voi puuttua myös muilla politiikoilla. Tämä on erityisen tärkeää euroalueella. Terve julkinen talous on hyvä lähtökohta, koska hallituksilla on tällöin pelivaraa pehmentää talouden heilahteluja budjeteissaan. Kilpailukyky ja joustavuus voidaan keskipitkällä aikavälillä varmistaa vakaalla rakenteellisella politiikalla eri aloilla: työmarkkinat, liiketoimintaympäristö, koulutus, julkisen hallinnon tehokkuus jne.

Meillä on nyt tehokas väline – makrotalouden epätasapainoa koskeva menettely – jolla voidaan havaita ja korjata epätasapainotiloja, jotka vaikuttavat EU-maihin ja erityisesti euroalueen maihin. Tämä on merkittävä parannus verrattuna tilanteeseen ennen kriisiä.

Onko EU:n uusi taloudenohjausmalli eli ns. EU-ohjausjakso tuottanut konkreettista etua?

EU-ohjausjakso on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi, joka on tuottanut konkreettisia tuloksia useissa maissa ja politiikan eri aloilla.
Monet EU-maat ovat noudattaneet EU-ohjausjakson puitteissa annettuja poliittisia suosituksia ja onnistuneet korjaamaan julkisen taloutensa puutteita. Bulgaria, Latvia ja Viro ovat saavuttaneet budjetin alijäämää koskevat tavoitteensa, kun taas Saksa on yltänyt ylijäämään, joka antaa sille talouspoliittista pelivaraa.

Valtiontalouden kehyksiä (joilla pyritään ensisijaisesti varmistamaan kansallisten budjettitavoitteiden ja alueellisen talouspolitiikan johdonmukaisuus) on vahvistettu tuntuvasti esimerkiksi Bulgariassa. Monissa jäsenmaissa on myös pyritty ratkaisemaan julkisen talouden rakenteellisia haasteita, joita liittyy väestön ikääntymiseen. Eläkejärjestelmien keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyttä on lujitettu, ja esimerkiksi Saksassa on panostettu terveydenhuoltoon ja pitkäaikaishoitoon.
Finanssialalla taas monet jäsenmaat (Belgia, Saksa, Espanja, Italia, Latvia, Unkari, Portugali, Romania ja Yhdistynyt kuningaskunta) ovat tehostaneet valvonta- ja sääntelyjärjestelmiään ja/tai ryhtyneet muihin toimiin pankkialan vakauden varmistamiseksi.

Kilpailukyvyn ja kasvun alalla monien jäsenmaiden uudistuksiin lukeutuu perus- ja keskiasteen koulutuksen parantaminen, millä helpotetaan siirtymistä osaamisyhteiskuntaan. Joissakin maissa on parannettu energiajärjestelmien yhteenliitettävyyttä ja energialähteiden monimuotoisuutta, ja erityistä painoa on annettu uusiutuville energialähteille. Toisissa maissa on taas ratkottu kilpailuun liittyviä ongelmia ja panostettu kansainvälisen kilpailukyvyn lujittamiseen. Joissakin maissa on purettu sääntelyä.

Monissa maissa on suositusten mukaisesti alettu harjoittaa aktiivista työmarkkinapolitiikkaa työmarkkinoiden toiminnan parantamiseksi. Lisäksi työntekijöiden mahdollisuuksia ja houkutusta pysyä pitempään työelämässä on parannettu.
Näistä esimerkeistä käy ilmi, että EU-ohjausjakso tuottaa tuloksia, mutta prosessin tuloksellisuus riippuu ensisijaisesti jäsenmaiden hallitusten aktiivisesta osallistumisesta.

Mikä on kansallisen ja EU:n päätöksenteon ja vastuun suhde Euroopan talous- ja rahaliitossa?

Päätöksenteon vastuutason määrittämisessä (Euroopan tai kansallinen taso) on olennaista selkeys ja läpinäkyvyys. Vastuuta on kannettava samalla tasolla kuin päätös on tehty.

Komission EMU-hahmotelmassa todetaan, että kun vastuita siirretään tasolta toiselle, vastuun kantaminen on varmistettava.

Kuinka EU:n uudet talouden ohjaus- ja hallintasäännöt vaikuttavat kansallisten parlamenttien ja jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuteen?

EU-maat ja erityisesti euroalueen maat ovat sopineet vakaan talouspolitiikan yhteisestä kehyksestä, johon sisältyvät esimerkiksi julkisen talouden alijäämän ja velkaantumisen ylärajat. Tämä johtuu siitä, että talouskriisi on kipeästi osoittanut, että epäterveellä pohjalla oleva finanssi- ja talouspolitiikka ei ole vahingollista vain kyseisen maan kasvulle ja työpaikoille, vaan se voi vaikuttaa myös muihin euroalueen maihin.

Yhdessä sovitusta kehyksestä huolimatta vastuu finanssi- ja talouspolitiikasta ei kuulu Brysseliin. Päinvastoin, kansallisille parlamenteille vastuussa olevat kansalliset hallitukset päättävät, kuinka paljon veroja nostetaan ja mihin julkisia menoja käytetään.

Uusilla säännöillä varmistetaan, että kansalliset parlamentit saavat paremmin tietoa talousarvioehdotusten toimivuudesta ilman, että niiden rooli muuttuu. Ne pidetään ajan tasalla budjettivalvontaprosessin ja talouspolitiikasta annettavien arviointien kaikissa vaiheissa.

Jäsenvaltiot eivät näin ollen menetä itsemääräämisoikeuttaan. Kansallisten talousarvioiden hyväksymisestä ei ole uusia sääntöjä eikä vastuuta siitä ole siirretty. Komission uusi rooli on tiedottajan ja valvojan rooli, mikä antaa kansallisille parlamenteille lisätietoa talousarviosta käytävässä keskustelussa.

Onko kasvu jätetty pois EU:n antamista neuvoista kriisimaille?

Ei. EU kehottaa kriisimaiden hallituksia saattamaan julkisen taloutensa kuntoon, minkä lisäksi niitä kehotetaan tekemään talouden rakenneuudistuksia, joilla lisätään kasvua ja kilpailukykyä. Talouskriisin runtelemien maiden on usein korjattava pankkijärjestelmäänsä, jotta yritykset ja kotitaloudet saisivat lainaa investointeja varten.

Julkisen talouden tuloja voidaan monissa maissa lisätä parantamalla talousarvion hallinnointia ja veronkantoa.

On myös muistettava, että nämä maat saavat taloudellista tukea.

EU:lla on lisäksi yhteinen strategia työpaikkojen luomista ja kestävää kasvua varten: Eurooppa 2020.

EU on niin ikään lisännyt huomattavasti kehityspankkinsa eli Euroopan investointipankin rahoituskapasiteettia.

Miksi komissio korostaa julkisen talouden vakauttamisen tärkeyttä, vaikka siitä voi joskus olla haittaa kasvulle?

Tärkein tavoitteemme on palauttaa kasvu kestävälle pohjalle ja luoda kansalaisille työpaikkoja. Tämä vaatii julkisen velan vähentämistä, ja velkaantumisaste on edelleen liian korkea EU:ssa ja euroalueella.

Ripeä ja oikea-aikainen puuttuminen vajeisiin on kannattanut. Talous on hitaasti kääntymässä kasvuun, ja vakauttamisen tahtia voidaan hidastaa. Painopisteenä on nyt tasapainon löytäminen kulutuksen ja verotuksen välille. Tulojen lisäämisessä on tärkeää tehdä se mahdollisimman kasvua suosivalla tavalla: poistamalla tarpeettomat verovapautukset ja siirtymällä tuloverosta kohti kuluttamisen, saastuttamisen ja varallisuuden verottamista.

Luottamuksen palauttamisen ja kilpailukyvyn parantamisen kannalta on olennaista laatia uskottava strategia velkataakan vähentämiseksi.

Eikä kyseessä ole pelkästään julkinen velka: varoitusmekanismia koskevassa kertomuksessa on todettu, että myös yksityistä korkeaa velkaantumista on vähennettävä nykyistä vauhdikkaammin.

EU:n talousarvio on 1 biljoonan kasvurahasto ja se voi auttaa jäsenmaita ylläpitämään keskeiset investoinnit silloinkin, kun julkisia menoja on leikattava.

Osoittaako EU solidaarisuutta vaikeuksissa oleville jäsenmailleen?

Kyllä. Viime vuosien kulussa EU-maiden hallitukset ovat panneet sivuun 700 miljardia euroa kriisimaiden auttamiseksi. Tähän mennessä on annettu 356 miljardia euroa Kreikalle, Irlannille, Portugalille, Espanjalle ja Kyprokselle.

EU suunnittelee myös tulevaisuuttaan. Komission tiedonannossa "Hahmotelma tiiviin ja aidon talous- ja rahaliiton luomiseksi" esitetään useita ideoita solidaarisuuden lisäämiseksi euroalueen jäsenmaiden välillä – esimerkiksi yhteisvastuulliset lainat, yhteinen velanlunastusrahasto ja pienimuotoinen yhteinen budjetti. Lisätietoa on lehdistötiedotteessa ja muistiossa.

Määrätäänkö EU:n rahoitustukiohjelmat apua tarvitseville maille?

Rahoitustukiohjelmia ei määrätä vaikeuksissa oleville jäsenmaille. Apua tarvitsevat maat pyytävät sitä itse ja selvittävät yhdessä Euroopan komission, EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa (ns. troikka), mitä taloudellisia ongelmia on ratkaistava. Hallitukset ehdottavat uudistuksia, joilla ongelmat on määrä korjata, ja troikka arvioi, ovatko uudistukset riittäviä. Kun toimintapolitiikasta on sovittu, hallitukset – tarvittaessa kansallisen parlamentin hyväksynnällä – sitoutuvat tekemään uudistukset ja saavat tarvitsemansa rahoitustuen.

Maksavatko joidenkin maiden veronmaksajat muiden maiden ongelmien korjaamisesta?

Vaikeuksissa oleville jäsenmaille annettava tuki ei ole lahja vaan laina, joka maksetaan takaisin korkoineen. Muiden maiden veronmaksajat osoittavat solidaarisuutta, mutta eivät maksa toisten jäsenmaiden hallitusten virheistä.

Lainoihin on myös liitetty tiukat ehdot ja ne velvoittavat tuloksellisiin poliittisiin ohjelmiin. Lainojen tarkoitus on varmistaa, että apua saavat taloudet tekevät oikeita päätöksiä finanssi- ja talouspolitiikkansa korjaamisessa. Kyse on siis solidaarisuudesta solidaarisuutta vastaan. Tämä ajattelutapa on kaikkien edun mukainen.

Yhteinen raha on lujittanut euroalueen maiden taloudellisia suhteita. Kuten finanssikriisi on osoittanut, tämä tarkoittaa myös sitä, että yhden jäsenmaan talousongelmilla voi olla vakavia seurauksia muille jäsenmaille tai koko euroalueelle. Kun yhtä jäsenmaata autetaan saamaan taloutensa kuntoon, tuetaan samalla myös euroalueen muiden maiden talouden vakauttamista.

Rahoitustuki on viimeinen keino ongelmien leviämisen torjumiseksi ja koko euroalueen talouspoliittisen vakauden turvaamiseksi.

Jos maat tietävät, että muut auttavat niitä, jos asiat menevät pieleen, eivätkö ne sitten jätä helposti velvollisuuksiaan hoitamatta (ns. moraalisen uhkapelin ongelma)?

Moraalisen uhkapelin ongelmaa vähennetään tukeen liitettävillä ankarilla ehdoilla.

Tukea pyytävä maa ei ensinnäkään saa ilmaista rahaa vaan lainaa, joka sen on maksettava korkoineen takaisin. Korkoprosentti määritetään siten, että laina helpottaa tilannetta konkreettisesti, mutta kannustaa palaamaan markkinavetoiseen lainanottoon mahdollisimman pian.

Apua hakevan maan on lisäksi ennen lainan saamista sitouduttava tuntuviin uudistuksiin, joilla tervehdytetään maan julkinen talous ja rahoitusala.

Lainanantajat myös valvovat tiivisti maiden sitoutumista uudistuksiin. Lainat annetaan erissä, minkä ansiosta tuki voidaan keskeyttää tai lopettaa, jos lainan saava maa ei pidä kiinni sitoumuksistaan.

Joidenkin mielestä mahdollisuus saada rahoitustukea saattaa houkutella muita maita hakemaan tukea, jos sitä myönnetään liian löysin perustein. Hallitukset eivät kuitenkaan yleensä pidä ajatuksesta, että ulkopuoliset asiantuntijat puuttuvat niiden politiikan laadintaan, joten ne pitävät ulkopuolista apua vasta viimeisenä keinona. Tämä pitää moraalisen uhkapelin riskin kurissa.

Mitä on tehty Euroopan talous- ja rahaliiton toimivuuden parantamiseksi?

Euroalueella on vuodesta 2010 tehostettu finanssi- ja talouspolitiikan koordinointia monin keinoin.

Euroalueen finanssipoliittisia sääntöjä on vahvistettu. Tällä hetkellä korostetaan ennalta ehkäisevyyttä hyvinä aikoina. Esimerkiksi menot halutaan pitää kurissa, ja riippumattomia kansallisia elimiä asetetaan valvomaan hallitusten budjettipolitiikkaa.

Lisäksi on otettu käyttöön uusia sääntöjä makrotaloudellisten epätasapainotilojen havaitsemista ja korjaamista varten. Esimerkiksi asuntokuplat tai kilpailukyvyn jatkuva heikkeneminen voivat horjuttaa taloutta ja aiheuttaa lumipalloilmiöitä muissa euroalueen maissa.

Finanssikriisi osoitti, että pankkisektorilla tarvitaan parempaa sääntelyä ja valvontaa. Tämän vuoksi komissio on vuodesta 2010 ehdottanut lähes 30:tä sääntökokonaisuutta varmistamaan, että finanssialan laitoksia, tuotteita ja markkinoita säännellään ja valvotaan asianmukaisesti.

Kriisi toi asiaan uuden ulottuvuuden. Se paljasti potentiaalisen noidankehän pankkien ja valtiontalouden välillä, ja tämän vuoksi EU on ryhtynyt päättäväisesti perustamaan ns. pankkiunionia.

EU perusti myös vahvan "palomuurin" – Euroopan vakausmekanismin – antamaan rahoitustukea vaikeuksissa oleville jäsenmaille. Nämä maat sitoutuvat tekemään uudistuksia, joilla edistetään kestävää taloudellista kasvua ja työpaikkojen luomista.

Onko euroalueen sääntöjen puutteellisuuden korjaamiseksi tehty tarpeeksi?

Tähän asti on jo toteutettu määrätietoisia toimia, joilla euroalueesta on tehty vahvempi ja uskottavampi rahaliitto, mutta enemmänkin voidaan tehdä. Komissio on esittänyt marraskuussa 2012 julkaistussa tiedonannossaan "Hahmotelma tiiviin ja aidon talous- ja rahaliiton luomiseksi" useita uusia ehdotuksia lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin toimiksi. Lisätietoa on lehdistötiedotteessa ja muistiossa.

Tällä hetkellä tärkeintä on saada pankkiunioni valmiiksi. Siten varmistetaan pankkien kunnollinen valvonta ja kriisinratkaisu yhteisten sääntöjen mukaisesti ja vältetään menneisyyden virheiden toistuminen. Tämä on olennainen askel kohti luottamuksen palauttamista pankkijärjestelmää kohtaan, ja se parantaa kotitalouksien ja pk-yritysten lainansaantiehtoja.

Onko kaikkien euroa käyttävien maiden harjoitettava yhtä ja samaa talouspolitiikkaa?

Ei. Sen sijaan tarvitaan mekanismit sen varmistamiseksi, että kansallisissa finanssi- ja talouspolitiikoissa otetaan huomioon niiden vaikutukset muihin euromaihin. Tämä on talouden ohjausjärjestelmämme tehostamisen tarkoitus.

Euron tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, että euroalueen yhdentyminen syvenee, mutta haluamme sen tapahtuvan EU:n vakiintuneiden demokraattisten menettelyjen ja toimielinten kautta, jotta prosessi olisi mahdollisimman osallistava kaikille EU-maille eikä pelkästään euromaille.

Oliko euroalueen alkuperäisissä säännöissä puutteita?

Kun euroalue perustettiin vuonna 1999, se oli rahaliitto, jolle Euroopan keskuspankki vahvisti korot, mutta se ei ollut kattava talousliitto, koska kansalliset hallitukset vastasivat finanssi- ja talouspolitiikoistaan, eikä koordinointia juuri ollut. Kriisi osoitti tämän rakenteen puutteelliseksi.

Vaikka alun perin kaavailtiin, että politiikat yhdenmukaistuisivat ajan mittaan, käytännössä joidenkin maiden politiikat synnyttivät makrotaloudellista epätasapainoa. Kävi myös ilmi, että budjettikurin varmistavat säännöt olivat liian heikot ja niitä rikottiin usein.

Myös finanssialan valvonta jäi kansalliselle pohjalle, vaikka ala eurooppalaistui enenevässä määrin ja pankit suorittivat laajoja operaatioita muissa maissa.

Kun kriisi paljasti nämä puutteet, sijoittajat kyseenalaistivat järjestelmän toimivuuden. EU on tämän jälkeen lujittanut päättäväisesti euron perustaa ja korjannut todettuja puutteita.

Eikö euroalueen alkuperäisten sääntöjen puutteellisuus ollut nähtävissä etukäteen?

Kaikissa yhteisvaluutasta tehdyissä raporteissa (kuten Wernerin raportissapdf tai Delorsin raportissapdf) korostettiin tarvetta vahvistaa talouden koordinaatiota ja antaa kansallisia budjetteja koskevia sääntöjä. Nämä näkökohdat otettiin lähtökohtaisesti huomioon talous- ja rahaliittoa suunniteltaessa. EU-maiden hallitukset olivat kuitenkin haluttomia jakamaan kokonaan vastuuta talouspoliittisista päätöksistään, ja tämä muutti talousliiton kehittämisen asteittaiseksi. Kaikki jäsenvaltiot eivät liioin aina noudattaneet budjettisääntöjä.

Onko euro hyödyttänyt vain muutamia maita ja vahingoittanut muita?

Joidenkin maiden äskettäinen taloudellinen menestys osuu ajallisesti yhteen euron käyttöönoton kanssa, mutta parhaiten pärjänneet maat toteuttivat ajoissa perusteellisia uudistuksia, joiden ansiosta ne pystyivät mukautumaan maailmantalouden muutoksiin. Vastaavasti eniten ovat kärsineet maat, joissa näitä uudistuksia ei tehty. Ongelmien kanssa painivien talouksien olisi tehtävä samat muutokset riippumatta siitä, onko euro niiden rahayksikkö vai ei.

Mikä on euron tulevaisuus, jos hallitukset eivät pääse yhteisymmärrykseen tulevista toimista?

EU on osoittanut ilman epäilyksen häivääkään, että euroon on sitouduttu aukottomasti. Euron perusrakenteita on vahvistettu tuntuvasti, jotta se hyödyttäisi kaikkia euromaita rahoitusvakauden, tasapainoisen ja kestävän kasvun sekä uusien työpaikkojen muodossa. Työ ei ole valmis, mutta se jatkuu tulevina vuosina. Komission tiedonannossa "Hahmotelma tiiviin ja aidon talous- ja rahaliiton luomiseksi" on esitetty hyvin selkeästi, miten sen mielestä asiassa pitää edetä.

Kuinka Euroopan vakausmekanismi (EVM) toimii?

EVM:n tarkoituksena on tukea vakautta eri rahoitusvälineiden avulla sellaisissa euroalueen jäsenvaltioissa, joilla on tai joille on kehittymässä vakavia rahoitusongelmia. EVM voi kerätä rahoitusta markkinoilta. Sen välineitä ovat:

  • lainojen antaminen vaikeuksissa oleville maille
  • EVM-jäsenvaltion joukkovelkakirjojen ostaminen ensi- ja jälkimarkkinoilta
  • ennalta varautuvan rahoitustuen antaminen luottoina
  • rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistaminen hallituksille annettavilla lainoilla.

Kaikkeen jäsenvaltioiden saamaan rahoitustukeen liitetään asianmukaiset ehdot. EVM:n rahoitusstrategia on suunniteltu siten, että se mahdollistaa suuren määrän potentiaalisia rahoituslähteitä ja rahoitustukiohjelmien osoittamisen jäsenvaltioille kaikissa markkinaolosuhteissa.

Kuka johtaa EVM-järjestelmää? Kuinka päätökset tehdään?

EVM:llä on hallintoneuvosto, jossa istuvat euroalueen maiden valtiovarainministerit äänioikeutettuina jäseninä. Euroopan komission talous- ja raha-asioista vastaava komissaari ja EKP:n pääjohtaja voivat osallistua kokouksiin tarkkailijoina.

Hallintoneuvoston tärkeimmät päätökset edellyttävät yhteistä sopimusta. Tällaisia päätöksiä ovat tukipaketin antaminen EVM-jäsenmaalle, välineen valinta sekä tuen ehdot.

Hallintoneuvosto nimittää toimitusjohtajan, joka vastaa EVM:n päivittäisestä hallinnoinnista. Toimitusjohtaja toimii sekä hallintoneuvoston että johtokunnan puheenjohtajana. Johtokunnan tehtävä on auttaa toimitusjohtajaa EVM:n meneillään olevissa toimissa. Toimitusjohtajan toimikausi kestää 5 vuotta, ja nimitys voidaan uusia kerran.

Lisätyökalut

  • Tulostusversio 
  • Pienennä tekstiä 
  • Suurenna tekstiä