Navigointipolku

Euro

The road to EMU

Erilaisia

Eurokolikoissa on toisella puolella yhteinen kuvio ja toisella puolella maakohtainen kuvio. Jokainen euroalueen jäsen on valinnut omat kuvionsa, jotka kuvastavat maan historiaa tai kulttuuria ja jotka on yleensä valittu kilpailun perusteella. Euromaiden lisäksi Monaco, San Marino, Vatikaanivaltio ja Andorra ovat saaneet luvan valmistaa eurokolikoita. Yhteinen kuvio esittää Euroopan karttaa, joka suuremmissa kolikoissa vaihtelee sen mukaan, milloin kolikko laskettiin liikkeeseen (vanhemmissa kolikoissa on EU ennen vuotta 2004; uudemmissa, vuodesta 2007 alkaen liikkeeseen lasketuissa kolikoissa on koko Euroopan kartta unionin laajennuttua).

Eurosetelit ovat samanlaisia

Eurosetelien ulkonäkö valittiin EU:ssa järjestetyn kilpailun perusteella. Voittajat ilmentävät Euroopan aikakausien ja tyylien teemaa, ja ne kuvaavat Euroopan kulttuurihistorian seitsemän aikakauden arkkitehtuurityylejä: antiikkia, romaanista tyyliä, gotiikkaa, renessanssia, barokkia ja rokokoota, raudan ja lasin aikakautta sekä modernia arkkitehtuuria. Kaikki kuvaavat ikkunoiden, porttien ja siltojen kaltaisia elementtejä. Setelit ovat kooltaan erilaisia, värikkäitä ja kohokuvioituja, minkä ansiosta heikkonäköisten on helppo tunnistaa eri setelit.

Euro Euroopassa

Euro maailmassa

Euro on levinnyt hämmästyttävän laajalle alueelle. Sitä käytetään Karibialla (Guadeloupella, Martiniquessa ja Saint-Barthélemyssa), Intian valtameren alueella (Mayottessa ja Réunionissa), Atlantin alueella (Azoreilla, Kanariansaarilla, Madeiralla sekä Saint Pierre ja Miquelonissa), Afrikan pohjoisrannikolla Ceutassa ja Melillassa sekä Etelä-Amerikassa Ranskan Guayanassa. Se on myös käytössä kansallisena valuuttana Monacossa, San Marinossa, Vatikaanivaltiossa ja Andorrassa sekä tosiasiallisena valuuttana Kosovossa ja Montenegrossa.

Lue tarkemmin

Lisätyökalut

  • Tulostusversio 
  • Pienennä tekstiä 
  • Suurenna tekstiä