Taloudellinen ajotapa vähentää polttoaineen kulutusta
Kilpa-autoiluaiheisissa videopeleissä käytetään yleensä korkeaoktaanista "vauhtibensaa", mutta uudella PC-simulaattorilla on toisenlainen tavoite: sillä opetetaan ympäristöystävällisempää ajotapaa, joka säästää yhä kalliimmaksi käyvää polttoainetta. Simulaattori kuuluu Euroopan laajuiseen ECODRIVEN-kampanjaan.
Henkilöautojen tarjoamaa liikkumismukavuutta on punnittava suhteessa autojen ympäristövaikutukseen.
Yksittäiset autot ovat muuttuneet vähitellen puhtaammiksi sitä mukaa, kun sääntelyä on kiristetty, mutta Euroopan teillä tätä nykyä risteilevät 216 miljoonaa autoa tuottavat yhdessä suuren osan ilmansaasteista, jotka surmaavat noin 370 000 ihmistä vuodessa.
Autoista on peräisin myös 12 prosenttia Euroopan kasvihuonekaasupäästöistä. Vaikka EU:n yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt ovat vähenemässä, EU:n 15 vanhimman jäsenvaltion kotimaan liikenteen päästöt ovat lisääntyneet 26 prosenttia vuodesta 1990. Yli 90 prosenttia näistä päästöistä on peräisin tieliikenteestä.
Tähän ongelmaan ollaan puututtu monin eri tavoin.
Vuodesta 1995 käytössä olleella EU:n strategialla pyritään esimerkiksi vähentämään uusien autojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt 120 grammaan/km vuoteen 2012 mennessä. Tämä merkitsee noin 25 prosenttia nykyistä alhaisempaa tasoa. Myös julkista liikennettä parantamalla on pyritty saamaan ihmiset jättämään autonsa kotiin. Ihmisiä on kannustettu pyöräilemään ja kävelemään lukuisin aloittein ja kampanjoin, esimerkiksi jokavuotisella Euroopan liikkujan viikolla. Heitä on myös rohkaistu tekemään etätyötä.
Päästöt vähenevät ajamalla
Silloin kun autoa on pakko käyttää, voi ajaa tavalla, joka vaikuttaa vähemmän planeettaamme. Syyskuussa 2007 käynnistettiin Euroopan laajuinen ECODRIVEN-kampanja, johon osallistuu kumppaneita yhdeksästä EU:n jäsenvaltiosta. Sen tarkoituksena on tiedottaa taloudellisesta ja ympäristöystävällisestä ajotavasta, jota kutsutaan myös "ekoajamiseksi".
Kampanjan järjestäjien mukaan taloudellisella ajotavalla voidaan vähentää polttoaineen kulutusta – ja siten myös kasvihuonekaasujen päästöjä – peräti 10 prosenttia. Alankomaissa taloudellinen ajotapa otettiin tämän vuoden alussa pakolliseksi osaksi ajokoetta.
"Taloudellinen ajotapa perustuu itse asiassa tekniikkaan", kertoo ECODRIVEN-kampanjan koordinaattori Peter Wilbers. "Nykyisten, noin vuodesta 1990 lähtien valmistettujen autojen ajaminen on paljon tehokkaampaa, kun käytetään taloudellista ajotapaa."
Taloudellinen ajotapa perustuu viiteen kultaiseen sääntöön:
- Vaihda isommalle vaihteelle kierrosnopeuden ollessa 2 000–2 500 ja aja koko ajan mahdollisimman suurella vaihteella.
- Aja tasaista vauhtia. Tämä vähentää polttoaineen kulutusta, sillä turhat kiihdytykset vievät paljon polttoainetta. Myös kova vauhti kuluttaa paljon enemmän energiaa: 120 kilometrin tuntinopeudella ajettaessa polttoainetta kuluu jokaisella ajetulla kilometrillä 30 prosenttia enemmän kuin 80 km/h ajonopeudella.
- Ennakoiva ajaminen vähentää liiallisia jarrutuksia ja kiihdytyksiä, ja vauhti pysyy tasaisempana.
- Tarkista rengaspaineet usein. Jos rengaspaine on 25 prosenttia liian alhainen, vastus kasvaa 10 prosenttia ja polttoaineen kulutus 2 prosenttia.
- Jarruta asteittain vapauttamalla kaasupoljin ja pysymällä samalla vaihteella. Moottorin polttoaineen syöttö katkeaa, eikä auto kuluta lähes lainkaan energiaa.
Turvallista ja järkevää
Taloudellinen ajotapa lisää myös liikenneturvallisuutta. "Taloudellista ajotapaa käyttävien yritysten kokemukset viittaavat siihen, että onnettomuudet voivat vähentyä jopa 40 prosenttia", Wilbers toteaa.
ECODRIVEN-kampanjan kohderyhmiä ovat sekä autoilijat että autokoulut. Kampanjassa käytetään simulaattorien lisäksi ajokursseja, joilla ihmisiä opetetaan ajamaan ympäristöystävällisemmin.
Euroopan komissio tukee kampanjaa Älykäs energiahuolto Euroopassa -ohjelmasta, ja se saa tukea myös autonvalmistajilta. Kampanjalla pyritään kouluttamaan suoraan ainakin 2,5 miljoonaa autoilijaa vuoden 2008 loppuun mennessä. Tämä merkitsisi 500 000 tonnin vähennystä hiilidioksidikaasupäästöihin vuoteen 2010 mennessä.


