Euroopan komissio > EOV > Oikeusjärjestys > Italia

Uusin päivitys: 06-11-2007
Tulostettava versio Lisää sivu kirjanmerkkeihin

Oikeusjärjestys - Italia

Italian oikeusjärjestyksen perusta on Italian tasavallan perustuslaki vuodelta 1948. Perustuslailla on pysyvä luonne eli sitä ei voida muuttaa tavallisilla laeilla. Sitä voidaan muuttaa tai siihen voidaan tehdä lisäyksiä ainoastaan perustuslaissa määrätyllä (138 §) hyvin monimutkaisella erityismenettelyllä.

Lakien ja vaikutukseltaan lakien kaltaisten säädösten perustuslaillisuuden valvonta takaa pysyvyyden. Tämä valvontatehtävä kuuluu perustuslakituomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan.

Joitakin perustuslain kohtia ei voi muuttaa missään olosuhteissa. Esim. tasavaltaista hallitusmuotoa ei voi muuttaa perustuslain muutoksella. Yleisesti ottaen kohtia, jotka ovat hallitusmuodon keskeisiä elementtejä, ei voida muuttaa (esim. vapauden ja yhdenvertaisuuden periaatteet, parlamentaarinen järjestelmä, perustuslain pysyvyyden periaate ja perustuslaillinen oikeudenmukaisuus).

Perustuslaki sisältää ne yleiset periaatteet, joita pidetään valtiollisen elämän keskeisinä arvoina. Se sanelee periaatteet, joita parlamentin, alueiden ja muiden yleispäteviä tai yksittäistapauksia koskevia asetuksia ja säännöksiä antavien julkisten laitosten on lainsäädäntötyössään noudatettava. Siinä myös esitetään peruslinjat ulkopolitiikalle ja suhteille Euroopan unionin oikeusjärjestykseen.



 

SISÄLLYSLUETTELO

1. Oikeuslähteet 1.
1.1. Primaariset lähteet 1.1.
1.2. Sekundaariset lähteet 1.2.
1.3. Tapaoikeus 1.3.
1.4. Kohtuudenmukaisuus 1.4.
1.5. Oikeusjärjestyksen yleisperiaatteet 1.5.
1.6. Oikeuskäytäntö 1.6.
1.7. Viranomaisten kiertokirjeet (circolari) 1.7.
2. Parlamentin lainsäädäntövalta 2.
3. Alueiden, maakuntien, kuntien ja kaupunkikuntien valta antaa lakeja ja asetuksia 3.
4. Oikeussääntöjen voimaantulon määräajat 4.
5. Kansallisen lainsäädännön sovittaminen yhteen kansainvälisen oikeuden kanssa 5.
6. Yhteisön oikeus kansallisten normien yläpuolella 6.
7. Oikeuslähteiden välinen hierarkia ja oikeusnormien ristiriitatilanteiden ratkaiseminen valtion sisällä 7.

 

1. Oikeuslähteet

Italian yksityisoikeuden lähteitä ovat lait (leggi), asetukset (regolamenti), (korporatiiviset normit, joskin fasistinen korporatiivinen järjestelmä lakkautettiin vuonna 1943), tapaoikeuden säännöt (siviilikoodeksin johdannon 1–8 §).

Lähteillä on hierarkiajärjestys, joka perustuu lähteiden ja niistä seuraavien määräysten oikeusvaikutuksiin.

1.1. Primaariset lähteet

Perustuslakien lisäksi primaarilähteitä ovat:

  1. tavalliset valtion lait (siviilikoodeksin johdannon 1 §); lakien etusija valtion oikeusjärjestyksessä näkyy siinä, että laissa säädetty normi voidaan kumota tai muuttaa ainoastaan uudella lailla, mutta lailla voidaan muuttaa tai kumota mikä tahansa oikeusjärjestyksen normi, lukuun ottamatta perustuslain asemassa olevia määräyksiä, jotka voidaan kumota tai muuttaa ainoastaan perustuslainsäätämisjärjestyksessä annetulla lailla
  2. ns. delegoidut lait (leggi delegate), jotka hallitus antaa parlamentin valtuuttamana
  3. decreto-legge-asetukset, jotka hallitus erityistapauksissa laatii ja jotka on esitettävä samana päivänä parlamentille laiksi muutettavaksi; jos niitä ei muuteta laeiksi 60 päivän kuluessa niiden julkaisemisesta, ne menettävät voimassaolonsa takautuvasti; parlamentti voi kuitenkin säätää lailla oikeussuhteista, jotka ovat syntyneet laeiksi muuttamattomien asetusten seurauksena
  4. tavallisten alueiden perussäännöt (statuti), jotka on hyväksytty tasavallan lailla, aluevaltuustojen antamat lait (leggi regionali) ja Trenton ja Bolzanon maakuntavaltuustojen antamat lait (leggi provinciali).

Perussääntöjen ja aluelakien (ja maakuntalakien) aineellisesta ja alueellisesta soveltamisalasta on määrätty perustuslain 123 ja 117 §:ssä. Autonomisten alueiden lainsäädäntövallan rajat sisältyvät perussääntöihin, jotka on hyväksytty perustuslainsäätämisjärjestyksessä annetulla lailla.

Sivun alkuunSivun alkuun

Primaarisiin oikeuslähteisiin kuuluvat delegoidut lait ja aluelait luokitellaan subprimaarisiksi. Delegoituja lakeja rajoittavat valtuutuksen antavassa laissa säädetyt periaatteet ja kriteerit, kun taas alue- ja maakuntalakien on yksittäisillä aihealueilla, jotka eivät kuulu valtion yksinomaiseen toimivaltaan, vastattava valtion lainsäädännön perusperiaatteita.

Koska nämä säädökset ovat luonteeltaan subprimaarisia, niille annetun liikkumavaran ylittäminen on perustuslain vastaista.

Italian yksityisoikeuden tärkeimmät lait ovat koodekseja (codici). Nekin ovat lakeja, eikä niiden vaikuttavuus ole yksittäistä lakia suurempi. Ne ovat kuitenkin erityisen tärkeitä sisältönsä laajuuden ja orgaanisuuden vuoksi. Yksityisoikeuden alan koodekseja ovat siviilikoodeksi ja merenkulkukoodeksi. Jälkimmäisestä tosin vain osa kuuluu yksityisoikeuden alaan.

1.2. Sekundaariset lähteet
  1. Lain kaltaisia sekundaarilähteitä ovat asetukset (regolamenti) tai niiden yksittäiset säännökset, joihin sisältyy yleisiä ja abstrakteja ohjeita ja joilla on tarkoitus muuttaa olemassa olevia normeja. Niissä annettuja ohjeita voidaan muuttaa ainoastaan toisilla lain kaltaisilla normeilla.

    Asetukset ovat viranomaisten antamia, esim. hallituksen, yhden tai useamman ministeriön tai maaherran asetuksia, joilla määrätään tavaroiden ja palvelujen hinnoista, kunnallisia asetuksia ja asemakaavoja, joilla määrätään rakentamisesta siviilikoodeksin järjestelmästä poiketen.

  2. Sekundaarilähteitä, jotka eivät ole lain kaltaisia, ovat toimeenpanoasetukset (joilla laissa säädetyt periaatteet toteutetaan käytännössä) ja muut valtion (keskus- tai paikallis)viranomaisten tai pienempien julkisyhteisöjen (kunnat ja maakunnat) antamat normatiiviset hallinnolliset määräykset, joilla ei voida poiketa lain kaltaisista säännöksistä.

    Sivun alkuunSivun alkuun

    Näiden lähteiden pätevyyden - ja sitä kautta sitovuuden - ehtona on, että ne ovat lain kaltaisten lähteiden (primaaristen ja sekundaaristen) mukaisia.

1.3. Tapaoikeus

Oikeusjärjestykseen kuuluva tapaoikeus voidaan jakaa secundum legem -tapaoikeuteen ja praeter legem -tapaoikeuteen funktionsa perusteella.

Secundum legem -tapaoikeus täydentää kirjoitetun normin (lain tai asetuksen) sisältöä, joka on jätetty joltain osin avoimeksi. Tapa siis on osa lakia. Tapaoikeudella on sama vaikutus kuin säädöksellä, jossa siihen viitataan, ja se on siis, siviilikoodeksin johdannon 1 §:ssä esitetystä lähdehierarkiasta poiketen, primaarinen tai sekundaarinen oikeuslähde.

Praeter legem -tapaoikeus täyttää kirjoitetun lainsäädännön aukon, ja se on voimassa erityisistä lainsäädäntöviittauksista riippumatta.

Tässä tapauksessa tapa on lakiin rinnastuva oikeuslähde ja se vastaa lakia siinä mielessä, että tapaoikeuden mukaisia normeja ei voida muuttaa muilla sekundaarilähteillä, jotka eivät ole lain kaltaisia.

1.4. Kohtuudenmukaisuus

Kohtuudenmukaisuus on oikeuslähde vain poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa ei ole olemassa oikeussääntöjä ja katsotaan, että tuomioistuin voi kohtuudenmukaisuuden perusteella määrittää sovellettavat periaatteet.

Kohtuudenmukaisuus ei ole kuitenkaan oikeuslähde silloin, kun sitä käytetään tulkintakriteerinä liian ahtaana pidettävän kirjoitetun oikeussäännön lieventämiseksi.

Sivun alkuunSivun alkuun

1.5. Oikeusjärjestyksen yleisperiaatteet

Jotkut oikeusoppineet lukevat kirjoittamattomiin oikeuslähteisiin myös oikeusjärjestyksen yleiset periaatteet, joihin viitataan siviilikoodeksin johdannon 12 §:ssä ja joita voidaan käyttää sellaisen riidan ratkaisemisessa, jota ei voida ratkaista analogisen tai laajan tulkinnan avulla.

Toisaalta on katsottu, että kirjoittamattomat periaatteet (oikeusalan perusperiaatteet tai oikeusjärjestyksen yleiset periaatteet) eivät ole (itsenäisiä) oikeussääntöjen lähteitä vaan oikeussääntöjä. Ne voidaan päätellä yhdestä tai useammasta säädöksestä, jotka ilmaisevat periaatteen olemassaolon.

1.6. Oikeuskäytäntö

Oikeuskäytäntö ei luo oikeussääntöjä, vaan se liikkuu niissä rajoissa, jotka lainsäätäjä on antanut.

Oikeuskäytännön ”säännöt” koskevat konkreettisia tapauksia. Ne ovat löyhiä sääntöjä, joita voidaan muuttaa milloin tahansa uutta tapausta tutkittaessa.

Oikeuskäytäntö ei siis ole sidottu sääntöihin, joita se antaa, eikä oikeuskäytännössä voida vedota niihin päätösten perusteluina. Oikeuskäytäntöä voidaan siis aina muuttaa, koska ennakkotapausten sitovuussääntöä ei sovelleta.

Korkeimman oikeuden (Corte di Cassazione) menettelyjä koskevassa uudistuksessa (decreto-legge nro 46 vuodelta 2006) säädettiin, että jos yksittäinen oikeuden jaosto ei yhdy kaikkien jaostojen yhteisesti (Sezioni Unite) esittämään oikeusperiaatteeseen, se antaa perustellun määräyksen ja viimeksi mainittujen on tehtävä päätös muutoksenhausta. Tällä on tarkoitus tukea korkeimman oikeuden tehtävää yhtenäisen laintulkinnan takaajana ja taata edelleen mahdollisuus uudenlaiseen oikeuskäytäntöön, jonka suunta poikkeaa aiemmasta.

Sivun alkuunSivun alkuun

1.7. Viranomaisten kiertokirjeet (circolari)

Kiertokirjeet eivät ole oikeuslähteitä vaan ohjeita, joita ylemmät hallintoviranomaiset antavat alemman tason viranomaisille, jolloin niiden välillä on tietty hierarkia.

2. Parlamentin lainsäädäntövalta

Perustuslain mukaan senaatista (Senato) ja edustajainhuoneesta (Camera dei deputati) muodostuva parlamentti säätää lait, Italian oikeusjärjestyksen primaariset lähteet.

Laki syntyy, kun parlamentin molemmat kamarit ovat hyväksyneet perustuslain mukaisen aloitteen, ja tasavallan presidentti on sen vahvistanut kuukauden kuluessa siitä, kun se hyväksyttiin. Vahvistamisen jälkeen se julkaistaan Italian tasavallan virallisessa lehdessä ja sisällytetään viralliseen lakien ja asetusten kokoelmaan. Tasavallan presidentti voi pyytää asian uudelleenkäsittelyä lähettämällä kamareille perustellun pyynnön. Jos kamarit hyväksyvät lain uudelleen, presidentin on se vahvistettava.

Erityistapauksissa lainsäädäntötehtävä delegoidaan hallitukselle, jolle annetaan valtuudet antaa säädöksiä, joiden periaatteet ja suuntaviivat on (valtuuslailla) etukäteen määritelty ja jotka ovat voimassa ainoastaan määrätyn ajan ja koskevat vain määrättyjä asioita.

Jos tällaiset säädökset ylittävät valtuutuksen rajat, niitä voidaan pitää perustuslain vastaisina.

3. Alueiden, maakuntien, kuntien ja kaupunkikuntien valta antaa lakeja ja asetuksia

Italian 20 alueella on perustuslain 117 §:n määräysten nojalla lainsäädäntövalta asioissa, joita ei ole nimenomaisesti varattu valtion lainsäädäntövaltaan. Ne käyttävät lainsäädäntövaltaansa perustuslakia sekä yhteisön lainsäädännöstä johtuvia ja kansainvälisiä velvoitteita noudattaen.

Sivun alkuunSivun alkuun

Alueet ja Trenton ja Bolzanon autonomiset maakunnat osallistuvat toimivaltaansa kuuluvissa asioissa Euroopan unionin säädösten muotoilua koskevaan päätöksentekoon ja kansainvälisten sopimusten ja Euroopan unionin säädösten täytäntöönpanoon Italian valtion lakeja noudattaen. Kansallisessa lainsäädännössä on myös säännökset seuraamuksista, jos velvoitteita ei täytetä.

Erityisasemassa olevilla alueilla (Friuli Venezia Giulia, Sardinia, Sisilia, Trentino Alto Adige ja Valle d’Aosta) on erityisen laaja lainsäädäntövalta.

Kunnilla, maakunnilla ja kaupunkikunnilla on lainsäädäntövaltaa niille annettua organisaatiojärjestelmää ja toimintatapaa vastaavasti.

4. Oikeussääntöjen voimaantulon määräajat

Säädösten (lakien ja asetusten) voimaantulo edellyttää:

  1. julkaisemista virallisessa lehdessä
  2. tietyn ajan (vacatio legis) kulumista julkaisemisesta voimaantuloon. Säädös tulee voimaan 15 päivän kuluttua sen julkaisemisesta, ellei ole toisin säädetty. Kun määräaika on päättynyt, laki tai asetus on sitova, vaikka ne, joiden sitä tulee noudattaa, eivät olisi saaneet tai voineet saada siitä tietoa.

Oikeussäännön voimassaolo lakkaa, jos se kumotaan nimenomaisesti tai implisiittisesti (kun se on ristiriidassa uuden säännön kanssa tai kun on annettu koko oikeudenalaa koskevat uudet säännökset).

5. Kansallisen lainsäädännön sovittaminen yhteen kansainvälisen oikeuden kanssa

Kansallinen lainsäädäntö sovitetaan yhteen kansainvälisen oikeuden kanssa joko niin, että kansainvälisen oikeuden normia sovelletaan automaattisesti, kuten tapahtuu perustuslain 10 §:n nojalla kansainvälisten tapaoikeuden normien kohdalla, tai tavanomaisessa menettelyssä antamalla säännös, jolla kansainvälinen normi otetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Sivun alkuunSivun alkuun

Kansainvälisillä normeilla on hierarkiassa sama asema kuin kansallisilla säännöksillä, joilla ne otetaan käyttöön. Näin ollen ensin mainitussa tapauksessa myös kansainväliset tapaoikeuden normit ovat hierarkiassa samalla tasolla kuin perustuslaki. Jälkimmäisessä tapauksessa kansainvälinen sopimus on samassa asemassa kuin kansalliset säännökset. Yleensä katsotaan kuitenkin, että kansainvälisten normien erityisluonne edellyttää, että tulkintavaihtoehdoista on etusijalla kansainvälistä normia tarkimmin vastaava tulkinta.

6. Yhteisön oikeus kansallisten normien yläpuolella

Asetukset ovat yhteisön säädöksiä, joita sovelletaan sellaisenaan kansallisessa oikeusjärjestyksessä. Kaikkia yhteisön säädöksiä, joilla on asianomaisia henkilöitä koskevia välittömiä oikeusvaikutuksia, sovelletaan suoraan.

Direktiivit edellyttävät, että kansalliset elimet antavat täytäntöönpanosäädöksen. Kuitenkin, jos direktiivi on täydellinen ja itsenäinen, senkin oikeusvaikutuksia voidaan pitää välittöminä (joskin ainoastaan) vertikaalisessa suhteessa. Tämä tarkoittaa, että vaikka direktiiviä ei ole pantu täytäntöön, sen säännöksiin voidaan vedota (vertikaalisesti) sitä valtiota vastaan, joka ei ole pannut direktiiviä täytäntöön, mutta ei muita yksityishenkilöitä vastaan (horisontaalisesti).

Päätökset sitovat niitä, joille ne on nimenomaisesti osoitettu tai jotka voidaan täsmällisesti tunnistaa tahoiksi, joille ne on osoitettu (jäsenvaltiot tai luonnolliset tai oikeushenkilöt).

Sivun alkuunSivun alkuun

Suositukset ja lausunnot eivät ole sitovia.

Yhteisön oikeusjärjestyksen ja kansallisen oikeusjärjestyksen suhteelle on leimallista, että yhteisön oikeus syrjäyttää aina kansallisen oikeuden. Tämä tarkoittaa, että jos yhteisön oikeussäännöllä on välitön oikeusvaikutus, sen kanssa ristiriidassa olevia kansallisia oikeussääntöjä (aiemmin tai myöhemmin annettuja) ei voida soveltaa.

Perustuslakituomioistuin on pitkällisen käsittelyn jälkeen vahvistanut, että yhteisön oikeussääntöjen ja kansallisten oikeussääntöjen välinen ristiriita ratkaistaan niin, että kansallisia oikeussääntöjä ei sovelleta. Tämä merkitsee, että yhteisön oikeussääntöjen kanssa ristiriitaisten kansallisten oikeussääntöjen perustuslainmukaisuutta ei tarvitse valvoa, ellei niillä ole ollut tarkoitus kieltää perustamissopimusta.

Lisäksi Italian perustuslain perusperiaatteet muodostavat ylitsepääsemättömän esteen yhteisön oikeussääntöjen kiistämiselle, mutta tällaisessa tapauksessa perustuslakituomioistuimen noudattaman oikeusjärjestysten erillisyyden periaatteen mukaisesti valvonnan kohteena ei ole yhteisön oikeussääntö vaan kansallinen laki liittymisestä perustamissopimukseen.

Lisäksi perustuslakituomioistuin on todennut, että on mahdollista ratkaista alueellisten oikeussääntöjen ja yhteisön oikeussääntöjen välinen ristiriita nostamalla kanne pääasiassa.

Suhde Euroopan yhteisöön otettiin äskettäin osaksi perustuslakia (muuttamalla perustuslain 117 §:ää). Tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, että kansallisia oikeussääntöjä, jotka ovat ristiriidassa yhteisön sääntöjen kanssa, ei sovelleta. Tämä kertoo selvästi peruuttamattomasta kehityksestä, jossa kansallisesta oikeusjärjestyksestä tulee yhteisen (yhteisön) oikeusjärjestyksen osa.

Sivun alkuunSivun alkuun

7. Oikeuslähteiden välinen hierarkia ja oikeusnormien ristiriitatilanteiden ratkaiseminen valtion sisällä

Perustuslain normit ovat kaikkien muiden yläpuolella, sillä niihin on kirjattu yhteiskuntaelämän ja valtiojärjestyksen perusperiaatteet.

Seuraavina tulevat primaariset ja sekundaariset oikeuslähteet sekä tapaoikeuden normit edellä esitetyn hierarkian mukaisesti.

Oikeussääntöjä ei sovelleta takautuvasti, vaan ne koskevat vain tulevaisuutta, ellei takautuvuudesta säädetä kyseisessä oikeussäännössä. Eri aikoina säädettyjen lakien välisen ristiriidan ratkaisemisperiaatteena on, että myöhemmin säädetty laki syrjäyttää aiemmin voimassa olleen (lex posterior derogat prior).

Oikeuslähteiden hierarkia tarkoittaa, että primaarisilla lähteillä on etusija sekundaarisiin nähden ja tietysti myös hierarkiassa vielä alempana oleviin lähteisiin.

Tuomioistuin, jossa asia on pantu vireille, voi viedä lain tasoisten säädösten ja perustuslain välisen ristiriidan perustuslakituomioistuimen ratkaistavaksi, jos se katsoo, ettei asia ole ilmeisen perusteeton ja että sillä on merkitystä pääasiaa koskevan ratkaisun kannalta. Toisin kuin kumoamistapauksessa, riidanalaisen oikeussäännön toteaminen perustuslain vastaiseksi poistaa sen oikeusvaikutuksen alusta lähtien lukuun ottamatta oikeussuhteita, jotka on jo ratkaistu tuomioistuimessa.

Jos valtion laki ja alueen antama säädös ovat ristiriidassa, koska on tunkeuduttu valtion tai alueen toimivallan alueelle, kyseessä on perustuslaissa määrättyjen julkisen vallan rajojen rikkominen. Tällaiset toimivaltaristiriidat voidaan viedä perustuslakituomioistuimeen.

Kansallisten oikeussääntöjen ja yhteisön oikeussääntöjen ristiriidasta ks. kohta 6.

Päivitetty 30.4.2007

« Oikeusjärjestys - Yleistä | Italia - Yleistä »

Sivun alkuunSivun alkuun

Uusin päivitys: 06-11-2007

 
  • Yhteisön oikeus
  • Kansainvälinen oikeus

  • Belgia
  • Bulgaria
  • Tšekki
  • Tanska
  • Saksa
  • Viro
  • Irlanti
  • Kreikka
  • Espanja
  • Ranska
  • Italia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Unkari
  • Malta
  • Alankomaat
  • Itävalta
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovenia
  • Slovakia
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Yhdistynyt kuningaskunta