Euroopan komissio > EOV > Oikeusjärjestys > Saksa

Uusin päivitys: 27-12-2006
Tulostettava versio Lisää sivu kirjanmerkkeihin

Oikeusjärjestys - Saksa

Saksan kansallisen lainsäädännön keskeisimmät kirjalliset oikeuslähteet ovat valtiosääntö (Verfassung), lait (Gesetz), asetukset (Rechtsverordnung) ja määräykset (Satzung). Tämän lisäksi sovelletaan kirjoittamattomina oikeuslähteinä kansainvälisen oikeuden yleisiä sääntöjä, tapaoikeutta ja tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

Kyseiset oikeuslähteet kertaantuvat tietyssä määrin Saksan liittotasavallan liittovaltiorakenteen vuoksi sekä liittovaltion että osavaltioiden tasolla. Näiden kahden oikeudellisen tason suhde määräytyy (liittovaltiotason valtiosääntöä edustavan) perustuslain 31 artiklan mukaan. Kyseisessä artiklassa säädetään, että jos liittovaltion ja osavaltion lainsäädännöt ovat keskenään ristiriidassa, liittovaltion lainsäädäntö saa etusijan. Tätä periaatetta sovelletaan riippumatta ristiriitaisten säännösten hierarkkisesta asemasta, jolloin esimerkiksi liittovaltion tasolla annettu määräys on etusijalla verrattuna osavaltion perustuslakiin.

Huolimatta liittovaltion oikeussäännösten etusijaa koskevasta yleisperiaatteesta oikeussäännösten hierarkkinen järjestys määräytyy aina niiden lähteen mukaan. Näin ollen hierarkia määräytyy asianomaisen lainsäädäntöelimen perusteella.

Liittovaltion oikeussäännösten ja siten myös Saksan kansallisen normihierarkian huipulla on perustuslaki (Grundgesetz), joka muodostaa Saksan valtiosääntönä perustan koko Saksan valtio- ja oikeusjärjestelmälle ja jota voidaan muuttaa ainoastaan kahden kolmasosan enemmistöllä liittopäivien (Bundestag) eli parlamentin ja liittoneuvoston (Bundesrat) jäsenten äänistä (perustuslain 79 artiklan 2 kohta). Tiettyjä perustuslain tärkeimpiä kohtia ei voi muuttaa lainkaan (79 artiklan 3 kohta). Kaikkien oikeussäännösten on oltava sekä muodollisesti että aineellisesti perustuslainmukaisia. Perusoikeudet sitovat välittömästi sovellettavana oikeutena (1 artiklan 3 kohta) erityisesti lainsäätäjää, toimeenpanovaltaa ja lainkäyttöä. Asianomainen henkilö voi vedota perusoikeuksiinsa tuomioistuimessa, ja hän voi toimittaa asiaa koskevan valituksen viimekädessä valtiosääntötuomioistuimeen.

Valtiosäännön ja lakien väliin sijoittuvat kansainvälisen oikeuden yleiset säännöt. Perustuslaissa säädetään nimenomaisesti, että ne muodostavat osan liittovaltion lainsäädäntöä, sijoittuvat lakien yläpuolelle ja luovat välittömästi oikeuksia ja velvollisuuksia liittovaltion alueella asuville henkilöille (25 artikla). Yksilöiden kannalta, eikä siis ainoastaan valtion kannalta, merkitykselliset kansainvälisen oikeuden yleiset säännöt sisältävät esimerkiksi tarpeellisen oikeussuojan varmistamisen ulkomaalaiselle tai periaatteen, jonka mukaan rikosoikeudellista menettelyä rajoittaa toisen valtion antama suostumus henkilön luovuttamiseen.

Sivun alkuunSivun alkuun

Valtiosäännön alapuolella ovat lait. Osavaltioiden lainsäädäntövallasta on annettu yksityiskohtaiset säännökset perustuslaissa (erityisesti 73–75 artikla). Liittopäivät hyväksyy lait yhdessä liittoneuvoston kanssa. Lainsäädäntöehdotuksen voi tehdä liittohallitus, liittoneuvosto ja liittopäivät (poliittinen ryhmä tai 5 prosenttia jäsenistä). Liittopäivien lainsäädäntöpäätös edellyttää perustuslaissa erikseen mainituissa tilanteissa (nykyisin noin 60 prosenttia kaikista laeista) liittoneuvoston hyväksymistä. Muiden lainsäädäntöpäätösten osalta liittoneuvosto voi esittää ainoastaan vastustuksensa, jonka liittopäivät voi hylätä. Jos liittopäivät ja liittoneuvosto ovat erimielisiä, voidaan nimittää niiden jäsenistä koostuva sovittelutoimikunta (nykyisin 16 jäsentä). Sovittelutoimikunnan olisi laadittava sovintoehdotuksia, mutta se ei voi tehdä itse päätöksiä liittopäivien ja -neuvoston puolesta (lainsäädäntömenettelyn osalta ks. tarkemmin 76–78 artikla).

Liittovaltion lait antaa liittopresidentti liittohallituksen asianomaisen jäsenen antaman varmennuksen jälkeen, ja ne julkaistaan virallisessa lehdessä. Jos lakien voimaantulosta ei ole annettu poikkeavia säännöksiä, ne tulevat voimaan 14 päivän kuluttua sen päivän päättymisestä, jona virallinen lehti julkaistaan (82 artikla).

Yleiset tuomioistuimet voivat arvioida lain valtiosäännönmukaisuuden riita-asian käsittelyssä. Ne eivät voi kuitenkaan julistaa tiettyä lakia valtiosääntöoikeuden vastaiseksi. Jos tuomioistuin katsoo lain, jonka pätevyydestä riita-asian ratkaisu riippuu, olevan valtiosääntöoikeuden vastainen, sen on keskeytettävä käsittely ja pyydettävä asiasta valtiosääntötuomioistuimen päätös (100 artikla). Tällöin valtiosääntötuomioistuin voi vahvistaa sitovasti, että parlamentti on demokraattisesti valittuna lainsäätäjänä rikkonut valtiosääntöoikeutta.

Asetukset sijoittuvat hierarkkisesti lakien alapuolelle. Niitä antavat toimeenpanoelimet (liittohallitus, liittovaltion ministeri, osavaltion hallitus ja mahdollisesti myös muut hallintoviranomaiset) laissa vahvistetulla valtuutuksella, jonka on oltava riittävän yksilöity sisällön, tarkoituksen ja laajuuden osalta. Koska asetukset sijoittuvat oikeusjärjestyksen rakenteessa lakien alapuolelle, ne eivät saa olla lakien kanssa ristiriidassa (lain etusija).

Sivun alkuunSivun alkuun

Perustavanlaatuisia päätöksiä, joilla on huomattava merkitys asianosaisille, ei voida tehdä antamalla asetus, vaan ne on tehtävä säätämällä laki (lakivaraus).

Osavaltioiden antamat asetukset edellyttävät liittoneuvoston hyväksyntää, jos kyseessä on jokin perustuslaissa tarkemmin säädetyistä edellytyksistä tai jos laissa annetussa valtuutuksessa sitä edellytetään (80 artiklan 1 ja 2 kohta).

Asetukset antaa ne julkaiseva elin. Liittovaltion asetukset julkaistaan pääsääntöisesti liittovaltion virallisessa lehdessä (Bundesgesetzblatt tai Bundesanzeiger). Bundesanzeiger -lehdessä julkaistaviin asetuksiin viitataan tiedotustarkoituksessa Bundesgesetzblatt -lehdessä, jossa ilmoitetaan asetuksen julkaisupaikkaa ja voimaantulopäivää koskevat tiedot (82 artiklan 1 kohta yhdessä asetusten julkaisemista koskevan lain (Gesetz über die Verkündung von Rechtsverordnungen) 1 §:n kanssa).

Asianomainen henkilö voi saattaa asetuksen lainvastaisuuden tuomioistuimen tutkittavaksi ainakin välillisesti sellaisen kanteen yhteydessä, joka on nostettu tietyn asetuksen perusteella annettua viranomaisen päätöstä vastaan. Osavaltion antaman asetuksen osalta sen lainvastaisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi osin myös suoraan (hallintotuomioistuinmenettelyä koskevan lain (Verwaltungsgerichtsordnung) 47 §).

Määräykset (Satzung, usein myös Ordnung) ovat oikeussäännöksiä, joita antavat valtion organisoimat julkisoikeudelliset oikeushenkilöt (julkinen oikeuskelpoinen yhteisö, laitos tai säätiö). Määräyksiä sovelletaan pääsääntöisesti kunnallisessa, akateemisessa, ammatillisessa ja sosiaalivakuutusoikeudellisessa itsehallinnossa (esimerkiksi katujen puhdistusta ja jätteidenkeräystä koskevat kunnalliset maksumääräykset tai yliopiston antamat määräykset).

Määräystenantovalta on taattu osittain (erityisesti kunnallisen itsehallinnon osalta, perustuslain 28 artiklan 2 kohdan ensimmäinen virke) valtiosääntöoikeudessa. Muissa tapauksissa kyseinen valta perustuu asetustenantovallan tavoin laissa annettuun valtuutukseen. Erotuksena asetuksia koskevaan valtuutukseen laissa ei kuitenkaan anneta valtuutusta (ainoastaan) sisällöltään ennalta määriteltyjen yksittäisten säännösten antamiseen, vaan siinä myönnetään kulloisenkin itsehallintoalan puitteissa kattava määräystenantovalta (määräystenantoautonomia). Näin ollen määräys muodostaa valtiosta johdetun oikeuslähteen. Määräys ei ole kuitenkaan valtiotason kattava säännös, vaan se kattaa kyseisen autonomisen tason, jolloin asetuksen on oltava valtion tasolla sovellettavan lainsäädännön mukainen. Määräystenantovalta rajoittuu sisällöllisesti kyseisen elimen omaan toimialaan, ja sen sitova vaikutus koskee vain elimen jäseniä tai sen alaisuuteen kuuluvia henkilöitä.

Sivun alkuunSivun alkuun

Määräyksen antaa valtuutetun oikeushenkilön (pääsääntöisesti demokraattisesti tehtävään valittu) kollegiaalinen elin. Määräyksen antaminen edellyttää usein hyväksyntää asianomaiselta valvovalta viranomaiselta, joka varmistaa oikeudellisen valvonnan muodossa, että määräys pysyy itsehallintovallan rajoissa ja että valtion lainsäädäntöä noudatetaan. Määräyksen antamisesta ja julkaisemisesta säädetään asianomaisessa valtion laissa.

Asianomainen henkilö voi saattaa myös määräyksen lainvastaisuuden tuomioistuimen tutkittavaksi välillisesti sellaisen kanteen yhteydessä, joka on nostettu tietyn määräyksen perusteella annettua viranomaisen päätöstä vastaan. Määräyksen lainvastaisuus voidaan saattaa hallintotuomioistuinmenettelyä koskevan lain 47 §:n mukaan tuomioistuimen tutkittavaksi osin myös säädösvalvontaa koskevalla kanteella.

Oikeussäännösten tyypin ja hierarkkisen järjestyksen osalta osavaltion lainsäädäntö vastaa liittovaltion lainsäädäntöä, joten edellä esitetyt huomautukset koskevat vastaavasti osavaltiotason säännöksiä. Ainoastaan kansainvälisen oikeuden yleisten sääntöjen asemaa koskevilla liittovaltion säännöksillä ei ole vastinetta osavaltioiden tasolla.

Kansainvälisten suhteiden hoitaminen ja näin ollen myös toimivalta kansainvälisten sopimusten tekemiseen kuuluu yleisesti ottaen liittovaltion tehtäviin. Liittohallitus tekee siten kyseiset sopimukset.

Sellaiset kansainväliset sopimukset, jotka sisältävät määräyksiä liittovaltion poliittisista suhteista tai jotka koskevat liittovaltion lainsäädäntövallan kohteena olevia seikkoja, edellyttävät liittovaltion asianomaisen lainsäädäntöelimen lain muodossa antamaa hyväksymistä tai myötävaikutusta. Liittoneuvosto osallistuu lainsäädäntömenettelyyn yleissäännösten mukaisesti, joten myös sen hyväksymistä edellytetään osittain.

Niiden liittovaltion sopimusten osalta, jotka koskevat muita kuin edellä mainittuja seikkoja, ei edellytetä liittopäivien antamaa lakia, vaan ne hyväksytään toimeenpanovallan soveltamien menettelymuotojen mukaisesti (asetuksella, hallintosäädöksellä, hallintotoimella).

Siltä osin kuin osavaltioilla on yksinomainen lainsäädäntövalta ne voivat tehdä sopimuksia muiden valtioiden kanssa liittohallituksen suostumuksella. Jos tällaisella sopimuksella määrätään liittovaltion lainsäädäntövaltaan kuuluvista seikoista, sopimus saatetaan kyseisen osavaltion perustuslain mukaisesti osaksi osavaltion lainsäädäntöä osavaltion parlamentin antamalla hyväksynnällä. Osavaltiot voivat myös tehdä sopimuksia niillä aloilla, joilla osavaltioiden hallitukset ovat toimivaltaisia antamaan asetuksia.

« Oikeusjärjestys - Yleistä | Saksa - Yleistä »

Sivun alkuunSivun alkuun

Uusin päivitys: 27-12-2006

 
  • Yhteisön oikeus
  • Kansainvälinen oikeus

  • Belgia
  • Bulgaria
  • Tšekki
  • Tanska
  • Saksa
  • Viro
  • Irlanti
  • Kreikka
  • Espanja
  • Ranska
  • Italia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Unkari
  • Malta
  • Alankomaat
  • Itävalta
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovenia
  • Slovakia
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Yhdistynyt kuningaskunta