Euroopan komissio > EOV > Oikeusjärjestys > Ranska

Uusin päivitys: 05-10-2007
Tulostettava versio Lisää sivu kirjanmerkkeihin

Oikeusjärjestys - Ranska

 

SISÄLLYSLUETTELO

1. Mitkä ovat ne välineet tai oikeuslähteet, joissa oikeussäännöt ilmaistaan (esimerkiksi kansainväliset sopimukset, yhteisön lainsäädäntö, perustuslaki, lait ja asetukset tai täytäntöönpanoasetukset)? 1.
1.1. Kansainväliset oikeuslähteet 1.1.
1.1.1. Kansainväliset sopimukset 1.1.1.
1.1.2. Yhteisön lainsäädäntö 1.1.2.
1.2. Kansalliset oikeuslähteet 1.2.
1.2.1. Perustuslain tasoiset säädökset 1.2.1.
1.2.2. Lain tasoiset säädökset 1.2.2.
1.2.3. Asetuksen tasoiset säädökset 1.2.3.
2. Mikä on yleisten oikeusperiaatteiden, tavan ja oikeuskäytännön oikeudellinen asema? 2.
2.1. Yleiset oikeusperiaatteet 2.1.
2.2. Oikeuskäytäntö 2.2.
2.2.1. Kansainvälinen oikeuskäytäntö 2.2.1.
2.2.2. Euroopan laajuinen oikeuskäytäntö 2.2.2.
2.2.3. Kansallinen oikeuskäytäntö 2.2.3.
3. Millainen mahdollinen hierarkia vallitsee eri välineiden välillä (normihierarkia)? 3.
4. Millä tavalla ylikansallisessa lainsäädännössä olevat oikeussäännöt saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä? 4.
4.1. Kansainväliset sopimukset 4.1.
4.2. Yhteisön säädökset 4.2.
5. Mitkä eri viranomaiset voivat antaa oikeussäädöksiä? 5.
5.1. Kansainväliset säädökset 5.1.
5.2. Kansalliset säädökset 5.2.
6. Missä menettelyssä säädökset annetaan? 6.
6.1. Lait 6.1.
6.2. Asetukset 6.2.
7. Miten kansalliset säädökset tulevat voimaan? 7.
7.1. Julkaiseminen 7.1.
7.2. Tiedoksiantaminen 7.2.
8. Miten voidaan ratkaista jäsenvaltion omien oikeussäännösten mahdolliset ristiriidat? 8.

 

Termi ”oikeuslähteet” kattaa menettelyt, joissa syntyvät oikeusjärjestyksemme muodostavat oikeussäännöt.

1. Mitkä ovat ne välineet tai oikeuslähteet, joissa oikeussäännöt ilmaistaan (esimerkiksi kansainväliset sopimukset, yhteisön lainsäädäntö, perustuslaki, lait ja asetukset tai täytäntöönpanoasetukset)?

1.1. Kansainväliset oikeuslähteet

1.1.1. Kansainväliset sopimukset

Kansainvälisiä sopimuksia tehdään Ranskan ja muiden valtioiden välillä. Esimerkkinä kansainvälisestä oikeuslähteestä voidaan mainita yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi, joka allekirjoitettiin Roomassa 4. marraskuuta 1950 ja tuli voimaan Ranskan osalta vuonna 1974. Yleissopimus sitoo noin 40:ää Euroopan neuvoston jäsenvaltiota.

1.1.2. Yhteisön lainsäädäntö

Yhteisön perussopimuksiin sisältyvien sääntöjen lisäksi yhteisön lainsäädäntö käsittää ns. johdetun oikeuden säännöt, jotka sisältyvät 25. maaliskuuta 1957 tehdyssä Rooman sopimuksessa ja 7. helmikuuta 1992 tehdyssä Maastrichtin sopimuksessa määriteltyjen Euroopan yhteisön ja Euroopan unionin toimielinten antamiin säädöksiin. Nämä säädökset ovat direktiivejä, päätöksiä, asetuksia, lausuntoja ja suosituksia.

1.2. Kansalliset oikeuslähteet

1.2.1. Perustuslain tasoiset säädökset
  • 4. lokakuuta 1958 annettu perustuslaki
  • 27. lokakuuta 1946 annetun perustuslain johdanto-osa, 26. elokuuta 1789 annettu ihmisoikeuksien ja kansalaisoikeuksien julistus sekä tasavallan laeissa tunnustetut perusperiaatteet, joihin viitataan perustuslain johdanto-osassa
  • perustuslaissa tarkoitetut lait, joilla säännellään tiettyjen julkisen vallan organisaatiota koskevien säännösten soveltamista (loi organique)
1.2.2. Lain tasoiset säädökset

Lainsäädäntövaltaa käyttää parlamentti, jonka säätämä laki on sen yhteisen tahdon ilmaisu. Perustuslain 34 §:ssä määritellään tyhjentävästi alat, joilla lainsäätäjä on toimivaltainen säätämään lakeihin kirjattavia normeja.

Sivun alkuunSivun alkuun

1.2.3. Asetuksen tasoiset säädökset

Asetus (règlement) on hallintoviranomaisen laatima soveltamisalaltaan yleinen säädös. Perustuslain 37 §:n mukaan oikeussäännöt, jotka eivät koske perustuslain 34 §:ssä mainittuja aloja, on säädettävä asetuksella ja ne kirjataan seuraavanlaisiin säädöksiin:

  • Hallituksen asetukset (ordonnance): Perustuslain 38 §:n mukaan hallitus voi pyytää parlamentilta valtuutusta säädösten antamiseen lainsäädännön alaan kuuluvista asioista. Nämä säädökset ovat aluksi luonteeltaan hallinnollisia, mutta saavat lainsäädäntönormin aseman lainsäätäjän hyväksyttyä ne.
  • Muut asetukset (règlement): Muiden asetusten luokka koostuu ennen kaikkea tasavallan presidentin tai pääministerin päätöksistä (décret), ministereiden ja maaherrojen päätöksistä (arrêté) sekä paikallisten julkisyhteisöjen edustuksellisten tai toimeenpanevien elinten tai niiden julkisoikeudellisten laitosten päätöksistä.

2. Mikä on yleisten oikeusperiaatteiden, tavan ja oikeuskäytännön oikeudellinen asema?

2.1. Yleiset oikeusperiaatteet

Nämä ovat tuomioistuinten ilmaisemia periaatteita, jotka saattavat olla johdettavissa kirjoitetun lain säännöksistä, vaikka tämä yhteys ei olekaan välttämätön. Yleiset oikeusperiaatteet ovat korkeammalla normihierarkiassa kuin règlement-asetukset, ja niistä voidaan poiketa ainoastaan lailla. Nämä periaatteet ovat pääosin peräisin vuoden 1789 ihmisoikeuksien julistuksesta (kansalaisten tasavertaisuus valtiovallan edessä, uskonvapaus) ja vuoden 1946 perustuslain johdanto-osasta tai ovat yhteiskuntaelämän tarpeiden sanelemia (julkisten palvelujen saatavuuden jatkuvuus, hierarkiassa ylempänä olevan hierarkiassa alempana olevien päätöksiin kohdistama valvonta) tai oikeudenmukaisuusvaatimukseen perustuvia (perusteetonta etua koskeva periaate).

Sivun alkuunSivun alkuun

2.2. Oikeuskäytäntö

Perustuslaissa ei sinänsä teoriassa anneta tuomioistuimelle valtaa antaa yleisluonteisia sääntöjä, ja tuomioistuimen tehtävä rajoittuu sen käsiteltäväksi saatettujen oikeusriitojen ratkaisemiseen. Tuomioistuin joutuu kuitenkin tulkitsemaan kirjoitettua lakia, jonka perusteella sen on ratkaistava oikeusriidat. Usein esiintyy lisäksi tilanteita, joissa mikään säädös ei sovellu tiettyyn riita-asiaan. Jos sellaisessa tapauksessa on pakko antaa ratkaisu, tuomioistuimen on itse laadittava yleinen sääntö, johon se ratkaisunsa perustaa.

Jos soveltamisalaltaan yleinen säädös puuttuu, tuomioistuin voi joutua kehittämään oikeuskäytäntöä hyvinkin pitkälle, kuten on tehty julkisen vallan käyttöä koskevissa vastuukysymyksissä.

2.2.1. Kansainvälinen oikeuskäytäntö

Kansainvälistä oikeuskäytäntöä syntyy Kansainvälisessä tuomioistuimessa (YK:n merkittävin oikeusistuin), entisen Jugoslavian alueen kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, Ruandan kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ja kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

2.2.2. Euroopan laajuinen oikeuskäytäntö

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (EY-tuomioistuin) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehittävät Euroopan laajuisesti sovellettavaa oikeuskäytäntöä.

EY:n perustamissopimuksen 234 artiklan mukaan EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntö sitoo kansallisia tuomioistuimia ennakkoratkaisupyynnön kautta siten, että kansalliset tuomioistuimet voivat ennen tuomion antamista pyytää EY-tuomioistuimelta ratkaisua yhteisön oikeuden, johon yksityishenkilöt voivat vedota kansallisissa tuomioistuimissa, soveltamisessa ilmenneeseen ongelmaan.

Sivun alkuunSivun alkuun

2.2.3. Kansallinen oikeuskäytäntö
  • Perustuslakineuvosto

    Ennen lakien vahvistamista niiden perustuslainmukaisuutta voidaan käsitellä perustuslakineuvostossa, joka voi tarkastella myös kansainvälisten sopimusten perustuslainmukaisuutta. Se tarkistaa johdonmukaisesti julkisen vallan organisaatiota koskevien lakien (loi organique) ja parlamentin antamien asetusten perustuslainmukaisuuden. Sillä ei sitä vastoin ole toimivaltaa valvoa kansanäänestykseen perustuvia lakeja, vaan suvereeni kansa päättää niistä suoraan.

  • Hallintotuomioistuimet

    Hallintotuomioistuinten tehtävänä on ratkaista julkisen vallan käyttöä koskevia riita-asioita. Ne soveltavat yleisistä oikeussäännöistä poikkeavia erityisiä oikeussääntöjä, jotka perustuvat pitkälti oikeuskäytäntöön.

  • Yleiset tuomioistuimet

    Yleiset tuomioistuimet ratkaisevat henkilöiden välisiä riita-asioita ja määräävät rangaistuksia henkilöihin, omaisuuteen ja yhteiskuntaan kohdistuvista oikeudenloukkauksista.

3. Millainen mahdollinen hierarkia vallitsee eri välineiden välillä (normihierarkia)?

Kansallisen oikeuden normit muodostavat kokonaisuuden, jolla on sisäinen hierarkiansa. Ylimmästä oikeuslähteestä alkaen normihierarkia on seuraavanlainen: perustuslaki, perustuslakineuvoston oikeuskäytäntö, lait, hallintotuomioistuinten ja yleisten tuomioistuinten oikeuskäytäntö, asetukset.

Yhteisön direktiivit ja asetukset ovat osa Ranskan oikeusjärjestystä yhteisön oikeuden ensisijaisuuden periaatteen mukaisesti. Lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä määritellään tarkemmin ehdot, jotka koskevat yhteisön säädösten ensisijaisuutta kansallisiin lakeihin ja asetuksiin nähden.

Sivun alkuunSivun alkuun

Ranskan perustuslain 55 §:n mukaisesti kansainvälisten sopimusten määräykset syrjäyttävät perustuslakia alempitasoiset kansalliset normit. Ne eivät sitä vastoin ohita 54 §:ssä tarkoitettuja perustuslaillisia normeja, jos perustuslakineuvosto toteaa kansainvälisen sopimuksen ratifiointia koskevaa lakia tarkastellessaan, että siihen sisältyy perustuslainvastainen lauseke. Tällaisessa tapauksessa sopimuksen ratifiointi tai hyväksyminen on mahdollinen vasta, kun perustuslakia on muutettu.

4. Millä tavalla ylikansallisessa lainsäädännössä olevat oikeussäännöt saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä?

4.1. Kansainväliset sopimukset

Kansainvälisten sopimusten voimaantulo Ranskassa edellyttää niiden ratifiointia tai hyväksymistä ja julkaisemista. Ranskan oikeusjärjestyksessä kansainväliset yleissopimukset ovat sellaisenaan sovellettavaa oikeutta.

4.2. Yhteisön säädökset

Tietyillä säädöksillä on välitön oikeusvaikutus, kuten asetuksilla, jotka ovat yleisesti sovellettavia ja kaikilta osiltaan velvoittavia, ja päätöksillä, jotka velvoittavat kaikilta niitä, joille ne on osoitettu. Muut yhteisön säädökset sisältyvät kansalliseen oikeusjärjestykseen vasta, kun jäsenvaltio on saattanut ne osaksi lainsäädäntöään. Tämä koskee direktiivejä, jotka sitovat jäsenvaltioita saavutettavien tulosten osalta mutta jättävät kansallisille viranomaisille toimivallan päättää toimien muodosta ja keinoista, joilla tavoitteisiin päästään. Direktiivi on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä direktiivissä säädetyssä määräajassa. Tähän käytetään joko lakia tai asetusta riippuen siitä, mitä alaa kyseinen säädös koskee.

Sivun alkuunSivun alkuun

5. Mitkä eri viranomaiset voivat antaa oikeussäädöksiä?

5.1. Kansainväliset säädökset

Perustuslain 52 §:n mukaan kansainvälisiä sopimuksia koskevat neuvottelut ja niiden ratifiointi kuuluvat presidentin toimivaltaan.

5.2. Kansalliset säädökset

Laeista päättää parlamentti eli kansanedustuslaitos. On kuitenkin myös mahdollista, että kansalaiset ilmaisevat tahtonsa suoraan perustuslain 11 §:n ja 89 §:n mukaisessa kansanäänestyksessä. 

Asetuksia antavat seuraavat viranomaiset:

  • Pääministeri ja tasavallan presidentti: Perustuslain 21 §:n mukaan asetuksenantovalta on periaatteessa pääministerillä. Asetus, joka annetaan ministerineuvoston asetuksen muodossa (décret en Conseil des ministres) tarvitsee kuitenkin tasavallan presidentin allekirjoituksen. Décret'n muodossa annettuihin asetuksiin tarvitaan aina niiden toimeenpanosta vastaavien ministereiden allekirjoitukset riippumatta siitä, minkä viranomaisen nimissä ne annetaan.
  • Ministerit: Ministereillä ei sinänsä ole yleistä asetuksenantovaltaa. He osallistuvat asetusten antamiseen vahvistamalla tasavallan presidentin ja pääministerin allekirjoituksen omalla allekirjoituksellaan. Lainsäädännön perusteella tietyille ministereille on kuitenkin annettu määrätyille aloille rajattua varsinaista asetuksenantovaltaa. Lisäksi he voivat käyttää asetuksenantovaltaa, joka oikeuskäytännön mukaan kuuluu hallinnonalan johtajille heidän alaisuudessaan olevan hallintokoneiston toimivuuden varmistamiseksi.
  • Hajautettua hallintovaltaa käyttävillä viranomaisilla (maaherrat) ja alueellisilla toimielimillä (paikalliset edustukselliset toimielimet) on oikeus säätää normeja alueella, jolle heidän toimivaltansa ulottuu.
  • Tietyillä ammattikuntien valvontaviranomaisilla (esimerkiksi lääkäriliitto) on lakisääteinen oikeus antaa ammatin harjoittamiseen liittyviä normeja.
  • Itsenäiset hallintoviranomaiset.

6. Missä menettelyssä säädökset annetaan?

6.1. Lait

Oikeus tehdä lainsäädäntöaloitteita on sekä pääministerillä (hallituksen esitykset) että parlamentin jäsenillä (kansanedustajien lakialoitteet). Conseil d'État käsittelee hallituksen esitykset; seuraavaksi niistä käydään keskustelu ministerineuvostossa ja tämän jälkeen kansalliskokous ja senaatti äänestävät niistä yhtäläisin ehdoin. Parlamentin lopullisesti hyväksymä laki toimitetaan presidentin vahvistettavaksi. Vahvistettu laki julkaistaan virallisessa lehdessä sekä painettuna että sähköisesti.

Sivun alkuunSivun alkuun

6.2. Asetukset

Tietyntyyppisten hallinnollisten säädösten, kuten décret-asetusten osalta on noudatettava erityisiä muodollisuuksia.

  • Tasavallan presidentti allekirjoittaa ministerineuvoston käsittelemät décret-asetukset, ja pääministeri vahvistaa allekirjoituksen omalla allekirjoituksellaan.
  • Pääministeri allekirjoittaa ne décret-asetukset, joita ei käsitellä ministerineuvostossa.

Conseil d'État'n nimissä annettavat asetukset vaativat senaatin ennakkolausunnon.

Kun toimivaltainen viranomainen on allekirjoittanut décret-asetuksen, sen toimeenpanosta vastaava ministeri vahvistaa sen omalla allekirjoituksellaan ja se julkaistaan virallisessa lehdessä sekä painettuna että sähköisesti.

7. Miten kansalliset säädökset tulevat voimaan?

Säädöksen voimaantulo merkitsee sen sovellettavuuden ja oikeusvaikutusten alkamista, ja siihen liittyy julkistamistoimi.

7.1. Julkaiseminen

Lait ja décret-asetukset on julkaistava Ranskan tasavallan virallisessa lehdessä (Journal officiel de la République française). Tiettyjen arrêté-säädösten osalta riittää julkaiseminen ministeriön virallisessa tiedotteessa (Bulletin officiel). Paikallisten viranomaisten päätökset voidaan panna nähtäville (esimerkiksi ilmoitustaululle) tai ne voidaan julkaista asianmukaisissa päätöskokoelmissa.

7.2. Tiedoksiantaminen

Yksittäispäätökset julkistetaan antamalla ne tiedoksi henkilöille, joita päätös koskee.

Sivun alkuunSivun alkuun

8. Miten voidaan ratkaista jäsenvaltion omien oikeussäännösten mahdolliset ristiriidat?

Ennen lain vahvistamista tasavallan presidentti, pääministeri, parlamentin istunnon puheenjohtaja, 60 kansanedustajaa tai 60 senaatin jäsentä voi viedä sen perustuslakineuvostoon, joka tutkii lain perustuslainmukaisuutta. Sitä vastoin lain tultua vahvistetuksi ei ole enää mitään keinoa, jolla sen oikeutus voidaan riitauttaa. Huomautettakoon tässä yhteydessä, että tuomioistuin ei voi ohittaa hallinnollista säädöstä, jollei se ole suoraan perustuslainvastainen. Jos säädöksen perustuslainvastaisuus johtuu siitä, että säädös on annettu perustuslainvastaisen lain soveltamiseksi, tuomioistuin ei voi ohittaa kyseistä säädöstä. Lain olemassaolo estää tällöin perustuslainmukaisuuden valvontamahdollisuuden tuomioistuimessa.

Asetus, joka on ristiriidassa korkeatasoisemman normin kanssa, voidaan riitauttaa toimivallan ylittämisen perusteella valittamalla hallintotuomioistuimeen. Tämä tehdään kumoamiskanteella, jonka valtion hallinnon alaiset henkilöt voivat nostaa mitä tahansa lainvastaista hallinnollista päätöstä vastaan. Yleensä kanne on nostettava kahden kuukauden kuluessa riitautetun säädöksen voimaantulopäivästä.

Hallinnollisen säädöksen lainvastaisuuteen voi kuitenkin aina vedota tuomioistuimessa, jos tätä ei esitetä pääasiana kumoamiskanteessa, vaan lisäväitteenä lainvastaisuusväitteen muodossa. Säädöksen toteaminen lainvastaiseksi ei silloin johda sen kumoamiseen, vaan seurauksena on, että tuomioistuin pitää säädöstä vaikutuksettomana käsiteltävänään olevassa riita-asiassa.

« Oikeusjärjestys - Yleistä | Ranska - Yleistä »

Sivun alkuunSivun alkuun

Uusin päivitys: 05-10-2007

 
  • Yhteisön oikeus
  • Kansainvälinen oikeus

  • Belgia
  • Bulgaria
  • Tšekki
  • Tanska
  • Saksa
  • Viro
  • Irlanti
  • Kreikka
  • Espanja
  • Ranska
  • Italia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Unkari
  • Malta
  • Alankomaat
  • Itävalta
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovenia
  • Slovakia
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Yhdistynyt kuningaskunta