Euroopan komissio > EOV > Korvaukset rikoksen uhreille > Puola

Uusin päivitys: 20-09-2007
Tulostettava versio Lisää sivu kirjanmerkkeihin

Korvaukset rikoksen uhreille - Puola

EJN logo

Tämä sivu on vanhentunut. Päivityksen jälkeen sivu on saatavilla Euroopan oikeusportaalissa.


 

SISÄLLYSLUETTELO

1. Korvaus vahingonkorvauksen muodossa tekijältä 1.
1.1. Millä edellytyksillä voin rikosoikeudenkäynnissä esittää vahingonkorvausvaatimuksen tekijää vastaan? 1.1.
1.2. Kuinka minun tulee esittää vaatimukseni ja kenelle? 1.2.
1.3. Missä vaiheessa minun tulee esittää vahingonkorvausvaatimus? 1.3.
1.4. Voinko saada lainopillista apua ennen oikeudenkäyntiä tai sen aikana? 1.4.
1.5. Mitä näyttöä minun on esitettävä vaatimukseni tueksi? 1.5.
1.6. Onko olemassa muita keinoja saada korvausta tekijältä (voidaanko hänet määrätä maksamaan korvausta)? 1.6.
1.7. Jos vaatimukseni hyväksytään tuomioistuimessa, onko olemassa tahoa, joka auttaisi rikoksen uhrille tuomitun vahingonkorvauksen perimisessä tekijältä? 1.7.
2. Korvaus valtiolta 2.

 

1. Korvaus vahingonkorvauksen muodossa tekijältä

Vuonna 1997 toteutettu rikoslain ja rikosoikeudellisten menettelyjen uudistus muutti merkittävästi uhrin asemaa rikosoikeudellisessa ja tutkintamenettelyssä. Tässä yhteydessä ryhdyttiin mm. soveltamaan rikosoikeuden periaatetta, jonka mukaan rikosprosessin tärkeimpiä tavoitteita on ratkaista konflikti, joka tekijän ja uhrin välille on syntynyt uhrille vahinkoa aiheuttaneen rikoksen seurauksena. Konflikti voidaan ratkaista tai sitä voidaan ainakin merkittävässä määrin lieventää, jos uhrille aiheutettu vahinko korvataan.

1.1. Millä edellytyksillä voin rikosoikeudenkäynnissä esittää vahingonkorvausvaatimuksen tekijää vastaan?

Puolan rikoslain 39 §:n 5 momentin mukaan yksi rikosoikeudellisista seuraamuksista on velvollisuus korvata uhrille aiheutunut vahinko. Tämä velvollisuus kattaa sekä suoranaisen varallisuudenmenetyksen (damnum emergens) että tulonmenetyksen (lucrum cessans). Perusedellytys vahingonkorvauksen vaatimiseksi tekijältä on, että uhrille on aiheutunut vahinkoa. Korvausta on mahdollista saada myös aineettomista vahingoista.

Rikosprosessilain 299 §:n nojalla uhri on tutkintamenettelyn osapuoli. Kyseisestä säännöksestä aiheutuu useita merkittäviä seurauksia, jotka koskevat oikeutta vaatia yksittäisten todisteiden esittämistä, esitettyihin todisteisiin vetoamista ja erilaisten laissa säädettyjen hakemusten esittämistä uhrin hyväksi. Säännös on erittäin tärkeä menettelyn myöhempien vaiheiden moitteettoman sujumisen kannalta.

Sivun alkuunSivun alkuun

Puolustaakseen oikeuksiaan oikeudenkäyntimenettelyssä uhri voi (rikosprosessilain 53–58 § nojalla) esiintyä asiassa asianomistajana virallisen syyttäjän ohella (tällöin hänen katsotaan toimivan ns. tilapäisenä syyttäjänä) tai virallisen syyttäjän sijasta (tällöin hänen katsotaan olevan ns. toissijainen syyttäjä). Jos kyseessä on asianomistajarikos, uhri voi esiintyä asianomistajana (rikosprosessilain 59–61 §). Taloudellisten vaatimusten esittämistä varten uhri voi nostaa rikosoikeudenkäynnin yhteydessä siviilioikeudellisen vahingonkorvauskanteen.

Jos vahingonkorvausta vaaditaan tekijältä yksityisoikeudellisessa menettelyssä, sitä käsitellään rikosasiasta erillisenä asiana. Tällaisen menettelyn aineellisen perustan muodostavat sopimuksenulkoista vahingonkorvausvastuuta (deliktivastuu) koskevat siviililain säännökset (siviililain 415–449 §).

Perusperiaatteena on, että se, joka on aiheuttanut toiselle vahinkoa, on velvollinen korvaamaan sen (siviililain 415 §). Vahingonkorvausvastuuta koskevissa säännöksissä säädetään erikseen alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena toimineiden alaikäisten vastuusta. Lisäksi säädetään valvontaa harjoittavan henkilön vastuusta ja esimiehen vastuusta alaisten toiminnan osalta jne. Siviililain 444 §:ssä säädetään ruumiinvamman tai terveyshaitan aiheuttamiseen liittyvästä vastuusta. Korvausta on mahdollista vaatia paitsi kärsitystä vahingosta (siviililain 445 §), myös uhrin kuoleman perusteella (siviililain 446 §). Siviililain 448 §:n nojalla on mahdollista vaatia korvausta myös siviililain 23 §:ssä tarkoitettujen henkilöllisyyteen liittyvien oikeuksien loukkaamisesta.

Sivun alkuunSivun alkuun

Mainittakoon, että tekijän tuottamus, joka on edellytys vahingonkorvauksen vaatimiselle, määritellään siviilioikeudessa hieman eri tavoin kuin rikosoikeudessa. Tämä saattaa vaikuttaa siihen, miten vahingonkorvausta on haettava. Myös vanhentumisajat ovat siviilioikeuden alalla erilaiset (paljon pidemmät) kuin rikosoikeuden alalla.

1.2. Kuinka minun tulee esittää vaatimukseni ja kenelle?

Tätä rikosoikeudellista seuraamusta koskevat säännökset esitetään yksityiskohtaisesti rikoslain 46 §:ssä. Lainsäätäjä katsoo, että rikoksen seurauksena aiheutuneiden vahinkojen korvaaminen on erottamaton osa tuomiota, jossa määritellään tekijän rikosoikeudellinen vastuu teosta, joka on aiheuttanut esimerkiksi toisen henkilön kuoleman tai vakavan terveyshaitan, ruumiinjäsenen toiminnan häiriintymisen tai terveyden vaarantumisen, tai liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tai ympäristörikoksesta tai omaisuuteen tai liiketoimintaan kohdistuneesta rikoksesta. Tuomioistuimen katsotaan olevan velvollinen määrittämään korvauksen rikoksen aiheuttamasta vahingosta, jos uhri tai muu korvaukseen oikeutettu henkilö (esim. rikoslaissa tarkoitettu uhrin lähiomainen) hakee tuomioistuimelta tällaista päätöstä. Vahingonkorvauskanne on nostettava asian ollessa vireillä suoraan tuomioistuimessa. Uhri voi nostaa kanteen jo tutkintamenettelyn aikana, mutta tuomioistuin päättää kanteen seurauksista asian käsittelyn päätteeksi annettavassa tuomiossa.

Tällöin tuomioistuin on velvollinen tekemään päätöksen tekijän velvollisuudesta korvata vahinko joko kokonaan tai osittain. Jos sekä tekijän syyllisyys että vahingon aiheutuminen on katsottu toteen näytetyksi, tuomioistuin ei voi kieltäytyä määrittämästä vahingonkorvausvelvollisuutta. Jos aiheutuneen vahingon laajuutta ei voida täysin selvittää, tuomioistuimen on sovellettava tämän tilanteen varalta säädettyjä erityisiä säännöksiä.

Sivun alkuunSivun alkuun

Rikoslain 46 §:n nojalla vahingonkorvausvelvollisuuteen ei sovelleta niitä siviilioikeuden säännöksiä, jotka koskevat vaateen vanhentumista ja mahdollisuutta vaatia elatusta. Ratkaisua on pidettävä uhrin edun mukaisena, kun otetaan huomioon, että tuomion antamista koskevat vanhentumisajat ovat erityisesti edellä mainittujen rikosten osalta pidemmät kuin siviilioikeuden alalla.

Varsinkin jos rikoksesta on kulunut kauan, ei siitä aiheutuneen vahingon laajuutta ole useinkaan mahdollista määrittää tarkasti. Rikoslain 46 §:n 2 momentissa säädetään, että tuomioistuin voi määrätä uhrille ylimääräisen korvauksen, kun kyseessä on vakava terveyshaitta, ruumiinjäsenen toiminnan häiriintyminen tai terveyden vaarantuminen. Myös lisäkorvauksen saaminen edellyttää uhrin hakemusta.

Jotta uhri saisi aikanaan vahingonkorvauksen, on tärkeää, että virallinen syyttäjä ilmoittaa hänelle syytetoimien vireillepanosta tuomioistuimessa. Uhrille on kerrottava vahingonkorvausvaatimusta koskevista oikeuksista ja tarvittaessa myös oikeudesta ilmoittaa, että hän esiintyy asiassa asianomistajana. Tutkintaviranomaisten olisi siis annettava rikoksen uhrille riittävästi tietoa hänen oikeuksistaan.

Näihin säännöksiin liittyy erottamattomasti rikosprosessilain 415 §:n 6 momentti, jossa säädetään, että jos tuomioistuin antaa asiassa tuomion tai jos rikosoikeudellinen menettely keskeytetään ehdollisesti, tuomioistuin määrää laissa säädetyissä tapauksissa ylimääräisestä korvauksesta tai vahingonkorvausvelvollisuudesta. Saman pykälän 5 momentissa annetaan tuomioistuimelle vielä laajempi mahdollisuus, jonka mukaan se voi, jos se antaa asiassa tuomion tai jos menettely keskeytetään ehdollisesti, määrätä uhrille maksettavasta vahingonkorvauksesta myös viran puolesta, ellei laissa toisin säädetä.

Sivun alkuunSivun alkuun

Kun menettely keskeytetään ehdollisesti, tuomioistuimella on velvollisuus määrätä tekijän vahingonkorvausvelvollisuudesta. Rikoslain 67 §:n 3 momentissa säädetään, että kun menettely keskeytetään ehdollisesti, tuomioistuimen on velvoitettava tekijä korvaamaan aiheuttamansa vahinko.

Vahingonkorvausvelvollisuuden määrääminen on valinnaista, kun vapausrangaistuksen, vapaudenrajoituksen tai sakon muodossa annetun tuomion täytäntöönpano keskeytetään ehdollisesti. Rikoslain 71 §:n 2 momentin nojalla tuomioistuin voi velvoittaa tuomitun maksamaan vahingonkorvauksen, paitsi jos se on langettanut tälle rikoslain 46 §:ssä säädetyn seuraamuksen.

Lainsäätäjän tavoitteena on poistaa rikoksen aiheuttama konflikti. Syytetoimien ja oikeudenkäyntimenettelyn yhteydessä kiista on pyrittävä ratkaisemaan esimerkiksi sovittelun avulla. Jos uhri ja tekijä ovat sopineet kiistan ja vahinko on korjattu tai jos uhri ja tekijä ovat tehneet sovinnon ja vahingonkorvauksesta on sovittu, tuomioistuin voi määrätä rangaistuksen poikkeuksellisesta lieventämisestä. Vaikka tuomioistuin päättäisi olla määräämättä rangaistusta, se voi määrätä rikosoikeudellisen seuraamuksen vahingonkorvausvelvollisuuden muodossa, jos se on tarkoituksenmukaista.

Jos rikoslain 46 § ei sovellu, ja syyttäjä hakee tuomion antamista summaarisessa menettelyssä, tuomioistuin voi asettaa hakemuksen täyttämisen ehdoksi, että vahinko korvataan joko kokonaan tai osittain (ks. rikosprosessilain 335 §).

Rikosprosessilain 299 §:n mukaan uhri on tutkintamenettelyn osapuoli. Kyseisestä säännöksestä aiheutuu useita merkittäviä seurauksia, jotka koskevat oikeutta esittää yksittäinen todiste, esitettyihin todisteisiin vetoamista ja erilaisten laissa säädettyjen hakemusten esittämistä uhrin hyväksi. Säännös on erittäin tärkeä menettelyn myöhempien vaiheiden moitteettoman sujumisen kannalta.

Sivun alkuunSivun alkuun

Uhri voi (rikosprosessilain 53–58 § nojalla) esiintyä asiassa asianomistajana virallisen syyttäjän ohella (ja toimia näin ns. tilapäisenä syyttäjänä) tai tämän sijasta (ns. toissijaisena syyttäjänä). Jos kyseessä on asianomistajarikos, uhri voi esiintyä asianomistajana (rikosprosessilain 59–61 §). Taloudellisten vaatimusten esittämistä varten uhri voi nostaa rikosoikeudenkäynnin yhteydessä siviilioikeudellisen vahingonkorvauskanteen.

Rikosprosessilain 12 §:n mukaan rikoksesta johtuvat vaateet voidaan käsitellä joko yksityisoikeudellisessa menettelyssä tai laissa (rikosprosessilaissa) säädetyissä tapauksissa rikosoikeudellisessa menettelyssä. Liitännäismenettely (postępowanie adhezyjne) on osa rikosoikeudellista menettelyä ja toteutetaan rikosprosessilain mukaisesti, vaikka sen tarkoituksena on ratkaista kantajan yksityisoikeudelliset vaatimukset syytettyä vastaan. Siviilikanteen nostaminen rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä luo ns. vireilläolovaikutuksen (lis pendens) ja muodostaa esteen asian käsittelylle yksityisoikeudellisessa menettelyssä. Sama pätee myös toisin päin: jos asia on jo vireillä siviilituomioistuimessa, samasta asiasta ei enää ole mahdollista nostaa siviilikannetta rikosoikeudellisessa menettelyssä, vaan tällainen myöhemmin tehty kannehakemus on jätettävä käsittelemättä tai sen käsittely on keskeytettävä.

Vastaavasti tuomioistuimen lainvoimainen päätös uhrin rikosoikeudellisessa menettelyssä esittämistä vaatimuksista (res iudicata) muodostaa esteen, jonka vuoksi asiaa ei voida uudelleen käsitellä yksityisoikeudellisessa menettelyssä. Jos rikostuomioistuimen määräämä vahingonkorvaus ei kata koko vahinkoa tai ei korvaa aiheutunutta haittaa tyydyttävällä tavalla, uhri voi vaatia lisäkorvausta yksityisoikeudellisessa menettelyssä (rikosprosessilain 415 §).

Sivun alkuunSivun alkuun

1.3. Missä vaiheessa minun tulee esittää vahingonkorvausvaatimus?

Uhri voi hakea vahingonkorvausta rikoslain 46 §:n nojalla jo samalla kun tekee rikosilmoituksen tutkintamenettelyssä tai sen jälkeen kun syyttäjä on nostanut asiassa syytteen. Uhri voi esittää tuomioistuimelle vahingonkorvausvaatimuksen heti kun hänen on todettu joutuneen rikoksen uhriksi. Menettelystä vastaavien viranomaisten on kerrottava hänelle tästä mahdollisuudesta.

Rikosoikeudellisessa menettelyssä siviilioikeudellinen vahingonkorvauskanne syytettyä vastaan vahingonkorvauksen saamiseksi välittömästi rikoksen seurauksena aiheutuneesta vahingosta on esitettävä ennen kuin asian pääkäsittely alkaa. Tätä varten on syytä korostaa, että oikeuskäsittelyn katsotaan alkavan syytteen lukemisesta.

Vahingonkorvauskanne nostetaan siinä tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen käsittelemään rikosasian. Siviilikanne voidaan nostaa jo tutkintavaiheessa. Menettelystä vastaava viranomainen liittää kanteen asian asiakirjakansioon, ja tuomioistuin päättää kanteen käsiteltäväksi ottamisesta. Vaade katsotaan esitetyksi päivänä, jona vahingonkorvauskanne on nostettu. Samalla kun uhri nostaa kanteen tutkintamenettelyssä, hän voi hakea tuomioistuimelta myös turvaamistointa vaateensa turvaamiseksi. Tästä hakemuksesta päättää syyttäjä, ja hänen päätökseensä voi hakea muutosta tuomioistuimelta.

Jos uhri on kuollut, omaiset voivat nostaa vahingonkorvauskanteen ennen kuin asian pääkäsittely alkaa. Jos uhri kuolee kanteen nostamisen jälkeen (mikä tarkoittaa samalla, että kantaja kuolee), hänen lähiomaisensa voivat tulla hänen sijaansa ja vaatia hänen esittämäänsä korvausta (ks. rikosprosessilain 63 §).

Sivun alkuunSivun alkuun

Jos rikostuomioistuin kieltäytyy ottamasta kannetta käsiteltäväksi, uhri voi 30 päivän kuluessa kieltäytymisestä pyytää, että kanne siirretään toimivaltaisen siviilituomioistuimen käsiteltäväksi.

Vain jos tuomioistuin antaa asiassa tuomion tai jos rikosoikeudellinen menettely keskeytetään ehdollisesti, tuomioistuin käsittelee siviilikanteen ja hyväksyy tai hylkää sen joko kokonaan tai osittain. Jos tuomioistuin tekee rikosasiassa muunlaisen päätöksen, sen on jätettävä kanne käsittelemättä. Siinä tapauksessa uhri voi viedä asiansa siviilituomioistuimen käsiteltäväksi.

On mahdollista, että tuomioistuin ei määrää tekijälle vahingonkorvausvelvollisuutta. Tällöin vaateen turvaamiseksi asetettu vakuus vapautetaan, mutta uhri voi viedä asian siviilituomioistuimen käsiteltäväksi kolmen kuukauden kuluessa siitä kun tuomioistuimen päätös saa lainvoiman. Jos asiassa nostetaan vahingonkorvauskanne, vakuus jää voimaan, ellei siviilituomioistuin päätä toisin (rikosprosessilain 294 §).

Uhri voi vaatia hänelle kuuluvia (taloudellisia ja vahingonkorvausta koskevia) oikeuksia myös vaatimalla asianomistajan asemaa ja avustamalla virallista syyttäjää, joka edustaa ensisijaisesti yleistä etua.

Jos syytteen on nostanut virallinen syyttäjä, uhri voi ennen asian pääkäsittelyn alkamista antaa (joko kirjallisesti tai suullisesti pöytäkirjaan merkittäväksi) ilmoituksen siitä, että hän esiintyy asianomistajana. Toinen saman rikoksen uhri voi niin ikään liittyä menettelyyn, kunnes asian pääkäsittely alkaa.

Asianomistaja ei menetä oikeuksiaan, vaikka virallinen syyttäjä päättäisi olla nostamatta asiassa syytettä.

Sivun alkuunSivun alkuun

Asianomistajan kuolema ei vaikuta menettelyn kulkuun. Lähiomaiset voivat tulla hänen sijaansa missä tahansa menettelyn vaiheessa, jos asianomistaja on toiminut ns. tilapäisenä syyttäjänä (oskarżyciel posiłkowy uboczny). Jos asianomistaja on toiminut ns. toissijaisena syyttäjänä (oskarżyciel posiłkowy subsydiarny), lähiomainen voi tulla hänen sijaansa kolmen kuukauden määräajan kuluessa.

Jos kyseessä on asianomistajarikos, uhri voi käyttää oikeuksiaan nostamalla asianomistajasyytteen. Toinen saman rikoksen uhri voi yhtyä vireillä olevaan menettelyyn, kunnes asian pääkäsittely alkaa. Jos yleinen etu niin vaatii, syyttäjä voi aloittaa menettelyn tai yhtyä jo vireillä olevaan menettelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa tilannetta, jossa ei heti menettelyn alussa ole selvää, onko kyseessä virallisen syytteen alainen rikos vai asianomistajarikos (esim. onko kyseessä rikoslain 156 §:ssä tarkoitettu teko vai ainoastaan ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus).

Vahingonkorvaus voi liittyä kiinteästi rikosprosessilaissa tarkoitettuihin turvaamistoimiin, kun syytetty tai joku toinen henkilö asettaa vakuuden, joka voi olla rahamääräinen tai muodostua arvopapereista, pantista tai kiinnityksestä (tällaisen vakuuden asettamisesta turvaamistoimena on säädetty, jotta voidaan mm. turvata menettelyn asianmukainen kulku). Vakuudeksi asetettu omaisuus tai rahasumma siirretään valtiokonttorin haltuun. Uhrilla on etuoikeus saada rikoksesta johtuvat vaateensa täytettyä vakuudesta, jos hän ei voi saada vahingonkorvausta muulla tavoin.

Kun uhri vaatii korvausta rikoksen aiheuttamasta vahingosta, vastaisen vahingonkorvausvelvollisuuden varalta annettu aiempi esinevakuus on yhtä tärkeä kuin vahingonkorvausvaatimuksen esittäminen rikoslain 46 §:n nojalla.

Sivun alkuunSivun alkuun

1.4. Voinko saada lainopillista apua ennen oikeudenkäyntiä tai sen aikana?

Kantajalle voidaan nimetä oikeudellinen edustaja yksityisoikeudellista menettelyä koskevien periaatteiden mukaisesti. Oikeudellinen edustaja voi osallistua menettelyyn riippumatta siitä, toimiiko kantaja ns. tilapäisenä syyttäjänä vai asianomistajana.

Jos kyseessä on rikos, josta voidaan määrätä seuraamukseksi sakko, omaisuuden ulosmittaus, vahingonkorvausvelvollisuus tai ylimääräinen korvaus, seuraamusten täytäntöönpano voidaan turvata viran puolesta asettamalla syytetyn omaisuuteen kohdistuva turvaamistoimenpide (rikosprosessilain 291 §). Turvaamistoimi toteutetaan rikosprosessilaissa säädetyllä tavalla. Tätä varten voidaan esimerkiksi takavarikoida irtainta omaisuutta tai muita esineoikeuksia tai määrätä kiinteistö myynti- ja hukkaamiskieltoon. Kiellosta on ilmoitettava maarekisteriin, tai jos sellaista ei ole, siitä on tehtävä merkintä asiakirjakansioon. Syytetyn kiinteistöomaisuus tai liikeyritys voidaan mahdollisuuksien mukaan myös asettaa selvitysmiehen hallintoon.

On mahdollista, että tuomioistuin ei määrää vahingonkorvausvelvollisuutta. Tällöin vaateen turvaamiseksi asetettu vakuus vapautetaan, mutta uhri voi viedä asian siviilituomioistuimen käsiteltäväksi kolmen kuukauden kuluessa siitä kun tuomioistuimen päätös saa lainvoiman. Jos asiassa nostetaan vahingonkorvauskanne, vakuus jää voimaan, ellei siviilituomioistuin päätä toisin (rikosprosessilain 294 §).

Rikosprosessilaissa säädetään mahdollisuudesta turvata rikoksen uhrin aineelliset vaatimukset jo menettelyn aiemmassa vaiheessa (rikosprosessilain 295 §). Näin ollen poliisi voi takavarikoida epäillyn irtainta omaisuutta väliaikaisesti, jos on aihetta epäillä, että tämä voisi menetellä sen suhteen uhrin etujen vastaisella tavalla. Tilapäinen takavarikko edellyttää virallisen syyttäjän määräystä, jonka voi saada viiden päivän kuluessa hakemuksesta.

Sivun alkuunSivun alkuun

1.5. Mitä näyttöä minun on esitettävä vaatimukseni tueksi?

Jos kyseessä on rikosoikeudellinen vahingonkorvaus (rikoslain 46 §), uhrin on haettava vahingonkorvauksen määräämistä, ja tuomioistuimen on hakemusta käsitellessään muodostettava oma käsityksensä uhrille aiheutuneen vahingon laajuudesta. Tämä ei tietenkään estä uhria toimimasta aktiivisesti, sillä hänen lausuntonsa voi olla tässä suhteessa hyödyllinen.

Siviilikanteessa on ilmoitettava riidan arvo siviiliprosessilain mukaisesti. Tuomioistuin voi päättää, että siviilikannetta ei käsitellä rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä, jos tutkinnan aikana toimitettu todistusaineisto ei riitä siviilikanteen ratkaisemiseen ja lisätodisteiden hankkiminen viivyttäisi menettelyä merkittävästi. Siviilikanteen ajaminen edellyttää uhrilta suurempaa aktiivisuutta.

1.6. Onko olemassa muita keinoja saada korvausta tekijältä (voidaanko hänet määrätä maksamaan korvausta)?

In cases concerning offences subject to examination under summary proceedings (Article 469 of the Code of Criminal Procedure), i.e. roughly speaking minor offences, the court, on the basis of the material gathered in the preliminary proceedings, may issue a criminal order (Article 500 of the Code of Criminal Procedure and subsequent Articles). When issuing the criminal order, the court must adjudicate in whole the claim that was brought in the civil action or the damages pursuant to Article 415 (5) of the Code of Criminal Procedure.

1.7. Jos vaatimukseni hyväksytään tuomioistuimessa, onko olemassa tahoa, joka auttaisi rikoksen uhrille tuomitun vahingonkorvauksen perimisessä tekijältä?

Tuomioistuin, joka päättää vahingonkorvausvaatimuksista, liittää korvaukseen oikeutetun henkilön vaatimuksesta päätökseen täytäntöönpanomääräyksen (rikosprosessilain 107 §). Vahingonkorvausvaatimusta koskevana päätöksenä pidetään myös päätöstä, johon sisältyy vahingonkorvausvelvollisuus, jos se voidaan panna täytäntöön rikosprosessilaissa tarkoitetulla tavalla. Täytäntöönpanomääräys voidaan antaa myös tuomioistuimessa tehdyn sovittelun yhteydessä.

Sivun alkuunSivun alkuun

2. Korvaus valtiolta

Laki eräiden tahallisten rikosten uhreille maksettavista valtion korvauksista tuli voimaan 21. syyskuuta 2005. Korvauksella tarkoitetaan tässä rahasummaa, joka maksetaan valtion varoista eräiden tahallisten rikosten uhreille tai heidän lähiomaisilleen. Uhrilla tarkoitetaan luonnollista henkilöä (joko Puolan tai jonkin muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaista), joka on väkivaltaa käyttäen toteutetun tahallisen rikoksen seurauksena kuollut tai jolle on aiheutunut sen vuoksi jonkin ruumiinjäsenen toimintahäiriö tai jonka terveys on vaarantunut rikoslain 156 §:n 1 momentissa ja 157 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Laki koskee ainoastaan Puolan tasavallan alueella toteutettuja tahallisia rikoksia. Laissa säädetty periaate, jonka mukaan valtion maksama korvaus on toissijainen, tarkoittaa, että valtio maksaa korvauksen ainoastaan siinä tapauksessa, että korvaukseen oikeutettu ei voi saada sitä mistään muusta lähteestä.

Toisaalta tällainen korvaus voidaan myöntää riippumatta siitä, onko rikoksen tekijä tai tekijät saatu kiinni, tai onko heitä vastaan nostettu syyte tai onko heidät tuomittu teosta.

Valtion korvauksen myöntäminen ei vapauta tekijää vahingonkorvausvelvollisuudesta eikä myöskään rajoita uhrin oikeutta vaatia tekijältä korvausta oikeudenkäyntimenettelyssä.

Lain 3 §:ssä on tiukasti rajattu luettelo korvauksen perusteella korvattavista kustannuksista. Tällaisia ovat ainoastaan menetetyt ansiotulot ja muut toimeentuloon tarkoitetut varat sekä hoito- ja hautauskulut. Korvaus ei kata muita aineellisia eikä aineettomia vahinkoja. Korvauksen enimmäismäärä on 12 000 zlotya.

Sivun alkuunSivun alkuun

Korvausta on haettava tietyn määräajan kuluessa eli viimeistään kahden vuoden kuluttua siitä kun rikos on tehty.

Lisäksi korvauksen myöntämisen ehtona on, että asiassa on aloitettu rikosoikeudellinen menettely. Poikkeuksena tästä säännöstä ovat tilanteet, joissa rikosoikeudellista menettelyä ei ole aloitettu tiettyjen menettelyllisten edellytysten puuttumisen vuoksi, esimerkiksi silloin kun tekijä on kuollut. Sen sijaan korvausta ei myönnetä, vaikka rikosoikeudellinen menettely olisi aloitettu, jos menettely myöhemmin lopetetaan seuraavista syistä:

  • rikosta ei ole tapahtunut tai ei ole saatavilla riittävästi todisteita, jotka osoittaisivat, että se on tapahtunut,
  • teko ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä tai tekijä ei lain mukaan ole tehnyt rikosta,
  • teko ei vaikuta yleiseen etuun,
  • saman henkilön tekemää samaa tekoa koskeva rikosoikeudellinen menettely on päättynyt lainvoimaisesti tai aiemmin aloitettu menettely on vireillä,
  • toimivaltainen syyttäjä ei ole nostanut asiassa syytettä.

Korvausta ei myönnetä myöskään siinä tapauksessa, että tuomioistuin asian tutkinnan aloitettuaan toteaa, että (edellä mainitut) rikosprosessilain 17 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät, ja antaa vapauttavan tuomion.

Jos todetaan, että korvaus on maksettu aiheettomasti, koska rikosoikeudellinen menettely on lopulta lopetettu tai asiassa on edellä mainituista syistä annettu vapauttava tuomio, korvaus on maksettava takaisin (lain 13 §:n 1 momentti).

Korvauksen myöntämisestä ja sen maksamisesta valtion varoista päättää aluetuomioistuin (sąd rejonowy).

Sivun alkuunSivun alkuun

Korvausta haetaan vakiolomakkeella.

Korvauksen hakemisessa avustaa Puolassa piirisyyttäjä (prokurator okręgowy).

Rikoksen uhri voi myös vaatia korvausta vahingosta, joka on aiheutunut valtion tai paikallishallinnon virkamiehen virantoimituksen yhteydessä suorittamasta teosta (rikoslain 415–421 §). Toisinaan tällainen korvaus voi kuulua valtiokonttorin ja asiasta vastaavan paikallishallinnon yksikön jaettuun vastuuseen, jos rikos on tapahtunut keskushallinnon valtuutuksen nojalla suoritettujen toimien yhteydessä. Perustuslakituomioistuin katsoi 18. joulukuuta 2001 tekemällään päätöksellä, että rikoslain 418 §, jossa rajoitettiin mahdollisuutta vaatia korvausta valtiolta, on mitätöitävä perustuslain vastaisena.

Rikoslain täytäntöönpanosta annetussa voimassa olevassa laissa (43 §:n 1–4 momentissa) säädetään mahdollisuudesta myöntää rikosten uhreille ja heidän perheilleen avustuksia erityisestä rahastosta (Fundusz Pomocy Postpenitencjarnej), jota oikeusministeriö hallinnoi. Kyseessä on valtiolta saatava avustus, jota ei tarvitse maksaa takaisin ja jota ei lueta mukaan myöhemmin maksettaviin korvauksiin. Avustuksen myöntää suoraan toimivaltaisen tuomioistuimen puheenjohtaja tai valtuutettu tuomari tai tuomioistuimen yhteydessä työskentelevä valvoja (kurator zawodowy). Avustuksia voi myöntää välillisesti myös valtiosta riippumaton järjestö, joka on saanut tätä tarkoitusta varten valtion varoja. Avustus on tarkoitettu erityisesti taloudellisten avustusten jakamiseen elintarvikkeiden, lääkkeiden ja vaatteiden hankkimista ja vuokranmaksua sekä lainopillisen ja psykologisen neuvonnan hankkimisesta aiheutuvien kustannusten kattamista varten.

« Korvaukset rikoksen uhreille - Yleistä | Puola - Yleistä »

Sivun alkuunSivun alkuun

Uusin päivitys: 20-09-2007

 
  • Yhteisön oikeus
  • Kansainvälinen oikeus

  • Belgia
  • Bulgaria
  • Tšekki
  • Tanska
  • Saksa
  • Viro
  • Irlanti
  • Kreikka
  • Espanja
  • Ranska
  • Italia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Unkari
  • Malta
  • Alankomaat
  • Itävalta
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovenia
  • Slovakia
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Yhdistynyt kuningaskunta