Euroopan komissio > EOV > Sovellettava lainsäädäntö > Ranska

Uusin päivitys: 04-12-2008
Tulostettava versio Lisää sivu kirjanmerkkeihin

Sovellettava lainsäädäntö - Ranska

EJN logo

Tämä sivu on vanhentunut. Päivityksen jälkeen sivu on saatavilla Euroopan oikeusportaalissa.


 

SISÄLLYSLUETTELO

I. Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet I.
I.1. Kansalliset säännöt I.1.
I.2. Voimassa olevat monenväliset sopimukset I.2.
I.3. Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset I.3.
II. Lainvalintasääntöjen soveltaminen II.
II.1. Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan II.1.
II.2. Renvoi II.2.
II.3. Liittymän muuttuminen II.3.
II.4. Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen II.4.
II.5. Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen II.5.
III. Lainvalintasäännöt III.
III.1. Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet III.1.
III.2. Sopimukseen perustumattomat velvoitteet III.2.
III.3. Vanhempi-lapsi -suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio III.3.
III.3.1. Vanhempi–lapsi suhteen vahvistaminen III.3.1.
III.3.2. Adoptio III.3.2.
III.4. Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus III.4.
III.4.1. Avioliitto III.4.1.
III.4.2. Avoliitto ja muu parisuhde III.4.2.
III.4.3. Avioero ja asumusero III.4.3.
III.4.4. Elatusvelvollisuus III.4.4.
III.5. Aviovarallisuussuhteet III.5.
III.6. Testamentit ja perinnöt III.6.
III.7. Esinestatuutti (aineellinen omaisuus) III.7.
III.8. Maksukyvyttömyys III.8.

 

I. Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

I.1. Kansalliset säännöt

Ranskan kansainvälisestä yksityisoikeudesta ei toistaiseksi ole annettu yhtenäistä säädöstä, vaan lainvalintasääntöjä on useissa eri laeissa (siviililaki, kauppalaki, kuluttajalaki). Pääasiassa lainvalintasäännöt perustuvat kuitenkin oikeuskäytäntöön. Osa lainvalintasäännöistä sisältyy yhteisön johdettuun oikeuteen.

I.2. Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Monet lainvalintasäännöt perustuvat kansainvälisiin yleissopimuksiin, joissa Ranska on sopimuspuolena. Useimmat näistä yleissopimuksista on tehty kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin yhteydessä.

I.3. Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Ranskan tuomioistuinten eniten soveltamat kahdenväliset yleissopimukset koskevat henkilöstatuuttia. Niistä voidaan mainita erityisesti seuraavat:

  • Ranskan ja Marokon välillä 10 päivänä elokuuta 1981 tehty yleissopimus henkilöstatuutista, kansainvälisestä perheoikeudesta ja oikeudellisesta yhteistyöstä
  • Ranskan ja Puolan välillä 5 päivänä huhtikuuta 1967 tehty yleissopimus sovellettavasta lainsäädännöstä, tuomioistuinten toimivallasta ja eksekvatuurimenettelystä henkilö- ja perheoikeuden alalla.

II. Lainvalintasääntöjen soveltaminen

II.1. Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Oikeuskäytännön mukaan on tuomioistuimen tehtävä määrittää oman maansa lainsäädännön nojalla, kuuluuko sen käsiteltäväksi tuotu riita-asia osapuolten tahdonautonomian vai pakottavien säännösten piiriin.

Sivun alkuunSivun alkuun

Tuomioistuimen on sovellettava omasta aloitteestaan omia lainvalintasääntöjään vain siinä tapauksessa, että riita-asia kuuluu pakottavien säännösten piiriin (tällaisia asioita ovat ennen muuta henkilöstatuuttiin liittyvät riita-asiat, jotka koskevat esimerkiksi oikeuskelpoisuutta ja oikeustoimikelpoisuutta sekä avioliiton pätevyyttä tai avioeroa). Jos asia on tahdonvaltainen, on osapuolten velvollisuus vaatia, että asia ratkaistaan sen vieraan valtion lain mukaan, jota asiaan yleensäkin sovelletaan.

II.2. Renvoi

Ranskan kansainvälisen yksityisoikeuden määritelmän mukaan renvoi eli viittausperiaate tarkoittaa tilannetta, jossa Ranskan lainvalintasääntöjen mukaan on sovellettava vieraan valtion lakia, mutta sovellettavan lain liittymäsääntöjen mukaan asia onkin käsiteltävä joko Ranskan lainsäädännön (ns. takaisinviittaus) tai jonkin toisen valtion lainsäädännön mukaisesti (ns. edelleenviittaus).

Tätä mekanismia on vaikea sovittaa yhteen oikeussubjektien tahdonautonomiaa koskevan periaatteen kanssa. Sen vuoksi sen merkitys onkin aina ollut vähäinen, ja sopimusoikeuden ja avioliittolainsäädännön alalla sen soveltaminen on erikseen suljettu pois. Myös henkilöstatuutin yhteydessä viittausperiaatteen merkitys on tätä nykyä selvästi vähenemässä.

II.3. Liittymän muuttuminen

Kun liittymäperuste muuttuu ajan ja/tai paikan mukaan, määräytyykö sovellettava laki vanhan vai uuden liittymän mukaan?

Joissain tapauksissa tämä on määritelty jo laissa. Muissa tapauksissa ratkaisu perustuu oikeuskäytäntöön ja vaihtelee sen mukaan, mikä lainvalintasääntö on kyseessä. Yleensä liikkuvuus kuitenkin otetaan huomioon, koska liittymäperusteita arvioidaan usein kanteen nostamisajankohdan perusteella.

Sivun alkuunSivun alkuun

II.4. Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Normaalisti sovellettavasta lainvalintasäännöstä poiketaan kahdessa tilanteessa.

  • Kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteita koskeva poikkeus

    Tuomioistuin voi olla soveltamatta lainvalintasääntöjen mukaan määräytyvää vieraan valtion lakia, jos sen soveltaminen johtaisi oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tilanteeseen. Tällä tarkoitetaan yleisiä oikeusperiaatteita, jotka ovat yleisen käsityksen mukaan ehdottomia. Tällaisessa tapauksessa tuomioistuin soveltaa syrjäyttämänsä lain sijasta Ranskan lakia.

    Oikeusjärjestyksen perusteita tulkitaan tiukimmin silloin kun riita-asian ratkaisun on tarkoitus luoda oikeuksia Ranskan alueella. Sen sijaan niitä voidaan tulkita joustavammin silloin, kun tarkoituksena on ainoastaan panna Ranskan alueella täytäntöön oikeuksia, jotka on saatu ulkomailla lainmukaisesti.

  • Kansainvälisesti pakottavat säännökset

    Kansainvälisesti pakottavilla säännöksillä tarkoitetaan lakeja, joiden noudattaminen on välttämätöntä valtion poliittisen, yhteiskunnallisen tai taloudellisen järjestyksen säilyttämiseksi.

    Näitä erityisen pakottavia säännöksiä sovelletaan suoraan, ilman lainvalintasääntöjä. Joissain tapauksissa näin säädetään jo laissa itsessään. Muissa tapauksissa tuomioistuimen on itse todettava, että tietty laki on välittömästi sovellettava (d'application immédiate). Tällaisia säännöksiä ovat muun muassa Ranskan ja EU:n kilpailuoikeuden normit, Ranskan työturvallisuus- ja työaikalainsäädäntö sekä säännöt, jotka sääntelevät Ranskassa asuvien alaikäisten suojelua ja avustamista. Tuomioistuimen on sovellettava Ranskan pakottavia säännöksiä omasta aloitteestaan. Ulkomaisten pakottavien säännösten soveltaminen on valinnaista, paitsi jos asiasta säädetään toisin kansainvälisessä yleissopimuksessa (esimerkiksi Rooman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdassa).

    Sivun alkuunSivun alkuun

II.5. Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Aiemmin käytäntönä oli, että jos osapuoli halusi vedota vieraan valtion lakiin, sen oli itse selvitettävä kyseisen lain sisältö ja erityisesti osoitettava, miksi Ranskan lain soveltaminen ei johtaisi vastaavaan tulokseen.

Kohtalaisen tuoreen oikeuskäytännön (vuodelta 1998) perusteella nykyään on mahdollista myös se, että tuomioistuin selvittää itse vieraan valtion lain sisällön, jos se katsoo, että kyseistä lakia on sovellettava. Tuomioistuimen on tehtävä tämä omasta aloitteestaan silloin kun sen käsiteltäväksi saatettu riita-asia kuuluu pakottavien säännösten soveltamisalaan.

Selvitys vieraan valtion lain sisällöstä voidaan antaa uudessa siviiliprosessilaissa säädettyjen tutkintakeinojen avulla (asiantuntijalausunnot, osapuolten esiintyminen oikeudenistunnossa, kolmansien osapuolten esittämä näyttö).

Vieraan valtion lain sisältö voidaan usein selvittää myös erityisessä (oikeudellisessa) lausunnossa (certificat de coutume), jonka asianomaisen vieraan valtion Ranskassa toimiva konsulaatti tai suurlähetystö tai asianomaiseen oikeudenalaan perehtynyt ulkomainen tai ranskalainen juristi laatii ranskan kielellä.

III. Lainvalintasäännöt

III.1. Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimukseen voidaan soveltaa sen valtion lakia, josta osapuolet ovat yhdessä sopineet. Jos osapuolet eivät ole tehneet nimenomaista valintaa, tuomioistuimen on määritettävä sovellettava laki sopimusekonomian eli sen mukaan, mikä on sopimussuhteen kannalta tarkoituksenmukaista, ja asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella.

Sivun alkuunSivun alkuun

Lisäksi voidaan soveltaa erityisiä lainvalintasääntöjä, jotka perustuvat sellaisiin kansainvälisiin sopimuksiin, joissa Ranska on sopimuspuolena:

  • sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 19 päivänä kesäkuuta 1980 tehdyn Rooman yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdassa määrätään, että sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, josta osapuolet ovat sopineet (lakiviittaus). Lakiviittauksen on oltava nimenomainen tai sen on käytävä riittävän selvästi ilmi sopimusehdoista tai tapaukseen liittyvistä olosuhteista. Kuluttajasopimuksiin (5 artikla) ja työsopimuksiin (6 artikla) sovelletaan erityismääräyksiä, joiden tarkoituksena on suojata heikommassa asemassa olevaa osapuolta. Sopimukseen otettu lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että heikommassa asemassa oleva osapuoli menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota häneen sovellettaisiin läheisimmän liittymän perusteella. Rooman yleissopimus on tarkoitus uudistaa ja sisällyttää yhteisön lainsäädäntöön myöhemmin annettavalla Rooma I -asetuksella. Asiaa koskevat neuvottelut ovat vielä kesken.
  • kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista vuonna 1955 tehty Haagin yleissopimus. Myös tämän yleissopimuksen nojalla osapuolet voivat vapaasti valita sovellettavan lain (2 artikla). Jos sopimuspuolet eivät ole sopineet sovellettavasta laista, kauppaan sovelletaan sen maan kansallista lakia, jossa myyjällä on vakinainen kotipaikkansa tilauksen vastaanottohetkellä (3 artikla).

Sopimukseen sovellettavan lain perusteella määräytyvät perinteisesti

  • sopimuksen sisällön pätevyyttä koskevat edellytykset (oikeustoimikelpoisuutta lukuun ottamatta) ja mahdollisesti sovellettavat muotomääräykset;
  • sopimuksen oikeusvaikutukset (tulkinta, velvoitteiden täyttäminen, seuraukset velvoitteiden laiminlyömisestä joko osittain tai kokonaan, vahinkojen arviointi);
  • sopimuspuolten velvoitteiden lakkaamisen perusteet.

III.2. Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomat velvoitteet kuuluvat nykyään valtaosaksi yhteisön Rooma II -asetuksen piiriin. Asetuksen aineellisen ja maantieteellisen soveltamisalan ulkopuolella Ranskan järjestelmä noudattaa pääsääntöä, jonka mukaan sovelletaan vahingon aiheuttaneen teon tapahtumapaikan lakia. Lisäksi on tilanteen edellyttämällä tavalla otettava huomioon monia erityissääntöjä, jotka johtuvat joko oikeuskäytännöstä tai kansainvälisistä yleissopimuksista, joissa Ranska on sopimuspuolena:

Sivun alkuunSivun alkuun

  • vilpillisen kilpailun aiheuttaman vahingon korvaamiseen sovelletaan vahingon aiheuttaneen teon tapahtumapaikan lakia;
  • ympäristövahingon korvaamiseen sovelletaan vahingon tapahtumapaikan lakia;
  • tieliikenneonnettomuuksiin sovelletaan 4 päivänä toukokuuta 1971 tehdyn Haagin yleissopimuksen määräyksiä;
  • tuotevastuuseen sovelletaan 2 päivänä lokakuuta 1973 tehdyn Haagin yleissopimuksen määräyksiä.

III.3. Vanhempi-lapsi -suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

III.3.1. Vanhempi–lapsi suhteen vahvistaminen

Vanhempi–lapsi -suhde määräytyy sen henkilöstatuutin mukaan, joka äidillä on lapsen syntyessä, tai lapsen henkilöstatuutin mukaan, jos äidin henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Vanhempi–lapsi -suhteen oikeusvaikutuksia sääntelee lapsen kansalaisuusvaltion laki tai hänen vanhempiensa avioliiton oikeusvaikutuksia sääntelevä laki.

Näiden sääntöjen sijasta sovelletaan kuitenkin kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa oikeutta, jos riita-asian osapuolina olevat valtiot ovat sellaisten yleissopimusten sopimuspuolia, joiden aineellinen soveltamisala kattaa kyseiset riita-asiat. Tällaisia ovat vanhempainvastuuta koskevat riita-asiat, joiden kohteena olevilla lapsilla on kotipaikka Ranskassa tai jossakin muussa vuoden 1961 Haagin yleissopimuksen sopimuspuolena olevassa valtiossa; lapsen luvatonta poisviemistä koskevat riita-asiat sellaisten valtioiden välillä, jotka ovat 25 päivänä lokakuuta 1980 tehdyn Haagin yleissopimuksen sopimuspuolia; elatusvelvollisuutta koskevat riita-asiat, joihin sovelletaan 2 päivänä lokakuuta 1973 tehtyä Haagin yleissopimusta.

Sivun alkuunSivun alkuun

III.3.2. Adoptio

Adoption edellytyksiä ja oikeusvaikutuksia säännellään oikeuskäytännön perusteella adoptoijan kansalaisuusvaltion lain mukaan, kun taas adoptoitavan suostumusta tai edustusta koskevia edellytyksiä säännellään lapsen kansalaisuusvaltion lain mukaan.

III.4. Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

III.4.1. Avioliitto

Avioliiton solmimisen aineelliset edellytykset (mm. vähimmäisikä, suostumus) määräytyvät puolisoiden henkilöstatuutin mukaan (siviililain 3 §). Kun ranskalaiset solmivat avioliiton ulkomailla, heidän on noudatettava Ranskan lain mukaisia aineellisia edellytyksiä (siviililain 170 §). Jos puolisot ovat eri maiden kansalaisia, kummankin henkilöstatuuttia sovelletaan erikseen. Avioliiton esteitä määritettäesssä sovelletaan kuitenkin sen valtion lakia, jossa niitä tulkitaan ankarammin.

Avioliiton solmimista koskevat muotovaatimukset (mm. vaaditut muodollisuudet, kirkollinen tai siviilivihkimys) määräytyvät periaatteessa avioliiton solmimispaikan lain mukaan.

Avioliiton oikeusvaikutuksiin sovelletaan puolisoiden henkilöstatuuttia. Jos puolisot ovat eri valtioiden kansalaisia, sovelletaan yhteisen kotipaikan lakia. Jos puolisoilla ei ole yhteistä kotipaikkaa, ranskalainen tuomioistuin soveltaa Ranskan lakia sillä perusteella, että se on asiaa käsittelevän tuomioistuimen laki.

Henkilöstatuutin mukaista lakia sovelletaan erityisesti avioliitosta johtuviin henkilökohtaisiin velvollisuuksiin (uskollisuus, elatusvelvollisuus, yhteiselämä) ja puolisoiden välisiin sopimuksiin, lukuun ottamatta puolisoiden välillä tehtyjä, tulevaa omaisuutta koskevia lahjoituksia, jotka kuuluvat perimyslainsäädännön piiriin.

Sivun alkuunSivun alkuun

III.4.2. Avoliitto ja muu parisuhde

Avoliittoa ei säännellä lailla, vaan osapuolten välisiä eri oikeussuhteita tarkastellaan (voimassa olevassa oikeudessa) erityisinä oikeussuhteina, joihin kuhunkin sovelletaan suhteen luonteen mukaisesti määräytyvää lakia (Pariisin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 21.11.1983).

Rekisteröityyn parisuhteeseen (pacte civil de solidarité, PACS) sovellettavan lain osalta ei ole olemassa oikeuskäytäntöön perustuvaa vakiintunutta käytäntöä, joten oikeusoppineiden kannat vaihtelevat. Toisten mielestä tällaiseen kumppanuussuhteeseen olisi sovellettava oikeustoimia koskevaa lakia. Toisten mielestä taas olisi sovellettava osapuolten henkilöstatuuttiin sovellettavaa lakia. Eräiden mielestä olisi otettava käyttöön erityinen liittymä, joka perustuisi suhteen vahvistamispaikan lakiin. On myös ehdotettu, että ainakin PACS-sopimuksella vahvistettuihin suhteisiin sovellettaisiin Ranskan lakia eikä kansainvälisesti pakottavia säännöksiä.

III.4.3. Avioero ja asumusero

Siviililain 310 §:n mukaan ”avioeroon ja asumuseroon sovelletaan Ranskan lakia,

  • kun molemmat puolisot ovat Ranskan kansalaisia;
  • kun molempien puolisoiden kotipaikka sijaitsee Ranskan alueella;
  • kun minkään vieraan valtion lakia ei voida soveltaa ja Ranskan tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista avioeroa ja asumuseroa koskeva kanne”.

Kassaatiotuomioistuin on katsonut, että Ranskan kansalaisuutta tai kotipaikkaa Ranskassa koskevien edellytysten on täytyttävä hetkellä, jolloin avioero- tai asumuserokanne nostetaan.

Sivun alkuunSivun alkuun

Sovellettavan lain perusteella määräytyvät sekä avioeron tai asumuseron myöntämisperusteet (syyllisyys, avioliiton peruuttamaton kariutuminen, yhteiselämän päättyminen, yhteinen hakemus) että niiden taloudelliset vaikutukset (vahingonkorvaukset, erosta johtuva tasoituskorvaus tai entiselle puolisolle maksettava elatusapu).

III.4.4. Elatusvelvollisuus

Ranskassa nykyään sovellettava lainvalintasääntö on johdettu elatusvelvollisuuteen sovellettavasta laista 2 päivänä lokakuuta 1973 tehdyn Haagin yleissopimuksen 4, 5 ja 6 artiklasta. Niiden perusteella sovelletaan elatusapuun oikeutetun kotipaikan kansallista lakia. Jos elatusapuun oikeutettu ei voi saada elatusapua tämän lain nojalla, sovelletaan elatusapuun oikeutetun ja elatusvelvollisen yhteisen kansalaisuusvaltion lakia (5 artikla), ja jos tämä ei ole mahdollista, sen tuomioistuimen lakia, jossa kanne on nostettu.

Tällä tavoin valittua lakia sovelletaan puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin (osallistuminen yhteisiin kuluihin) ja puolisoiden elatusvelvollisuuteen yhteisiä lapsia kohtaan. Tämän lain ohella voidaan edellä mainitun, vuoden 1973 Haagin yleissopimuksen 8 artiklan nojalla soveltaa myös avioeroon ja asumuseroon sovellettavaa lakia.

III.5. Aviovarallisuussuhteet

Puolisoiden omaisuuteen sovelletaan lakia, jonka puolisot ovat valinneet avioehtosopimuksessa.

Jos avioehtoa tai nimenomaista valintaa ei ole tehty, on selvitettävä, mistä heidän voidaan katsoa sopineen implisiittisesti. Tässä yhteydessä ensisijaisena oletuksena on puolisoiden ensimmäisen yhteisen kotipaikan (eli ensimmäisen vakinaisen asuinpaikan) laki.

Sivun alkuunSivun alkuun

Tähän periaatteeseen perustuu myös 14 päivänä maaliskuuta 1978 tehty Haagin yleissopimus, jossa Ranska on sopimuspuolena. Yleissopimuksessa määrätään myös kahdesta toissijaisesta liittymäperusteesta, joita sovelletaan puolisoiden tekemän lakiviittauksen tai heidän ensimmäisen yhteisen kotipaikkansa lain jälkeen: nämä ovat puolisoiden yhteisen kansalaisuusvaltion laki tai laki, joka läheisimmin liittyy heidän tilanteeseensa.

Sovellettavan lain mukaan määräytyy, voidaanko avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia vaihtaa vai ei. Sen mukaan määritellään myös aviovarallisuuden piiriin kuuluva omaisuus ja sitä koskevat puolisoiden oikeudet, omaisuuden hallintaa koskevat säännöt ja aviovarallisuussuhteiden purkaminen.

III.6. Testamentit ja perinnöt

Kiinteistön perimykseen sovelletaan sen sijaintipaikan lakia. Irtaimen omaisuuden perimystä taas sääntelee perittävän viimeisen kotipaikan laki.

Perimykseen sovellettava laki sääntelee kaikkia kysymyksiä, jotka liittyvät perimysjärjestykseen, perinnönjakoon ja pesänselvitykseen.

Kun kyseessä on perinnönjättäjä, joka ei ollut tehnyt testamenttia, perintöön oikeutetut perilliset määräytyvät perimykseen sovellettavan lain nojalla. Sen sijaan osoitus sukulaisuussuhteesta, joka on edellytyksenä kelpoisuudelle saada perintö, määräytyy henkilöstatuutin eikä perimykseen sovellettavan lain mukaan.

Kun kyseessä on testamenttiin perustuva perimys, voidaan soveltaa kahta kansainvälistä sopimusta. Nämä ovat Haagissa 5 päivänä lokakuuta 1961 tehty yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista ja Washingtonissa 28 päivänä lokakuuta 1973 tehty yleissopimus kansainvälisen testamentin muotoa koskevasta yhtäläisestä laista.

Sivun alkuunSivun alkuun

III.7. Esinestatuutti (aineellinen omaisuus)

Aineelliseen omaisuuteen sovelletaan sen sijaintipaikan lakia riippumatta siitä, onko kyseessä kiinteä vai irtain omaisuus. Ratkaisu saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, kun kyseessä on valtiosta toiseen siirtyvä irtain omaisuus. Tämä liittymän muuttumiseen liittyvä ongelma on ratkaistu oikeuskäytännössä siten, että sovelletaan sen paikan lakia, jossa irtain omaisuus sijaitsi silloin kun kanne nostettiin.

Kun kyseessä ovat kulkuvälineet (esimerkiksi laivat tai ilma-alukset), sovelletaan kansainvälisten sopimusten nojalla niiden rekisteröintivaltion lakia.

Omistusoikeus ja rajoitetut esineoikeudet ja niihin liittyvät oikeudenhaltijoiden valtuudet määräytyvät esinestatuutin mukaisesti. Sovellettavassa laissa säädetään myös keinoista, joilla nämä oikeudet saadaan. Sen lisäksi tätä varten voidaan soveltaa lakia, joka sääntelee tapahtumaa, johon omistusoikeuden saanto perustuu, ja erityisesti tätä koskevaa luovutuskirjaa.

III.8. Maksukyvyttömyys

Maksukyvyttömyysmenettelyihin sovelletaan yleensä sen tuomioistuimen lakia, jossa menettely on aloitettu. Ensin on siis selvitettävä, mikä on asiassa toimivaltainen tuomioistuin, ja sen jälkeen selviää sovellettava laki. On syytä muistaa, että maksukyvyttömyysmenettelyistä 29 päivänä toukokuuta 2000 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1346/2000 vahvistetaan lainvalintasääntö, jonka mukaan sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa menettely on aloitettu (4 ja 28 artikla).

Maksukyvyttömyyteen sovellettava laki saattaa joutua ristiriitaan omaisuuden sijaintipaikan lain kanssa erityisesti silloin kun kyseessä ovat ulkomailla sijaitsevaan omaisuuteen liittyvät perinteiset vakuudet, etuoikeudet ja lakisääteiset panttioikeudet.

« Sovellettava lainsäädäntö - Yleistä | Ranska - Yleistä »

Sivun alkuunSivun alkuun

Uusin päivitys: 04-12-2008

 
  • Yhteisön oikeus
  • Kansainvälinen oikeus

  • Belgia
  • Bulgaria
  • Tšekki
  • Tanska
  • Saksa
  • Viro
  • Irlanti
  • Kreikka
  • Espanja
  • Ranska
  • Italia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Unkari
  • Malta
  • Alankomaat
  • Itävalta
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovenia
  • Slovakia
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Yhdistynyt kuningaskunta