Euroopan komissio > EOV > Sovellettava lainsäädäntö > Suomi

Uusin päivitys: 19-08-2004
Tulostettava versio Lisää sivu kirjanmerkkeihin

Sovellettava lainsäädäntö - Suomi

EJN logo

Tämä sivu on vanhentunut. Päivityksen jälkeen sivu on saatavilla Euroopan oikeusportaalissa.


 

SISÄLLYSLUETTELO

I. Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet I.
I.1. Kansalliset säännöt I.1.
I.2. Voimassa olevat monenväliset sopimukset I.2.
I.3. Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset I.3.
II. Lainvalintasääntöjen soveltaminen II.
II.1. Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan II.1.
II.2. Renvoi II.2.
II.3. Liittymän muuttuminen II.3.
II.4. Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen II.4.
II.5. Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen II.5.
III. Lainvalintasäännöt III.
III.1. Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet III.1.
III.2. Sopimukseen perustumattomat velvoitteet III.2.
III.3. Henkilöstatuutti III.3.
III.4. Vanhempi-lapsi -suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio III.4.
III.5. Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus III.5.
III.6. Avio-oikeuden alainen omaisuus III.6.
III.7. Testamentit ja perinnöt III.7.
III.8. Kiinteä omaisuus III.8.
III.9. Maksukyvyttömyys III.9.

 

I. Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

I.1. Kansalliset säännöt

Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteitä ovat sekä lainsäädäntö että tavanomainen oikeus.

I.2. Voimassa olevat monenväliset sopimukset

  • Eurooppalainen yleissopimus lasten huoltoa koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja lasten palauttamisesta
  • Sopimus kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista
  • Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus
  • Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken tehty avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä sopimus
  • Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välinen perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskeva sopimus
  • Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen konkurssia koskeva sopimus
  • Yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus kansainvälisestä lapsikaappauksesta
  • Yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista
  • Yleissopimus lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa
  • Yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista
  • Yleissopimus tuotevastuuseen sovellettavasta laista

Lisäksi lainvalintaan vaikuttavaa sääntelyä on useissa kuljetussopimuksissa, kuten yleissopimuksessa tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta (CMR) sekä kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevassa yleissopimuksessa (COTIF).

Sivun alkuunSivun alkuun

Lisätietoja : valtiosopimukset

I.3. Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

  • Sopimus Suomen Tasavallan ja Puolan Kansantasavallan välillä oikeussuojasta ja oikeusavusta siviili-, perhe- ja rikosasioissa
  • Sopimus Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välillä oikeussuojasta ja oikeusavusta siviili-, perhe- ja rikosasioissa

Lisätietoja : valtiosopimukset

II. Lainvalintasääntöjen soveltaminen

II.1. Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Siitä, onko tuomarilla velvollisuus soveltaa vieraan valtion lakia omasta aloitteestaan, ei Suomessa ole lainsäädäntöä. Oikeuskirjallisuuden mukaan ainakin asioissa, joissa sovinto on sallittu, tuomioistuin voi soveltaa omaa lakiaan, jollei asianosainen ole vedonnut vieraan valtion lakiin.

Asioissa, joissa sovinto ei ole sallittu, tuomioistuimen on yleensä sovellettava lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan.

II.2. Renvoi

Yleisesti ottaen Suomen kansainvälisessä yksityisoikeudessa renvoin eli viittausperiaatteen käyttömahdollisuuteen suhtaudutaan kielteisesti. Joihinkin lakeihin renvoin kielto on otettu nimenomaisena.

Lähtökohtana on se, että renvoi on sallittu vain nimenomaisen lainsäännöksen nojalla. Tällainen säännös sisältyy avioliittolain 108.2 §:ään. Sen mukaan oikeus avioliiton solmimiseen Suomen viranomaisen edessä määräytyy eräissä tapauksissa sen valtion lain mukaan, jota kihlakumppanin kansalaisuus- tai asuinpaikkavaltiossa on sovellettava avioliiton esteiden tutkintaan.

Sivun alkuunSivun alkuun

II.3. Liittymän muuttuminen

Liittymän muuttuminen ei vaikuta saavutettuihin oikeuksiin. Joissakin tilanteissa liittymän muuttumisesta on nimenomaisesti säädetty. Esimerkiksi avioliittolain 129.2 §:n mukaan aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettava laki voi tietyin edellytyksin liittymän muuttuessa vaihtua.

II.4. Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Ordre public -periaatteen eli ehdottomuusperiaatteen katsotaan olevan Suomessa voimassa yleisenä kansainvälisyksityisoikeudellisena periaatteena. Periaate on ilmaistu nimenomaisesti joissakin Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisissa laeissa.

Kansainvälisesti pakottavista säännöksistä on joissakin laeissa, kuten avioliittolaissa ja perintökaaressa, säädetty erikseen.

II.5. Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Jollei tuomioistuin tunne vieraan valtion lakia, tuomioistuimen tulee oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n mukaan kehottaa asianosaisia esittämään siitä selvitystä. Jos tietyissä tapauksissa on erikseen säädetty, että oikeuden tulee hankkia selvitys asiassa sovellettavan ulkomaan oikeuden sisällöstä, tätä noudatetaan. Jos taas jossakin asiassa olisi sovellettava vieraan valtion lakia, mutta sen sisällöstä ei saada selvitystä, on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n mukaan sovellettava Suomen lakia.

Eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annettuun lakiin on otettu erityinen säännös vieraan valtion lain sisällön selvittämisestä. Lain 56 § lähtee siitä, että tuomioistuimella on velvollisuus hankkia selvitys vieraan valtion lain sisällöstä. Jollei selvitystä voida saada, Suomen lakia on sovellettava.

Sivun alkuunSivun alkuun

Suomea sitoo ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskeva eurooppalainen yleissopimus. Sen 1.1 artiklan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat antamaan toisilleen yleissopimuksen määräysten mukaisesti tietoja lainsäädännöstään ja käytännöstään siviili- ja kauppaoikeuden alalla sekä oikeusjärjestelmästään.

Selvitys vieraan valtion lain sisällöstä voidaan esittää suullisesti tai kirjallisesti oikeudenkäynnin yhteydessä.

III. Lainvalintasäännöt

III.1. Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooman yleissopimus) tuli Suomen osalta voimaan 1.4.1999. Sopimusta sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin sopimusvelvoitteisiin silloin, kun niillä on liittymiä useampaan kuin yhteen valtioon. Yleisenä periaatteena on, että sopijapuolet voivat sopia sopimukseen sovellettavasta laista. Eräissä tapauksissa, kuten kuluttaja- ja työsopimuksissa, lakiviittauksella on kuitenkin rajoitettu vaikutus. Jos lakiviittausta ei ole tehty, sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, johon sopimus läheisimmin liittyy. Yleissopimus sisältää olettamasäännöt siitä, mitä seikkaa pidetään läheisimpänä liittymänä.

Työsopimusten osalta Rooman yleissopimusta täydentää laki lähetetyistä työntekijöistä, joka pohjautuu yhteisölainsäädäntöön. Laki koskee valtioiden rajat ylittäviä palveluja tarjottaessa Suomeen tilapäiseen työhön lähetettyjä työntekijöitä. Laissa luetellaan sellaiset työehtoja ja -oloja koskevat kysymykset, joita koskevia Suomen työlainsäädännön säännöksiä ja yleissitovien työehtosopimusten määräyksiä sovelletaan lähetettyyn työntekijään. Siitä riippumatta, minkä valtion lakia Suomeen lähetetyn työntekijän työsuhteessa muutoin sovelletaan, työnantajan tulee soveltaa laissa yksilöityjä säännöksiä ja määräyksiä esimerkiksi palkasta, vuosilomasta ja työajoista silloin, kun ne ovat työntekijän kannalta edullisempia kuin muutoin sovellettava laki. Eräissä kokoamis- ja asennustöissä vähimmäispalkkaa ja -vuosilomaa koskevia Suomen lain säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta, mikäli lähetettynä olo kestää enintään kahdeksan päivää.

Sivun alkuunSivun alkuun

Kuluttajasopimusten osalta Rooman yleissopimusta täydentää kuluttajansuojalain sääntely, joka pohjautuu yhteisölainsäädäntöön. Lain 4 luvun 5 §:ssä säädetään, että lakiviittauksella, jonka perusteella sopimukseen sovelletaan ETA:n ulkopuolisen valtion lakia, ei voida syrjäyttää ETA-valtiossa voimassa olevia, lakiviittauksen puuttuessa sovellettavia säännöksiä kohtuuttomista sopimusehdoista. Edellytyksenä on, että näissä säännöksissä suojataan kuluttajaa tehokkaammin kohtuuttomia sopimusehtoja vastaan kuin lakiviittauksen perusteella sovellettavassa laissa. Vastaava lakiviittauksen vaikutuksia rajoittava sääntö koskee lain 7 luvun 6 §:n nojalla säännöksiä etämyynnistä. Lisäksi aikaosuusasuntojen markkinoinnista ja kaupasta on erityisiä lainvalintasääntöjä kuluttajansuojalain 10 luvussa. Kuluttajansuojalain 12 luvun 1 f §:n mukaan Rooman yleissopimusta sovelletaan soveltuvin osin myös sopimuksen ulkopuolelle jääviin kuluttajansuojalain mukaisiin sopimusvelvoitteisiin.

Lisäksi kansainvälisluonteisia vakuutussopimuksia koskee eräisiin kansainvälisluonteisiin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista annettu laki. Lailla on täytäntöönpantu EY:n vakuutussopimuksiin sovellettavaa lakia koskeva sääntely.

Kansainväliseen tavaran kauppaan sovelletaan kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista tehtyä yleissopimusta (CISG). Yleissopimus koskee kansainvälisten tavarakauppasopimusten tekemistä, sellaisesta kaupasta johtuvia sopijapuolten velvollisuuksia ja näiden velvollisuuksien rikkomisesta johtuvia seuraamuksia.

Kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovelletaan lisäksi kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista annettua lakia. Laki perustuu Haagissa vuonna 1955 kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista tehtyyn sopimukseen. Ostaja ja myyjä saavat lain 3 §:n mukaan sopia, että kauppaan on sovellettava tietyn valtion lakia. Lain 4 §:n mukaan silloin, kun sovellettavasta laista ei ole sovittu, sovelletaan pääsääntöisesti sen valtion lakia, jossa myyjällä oli kotipaikka tämän vastaanottaessa tilauksen. Jos tilauksen on vastaanottanut myyjän omistama liikelaitos, sovelletaan liikelaitoksen sijaintivaltion lakia. Lain 6 §:ään on otettu ordre public -periaatteen ilmaiseva säännös.

Sivun alkuunSivun alkuun

Erityisiä sopimuksia koskevia lainvalintasääntöjä on muun muassa vekselilaissa, shekkilaissa sekä merilaissa.

Lisätietoja

III.2. Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Suomen lainsäädäntöön ei sisälly yleisiä säännöksiä sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista. Lainvalintasäännöt eivät myöskään ole vakiintuneet tavanomaisessa oikeudessa.

Tiettyjä kysymyksiä koskevaa erityissääntelyä sopimukseen perustumattomista velvoitteista on olemassa. Suomea sitoo Haagissa vuonna 1973 tehty yleissopimus tuotevastuuseen sovellettavasta laista.

Sopimukseen perustumattomaan korvausvastuuseen liittyvään lainvalintaan vaikuttaa kilpailunrajoituksista annetun lain 2.4 §, jossa säädetään tämän lain soveltamisesta taloudellista kilpailua Suomen ulkopuolella rajoittavaan kilpailunrajoitukseen. Jollei valtioneuvoston asetuksella toisin säädetä, lakia ei 2.4 §:n mukaan sovelleta kilpailunrajoitukseen, joka rajoittaa taloudellista kilpailua Suomen ulkopuolella, siltä osin kuin se ei kohdistu suomalaiseen asiakaspiiriin. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää lain soveltamisesta ulkomaita koskevaan kilpailunrajoitukseen, mikäli vieraan valtion kanssa tehty sopimus sitä edellyttää tai maan ulkomaankaupan etu sitä vaatii. Kyseinen säännös ei kuitenkaan lain 2.5 §:n nojalla koske niitä kilpailuviraston toimenpiteitä, joista säädetään EY-säädöksissä erikseen.

Lisätietoja

III.3. Henkilöstatuutti

Kaikki ihmiset tunnustetaan Suomessa oikeuskelpoisiksi.

Sivun alkuunSivun alkuun

Holhousasioissa sovellettavasta laista säädetään laissa eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista. Mitä Suomen laissa on säädetty holhottavaksi julistamisesta ja holhottavaksi julistetun henkilön holhouksesta, sovelletaan lain 32 §:n mukaan myös Suomen kansalaiseen, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa. Jos vieraassa valtiossa on järjestetty holhous siellä asuvalle Suomen kansalaiselle, jolle ei ole Suomen lain mukaisesti määrätty holhoojaa, mutta joka Suomen laissa mainitulla perusteella on tuossa valtiossa julistettu holhottavaksi, jää asia kuitenkin sen varaan, jollei tuomioistuin erityisistä syistä päätä Suomen lain mukaisesta holhouksesta.

Alaikäisen holhous: ks. kohta 3.4

Asuin- ja kotipaikan vaikutus perheoikeudelliseen lainvalintaan, ks. kohta 3.5.

Sukunimen määräytymiseen sovellettavasta laista säädetään nimilain 26 §:ssä. Jos henkilöllä on Suomessa kotipaikka sukunimen määräytymisen perusteen syntyessä taikka sukunimeä koskevaa ilmoitusta tehtäessä, määräytyy sukunimi lähtökohtaisesti Suomen lain mukaan. Jos henkilöllä ei ole kotipaikkaa Suomessa, sukunimi määräytyy sen valtion sukunimeä koskevan lain mukaan, jota toimivaltaisen viranomaisen on sovellettava siinä valtiossa, missä henkilöllä on kotipaikka.

Lisätietoja

III.4. Vanhempi-lapsi -suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annettu laki koskee vanhempi-lapsi -suhdetta. Lain 18 §:n mukaan se, onko naimisissa olevan tai olleen naisen lapsi katsottava hänen avioliitostaan syntyneeksi, ratkaistaan sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen hänen miehensä oli lapsen syntymisaikaan. Jos mies silloin oli kuollut, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen hän viimeksi oli. Lain 19 § säätää, että vanhempien ja heidän avioliitosta syntyneen lapsensa väliset oikeussuhteet määräytyvät sen valtion lain mukaan, jonka kansalaisia he ovat. Jos vanhemmat tai toinen heistä ja lapsi ovat eri valtioiden kansalaisia, sovelletaan lapsen kansalaisuusvaltion lakia. Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen ja tämän äidin väliset oikeussuhteet määräytyvät eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetun lain 20 §:n nojalla sen valtion lain mukaan, jonka kansalaisia he ovat. Jos äiti ja lapsi ovat eri valtioiden kansalaisia, noudatetaan lapsen kansalaisuusvaltion lakia.

Sivun alkuunSivun alkuun

Eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annettu laki koskee myös alaikäisen holhousta. Lain 28 §:n mukaan sitä, mitä Suomen laissa on säädetty alaikäisen Suomen kansalaisen holhouksesta, on sovellettava silloinkin, kun hänellä ei ole kotipaikkaa Suomessa. Jos alaikäiselle, jolla ei ole lakimääräistä eikä Suomen lain mukaan määrättyä holhoojaa, on järjestetty holhous vieraan pysyvän oleskeluvaltion lain mukaisesti, jää asia kuitenkin sen varaan, jollei tuomioistuin erityisistä syistä päätä, että hänelle on järjestettävä Suomen lain mukainen holhous. Jos alaikäinen Suomen kansalainen, joka pysyväisesti oleskelee vieraassa valtiossa, on holhouksen alaisena Suomen lain mukaisesti, mutta tuomioistuimelle ilmoitetaan, että hänelle on myöskin sanotussa vieraassa valtiossa järjestetty sen lain mukainen holhous tai että hänen vanhempansa tai toinen heistä hoitaa hänen asiansa sen valtion viranomaisen valvonnan alaisena, tuomioistuimen tulee harkita, onko alaikäisen edelleen oltava Suomen lain mukaisen holhouksen alaisena.

Jos Suomessa pysyvästi oleskeleva ulkomaalainen on alaikäinen sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen hän on, ja hänelle on saman lain mukaan määrättävä holhooja tai hänen omaisuutensa hallinto järjestettävä valvonnan alaiseksi, tuomioistuimen tulee 29 §:n mukaan tiedustella, järjestetäänkö kansalaisuusvaltion lain mukainen holhous tai valvonta. Jos tiedusteluun vastataan, että niin ei tule tapahtumaan, tai jos vastausta ei saada kuuden kuukauden kuluessa, alaikäiselle järjestetään holhous Suomen lain mukaisesti. Ajankohta, jolloin holhoojan tarve alaikäiselle lakkaa, määräytyy 30 §:n nojalla sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen alaikäinen on.

Sivun alkuunSivun alkuun

Myös Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken tehty avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä sopimus sisältää määräyksiä holhousasioissa sovellettavasta laista.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskee laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Sen 4 luvun 18 §:n mukaan silloin, jos lapsella syntymän, avioliiton solmimisen tai muun huollon määräytymisen kannalta ratkaisevan tapahtuman aikaan oli asuinpaikka Suomessa, lapsen huolto määräytyy Suomen lain mukaan. Jos lapsella 1 momentissa tarkoitettuna ajankohtana ei ollut asuinpaikkaa Suomessa, huolto määräytyy 2 momentin mukaan sen valtion lain mukaisesti, jota toimivaltaisen viranomaisen on sovellettava siinä valtiossa, jossa lapsella sanottuna ajankohtana oli asuinpaikka. Vieraan valtion lain säännökset voidaan 2 momenttia sovellettaessa jättää huomioon ottamatta, jos vieraan valtion lain soveltaminen johtaisi tulokseen, joka olisi ilmeisesti vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusperiaatteita, tai tulokseen, joka olisi ilmeisessä ristiriidassa lapsen edun kanssa. Jos vieraan valtion lain sisältöä ei voida ilman kohtuutonta viivytystä selvittää, on huollon määräytymiseen sovellettava Suomen lakia. Sovellettavasta laista säädetään 4 luvun 22 §:ssä. Lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa ratkaistaessa ja sopimusta vahvistettaessa sovelletaan Suomen lakia.

Laki lapseksiottamisesta koskee myös kansainvälistä lapseksiottamista. Lain 35 §:n mukaan menettely lapseksiottamisen vahvistamisessa määräytyy Suomen lain mukaan. Lapseksiottamisen edellytykset määräytyvät myös Suomen lain mukaan. Jos on ilmeistä, että alle 18-vuotias lapseksiotettava siirtyy asumaan sellaiseen vieraaseen valtioon, jossa Suomessa vahvistettu lapseksiottaminen ei ole pätevä, ja että lapseksiotettavalle aiheutuu pätemättömyydestä olennaista haittaa, lapseksiottamista ei tule vahvistaa. Lain 36 §:n mukaanvanhempien suostumus lapseksiottamiseen voidaan vieraassa valtiossa antaa myös noudattaen sitä muotoa ja menettelyä, jota tuon valtion lain mukaan on noudatettava. Jos vanhempien suostumus lapseksiottamiseen puuttuu sen vuoksi, että lapseksiottamista ei ole säännelty siinä valtiossa, jossa suostumus olisi annettava, lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, mikäli tämä selvästi vastaa vanhempien tahtoa.

Sivun alkuunSivun alkuun

Lisätietoja

III.5. Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Avioliittolain 108 §:n mukaan naisen ja miehen oikeus solmia avioliitto Suomen viranomaisen edessä määräytyy Suomen lain mukaan. Jos nainen ja mies eivät kumpikaan ole Suomen kansalaisia eikä kummallakaan ole asuinpaikkaa Suomessa, heillä on oikeus solmia avioliitto Suomen viranomaisen edessä vain, jos avioliitto on sallittu Suomen lain mukaan. Lisäksi edellytetään, että kummallakin on oikeus solmia avioliitto sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen hän on tai jossa hänellä on asuinpaikka, tai sen valtion lain mukaan, jota jommassakummassa näistä valtioista on sovellettava avioliiton esteiden tutkintaan. Kihlakumppani on velvollinen esittämään hyväksyttävän selvityksen oikeudestaan solmia avioliitto vieraan valtion lain mukaan. Jos sen valtion lainsäädännön sisällöstä, jonka mukaan kihlakumppanin oikeus solmia avioliitto määräytyy, ei valtion sotatilan tai siihen verrattavien epävakaiden olojen vuoksi ole saatavissa selvitystä, kihlakumppanin oikeus solmia avioliitto voidaan kuitenkin tutkia Suomen lain nojalla. Edellytyksenä on, että kihlakumppani pyytää tätä ja avioliiton solmimista täällä voidaan pitää perusteltuna ottaen huomioon kihlakumppanien yhteydet Suomeen.

Avioliittolaki ei määrittele koti- tai asuinpaikkaa. Esitöiden mukaan kotipaikka on henkilöllä valtiossa, jossa hän asuu ja hänellä on tarkoitus asua pysyväisluonteisesti. Asuinpaikka voi muuttua jossain määrin helpommin kuin kotipaikka.

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken tehty avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä sopimus koskee myös avioliiton solmimista. Jos jonkin Pohjoismaan kansalainen hakee avioliiton esteiden tutkimista toisen sopimusvaltion viranomaiselta, tutkitaan hänen oikeutensa mennä avioliittoon viimeksi mainitun valtion lain mukaan, jos jommallakummalla kihlakumppanilla on siellä kotipaikka. Muutoin tutkinta tapahtuu hänen kansalaisuusvaltionsa lain mukaan. Hakijan kansalaisuusvaltion lakia on aina sovellettava, jos hakija sitä vaatii. Jos avioesteitä sopimusvaltiossa tutkittaessa sen valtion lain mukaan ei vaadita vanhempien tai holhoojan suostumusta avioliiton päättämiseen, on sellaisen henkilön osalta, jolla on kotipaikka toisessa sopimusvaltiossa, noudatettava, mitä tämän valtion laissa säädetään sellaisen suostumuksen tarpeellisuudesta.

Sivun alkuunSivun alkuun

Suomen ja Neuvostoliiton välillä tehdyssä sopimuksessa oikeussuojasta ja oikeusavusta siviili-, perhe- ja rikosasioissa on avioliiton solmimista koskevia määräyksiä. Sopimus on voimassa Suomen ja Venäjän sekä Suomen ja Ukrainan välisissä suhteissa. Sopimusvaltioiden kansalaisten oikeus solmia avioliitto määräytyy sen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, jonka alueella avioliitto solmitaan, jos jompikumpi avioliittoon aikovista on tämän sopimusvaltion kansalainen tai jommallakummalla heistä on kotipaikka tämän sopimusvaltion alueella.

Suomen ja Puolan välillä tehdyssä sopimuksessa oikeussuojasta ja oikeusavusta siviili-, perhe- ja rikosasioissa on avioliiton solmimista koskevia määräyksiä. Sopimusvaltioiden kansalaisten oikeus solmia avioliitto määräytyy sen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, jonka alueella avioliitto solmitaan, jos jompikumpi avioliittoon aikovista on tämän sopimusvaltion kansalainen tai jommallakummalla on kotipaikka tämän sopimusvaltion alueella.

Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 10 §:n mukaan parisuhde voidaan rekisteröidä Suomessa vain, jos ainakin toinen parisuhteen osapuolista on Suomen kansalainen ja hänellä on asuinpaikka Suomessa tai kummallakin osapuolella on rekisteröintiä välittömästi edeltäneen kahden vuoden ajan ollut asuinpaikka Suomessa. Suomen kansalaisuuteen rinnastetaan kansalaisuus sellaisessa vieraassa valtiossa, jonka lainsäädäntö antaa mahdollisuuden parisuhteen rekisteröintiin pääasiallisesti samanlaisin oikeusvaikutuksin kuin laissa rekisteröidystä parisuhteesta säädetään. Tällaisista valtioista ilmoitetaan valtioneuvoston asetuksella. Lain 11 §:n mukaan oikeus parisuhteen rekisteröintiin Suomen viranomaisen edessä määräytyy Suomen lain mukaan. Rekisteröidyn parisuhteen purkamiseen sovelletaan Suomen lakia.

Sivun alkuunSivun alkuun

Avioliittolain 120 §:n mukaan avioeroa ja yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa sovelletaan Suomen lakia. Suomen lakia sovelletaan myös pohjoismaisissa avioeroasioissa Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen mukaan.

Suomen lain mukaan puolisoita ei ole mahdollista tuomita asumuseroon. Kuitenkin ositus avioliittolain 136 §:n mukaan voidaan toimittaa asumuseron perusteella, mikäli puolisot, joiden varallisuussuhteisiin sovelletaan Suomen lakia, on tuomittu asumuseroon vieraassa valtiossa.

Avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin sovelletaan avioliittolain 128 §:n mukaan ensisijaisesti sen valtion lakia, missä puolisoilla on kotipaikka. Jos puolisoilla ei ole kotipaikkaa samassa valtiossa, sovelletaan sen valtion lakia, missä kummallakin puolisolla viimeksi avioliiton aikana oli kotipaikka, jos toisen puolison kotipaikka on yhä siellä. Muissa tapauksissa sovelletaan sen valtion lakia, johon puolisoilla kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on läheisin yhteys. Asiassa, joka koskee puolison oikeutta elatukseen, sovelletaan kuitenkin tällöin sen valtion lakia, jossa elatukseen oikeutetulla on kotipaikka.

Suomessa ei ole lakia avoliiton solmimisesta, sen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista tai sen purkamisesta.

Lisätietoja

III.6. Avio-oikeuden alainen omaisuus

Puolisot voivat sopia avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavaksi avioliittolain 130.2 §:n mukaan sen valtion lain, jossa toisella tai kummallakin puolisolla on kotipaikka tai jonka kansalainen puoliso on avioehtosopimusta tehtäessä. Jos toisen tai kummankin puolison kotipaikka on avioliiton aikana siirtynyt toiseen valtioon, sovellettavaksi voidaan sopia myös sen valtion laki, missä kummallakin puolisolla oli viimeksi kotipaikka.

Sivun alkuunSivun alkuun

Jos puolisot eivät ole sopineet sovellettavasta laista, 129.1 §:n mukainen pääsääntö on, että avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, johon kummallekin puolisolle muodostui kotipaikka avioliiton solmimisen jälkeen. Jos puolisoiden kotipaikka on myöhemmin siirtynyt toiseen valtioon, sovelletaan 2 momentin mukaan tuon valtion lakia, jos puolisot ovat asuneet siellä vähintään viisi vuotta. Kyseisen valtion lakia sovelletaan kuitenkin välittömästi kotipaikan saamisesta alkaen, jos puolisoilla on aiemmin avioliiton aikana ollut siinä valtiossa kotipaikka tai jos kumpikin on sen valtion kansalainen. Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettava laki ei kotipaikan siirryttyä kuitenkaan 129.3 §:n mukaan vaihdu, jos 1) puolisot ovat sopimuksella määränneet avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista; tai 2) puolisolle on avioliiton purkautumisen, asumuseron tai avioeroasian vireilläolon vuoksi syntynyt oikeus vaatia ositusta ennen sitä ajankohtaa, jona toisen valtion laki tulisi sovellettavaksi. Jollei puolisoille ole muodostunut kotipaikkaa samassa valtiossa, avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan avioliittolain 129.4 §:n mukaan sen valtion lakia, johon puolisoilla, kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen, on läheisin yhteys.

Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaan on erityisesti ratkaistava kysymykset, jotka koskevat 1) puolisoiden omaisuuden jakamista avioliiton purkauduttua tai sen aikana; 2) avioliiton varallisuussuhteita koskevia puolisoiden ja kihlakumppanien oikeustoimia; 3) puolison oikeutta määrätä omaisuudesta; sekä 4) puolison vastuuta aviopuolisoiden veloista. Näin säädetään avioliittolain 131.1 §:ssä. Pykälän 2 momentin mukaan avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain vaihtuminen ei vaikuta sitä ennen tehdyn oikeustoimen pätevyyteen.

Sivun alkuunSivun alkuun

Aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevia määräyksiä sisältyy lisäksi Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken tehtyyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävään sopimukseen.

Kansainvälisesti pakottaviksi on säädetty avioliittolain osituksen sovittelua ja omaisuuden vallintarajoituksia koskevat säännökset sekä lesken oikeutta pitää hallussaan yhteisenä kotina käytetty tai muu sopiva asunto ja asuntoirtaimisto koskevat perintökaaren säännökset.

Lisätietoja

III.7. Testamentit ja perinnöt

Perintökaaren 26 luvun 5 §:n mukaanperimykseen sovelletaan pääsääntöisesti sen valtion lakia, jossa perittävällä kuollessaan oli kotipaikka. Jos perittävällä oli aikaisemmin ollut kotipaikka toisessa valtiossa, viimeisen kotipaikan valtion lakia sovelletaan kuitenkin vain, jos perittävä oli kuollessaan sen valtion kansalainen tai perittävä oli asunut siinä valtiossa vähintään viisi vuotta välittömästi ennen kuolemaansa. Jolleivät nämä edellytykset täyty ja perittävän viimeisen kotipaikan laki ei siten tule sovellettavaksi, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen perittävä oli kuollessaan. Jos perittävällä kuitenkin oli, kaikki seikat huomioon ottaen, olennaisesti läheisempi yhteys toiseen valtioon kuin siihen, jonka kansalainen hän oli kuollessaan, sovelletaan tuon valtion lakia.

Perintökaaren 26 luvun 6 §:n mukaan perittävä voi määrätä perimykseen sovellettavasta laista tietyin rajoituksin. Määräys sovellettavasta laista on annettava testamentille säädetyssä muodossa, jotta se olisi pätevä. Harkittaessa, onko määräys annettu oikeassa muodossa, sovelletaan, mitä testamentin muodosta säädetään. Perittävä voi määrätä sovellettavaksi joko sen valtion lain, jonka kansalainen hän on määräystä antaessaan tai kuollessaan tai sen valtion lain, jossa perittävällä on määräystä antaessaan tai kuollessaan kotipaikka taikka jossa hänellä on aikaisemmin ollut kotipaikka. Jos perittävä on määräystä antaessaan avioliitossa, hän voi lisäksi määrätä sovellettavaksi sen valtion lain, jota on sovellettava avioliiton varallisuussuhteisiin.

Sivun alkuunSivun alkuun

Perintökaaren 26 luvun 7 § luettelee kysymykset, jotka on ratkaistava perimykseen sovellettavan lain mukaan. Ne koskevat: 1) lakimääräistä perintöoikeutta ja kelpoisuutta saada perintö tai testamentti; 2) perimysjärjestystä ja perintöosuutta; 3) lakiosaa ja vastaavaa suojattua osuutta jäämistöön; 4) ennakkoperinnön ja lahjoituksen huomioon ottamista perintöä jaettaessa sekä velvollisuutta palauttaa saatu ennakkoperintö ja lahjoitus; 5) perintöoikeuden menettämistä ja perinnöttömäksi tekemistä sekä perintöoikeuden lakkaamista vanhentumisen, perinnöstä luopumisen tai vastaavan perusteen nojalla; 6) testamentin ja muun kuoleman varalta annetun määräyksen sallittavuutta, aineellista pätevyyttä ja oikeusvaikutuksia sekä tällaisen oikeustoimen peruuttamista ja purkamista; 7) oikeutta hallita jäämistöä jakamattomana taikka hallita tai käyttää jäämistöön kuuluvaa omaisuutta tai nauttia jäämistön tai siihen kuuluvan omaisuuden tuottoa; ja 8) oikeutta saada elatusta tai avustusta jäämistöstä.

Perintökaaren 26 luvun 8 § koskee vieraassa valtiossa sijaitsevaa kiinteistöä. Jos kiinteistön sijaintivaltiossa on voimassa kiinteää omaisuutta koskevia erityisiä säännöksiä, joiden tarkoituksena on esimerkiksi jonkin elinkeinon tai ammatin harjoittamisen suojaaminen tai perityn omaisuuden säilyttäminen jakamattomana suvun omistuksessa, näitä säännöksiä on noudatettava, vaikka perimykseen muutoin sovelletaan toisen valtion lakia. Testamentissa tai muutoin kuoleman varalta annettua määräystä, jolla syntymättömälle on annettu kiinteää omaisuutta, ei ole noudatettava, jos tämä olisi vastoin kiinteistön sijaintivaltion lakia.

Sivun alkuunSivun alkuun

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välisen perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskevan sopimuksen soveltaminen edellyttää, että perittävä oli jonkin sopimusvaltion kansalainen ja että hänellä oli kotipaikka jossakin sopimusvaltiossa. Myös Neuvostoliiton kanssa tehty oikeusapusopimus ja Puolan kanssa tehty oikeusapusopimus sisältävät perimystä koskevia määräyksiä. Suomi on lisäksi osapuolena yleissopimuksessa testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista.

Perittävällä on perintökaaren 26 luvun 10 §:n nojalla katsottava olleen kelpoisuus tehdä testamentti tai antaa muita määräyksiä kuolemansa varalta, jos hänellä oli tähän kelpoisuus: 1) sen valtion lain mukaan, jota on sovellettava perimykseen; tai 2) sen valtion lain mukaan, missä perittävällä oli kotipaikka tai asuinpaikka testamenttia tehdessään tai määräystä antaessaan, taikka sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen perittävä silloin oli. Oikeuteen tehdä perintösopimus sekä perintösopimuksen aineelliseen pätevyyteen ja oikeusvaikutuksiin sovelletaan perintökaaren 26 luvun 11 §:n mukaan sen valtion lakia, jossa perittävällä oli kotipaikka sopimusta tehtäessä. Jos perimykseen olisi kuitenkin ollut tuona ajankohtana sovellettava jonkin toisen valtion lakia, perintösopimukseen sovelletaan sitä lakia.

Kansainvälisesti pakottaviksi on säädetty sellaiset perintökaaren säännökset, joita soveltamalla voidaan oikaista epäoikeudenmukaisia perinnönjakoja. Tällaiset säännökset koskevat lesken oikeutta pitää hallussaan yhteisenä kotina käytetty tai muu sopiva asunto ja asuntoirtaimisto sekä perittävän lapselle ja leskelle suoritettavaa avustusta.

Sivun alkuunSivun alkuun

Lisätietoja

III.8. Kiinteä omaisuus

Kiinteää omaisuutta koskeviin velvoiteoikeudellisiin sopimuksiin sovelletaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooman yleissopimuksen lainvalintasääntöjä. Sen 4(3) artiklassa määrätään erityisestä liittymästä silloin, kun sopijapuolet eivät ole tehneet lakiviittausta ja sopimus koskee oikeutta tai käyttöoikeutta kiinteään omaisuuteen. Tällöin oletetaan, että sopimus liittyy läheisimmin valtioon, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee.

III.9. Maksukyvyttömyys

Kansainvälistä konkurssia koskee neuvoston asetus (EY) n:o 1346/2000 maksukyvyttömyysmenettelyistä. Asetus sisältää maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevat kansainvälisyksityisoikeudelliset säännökset, joita sovelletaan EU:n jäsenvaltioiden kesken. (ks. Konkurssi – Yhteisön oikeus)

Pohjoismaiden kesken on voimassa Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen konkurssia koskeva sopimus. Sopimuksen pääperiaatteena on, että jossakin sopimusvaltiossa alkanut konkurssi käsittää velallisen muissakin sopimusvaltioissa olevan omaisuuden. Sopimusta ei sovelleta, jos velallisella ei ole konkurssin alkaessa kotipaikkaa siinä valtiossa, jossa velallinen päätetään asettaa konkurssiin.

Palkkaturvalaki koskee työntekijän palkkasaatavien maksamista tilanteissa, joissa työnantaja on maksukyvytön. Työntekijällä on pääsäännön mukaan oikeus palkkaturvaan, jos työ on tehty Suomessa tai suomalaisen työnantajan palveluksessa ulkomailla ja työnt 26-09-2005 ekijällä on kotipaikka Suomessa.

Lisätietoja

« Sovellettava lainsäädäntö - Yleistä | Suomi - Yleistä »

Sivun alkuunSivun alkuun

Uusin päivitys: 19-08-2004

 
  • Yhteisön oikeus
  • Kansainvälinen oikeus

  • Belgia
  • Bulgaria
  • Tšekki
  • Tanska
  • Saksa
  • Viro
  • Irlanti
  • Kreikka
  • Espanja
  • Ranska
  • Italia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Unkari
  • Malta
  • Alankomaat
  • Itävalta
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovenia
  • Slovakia
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Yhdistynyt kuningaskunta