Euroopan komissio > EOV > Sovellettava lainsäädäntö > Itävalta

Uusin päivitys: 03-07-2007
Tulostettava versio Lisää sivu kirjanmerkkeihin

Sovellettava lainsäädäntö - Itävalta

EJN logo

Tämä sivu on vanhentunut. Päivityksen jälkeen sivu on saatavilla Euroopan oikeusportaalissa.


 

SISÄLLYSLUETTELO

Lainvalintasääntöjen lähteet Lainvalintasääntöjen lähteet
1.1. Kansalliset säännöt 1.1.
1.2. Monenväliset sopimukset 1.2.
1.3. Kahdenväliset sopimukset 1.3.
Lainvalintasääntöjen soveltaminen Lainvalintasääntöjen soveltaminen
2.1. Lainvalintasääntöjen soveltaminen viran puolesta 2.1.
2.2. Takaisin- ja edelleenviittaus 2.2.
2.3. Liittymän muuttuminen 2.3.
2.4. Poikkeukset lainvalintasääntöjen soveltamiseen 2.4.
2.5. Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen 2.5.
Lainvalintasäännöt Lainvalintasäännöt
3.1. Sopimusvelvoitteet 3.1.
3.2. Sopimukseen perustumattomat korvausvaateet 3.2.
3.3. Henkilöstatuutti 3.3.
3.4. Vanhempi-lapsi -suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio 3.4.
3.5. Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus 3.5.
3.6. Avio-oikeuden alainen omaisuus 3.6.
3.7. Testamentit ja perinnöt 3.7.
3.8. Esineoikeudet 3.8.
3.9. Maksukyvyttömyys 3.9.

 

1. Lainvalintasääntöjen lähteet

1.1. Kansalliset säännöt

Itävallan kansainvälinen yksityisoikeus on kodifioitu. Perussäädös on kansainvälistä yksityisoikeutta koskeva laki (Gesetz über das internationale Privatrecht), joka on annettu 15.6.1978, Itävallan säädöskokoelma BGBl. N:o 304/1978. Kyseisen lain lisäksi sovelletaan seuraavia lainvalintasäännöksiä:

  • maaliskuun 8. päivänä 1979 annetun kuluttajansuojalain 13 a § (Konsumentenschutzgesetz – KSchG), BGBl. N:o 140/1979
  • kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden saantoa koskevan lain 11 § (Teilzeitnutzungsgesetz – TNG), BGBl I N:o 32/1997
  • kansainvälisen vakuutussopimusoikeuden soveltamisesta Euroopan talousalueella annettu laki (Bundesgesetz über internationales Versicherungsvertragsrecht für den Europäischen Wirtschaftsraum), BGBl. N:o 89/1993
  • jäsenvaltion alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta annetun direktiivin 93/7/ETY saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun lain 20 § (Bundesgesetz zur Umsetzung der Richtlinie 93/7/EWG über die Rückgabe von unrechtmäßig aus dem Hoheitsgebiet eines Mitgliedstaates der Europäischen Gemeinschaft verbrachten Kulturgütern), BGBl I N:o 67/1998
  • radioaktiivisuuden aiheuttamia vahinkoja koskevasta siviilioikeudellisesta vastuusta annetun lain 23 § (Atomhaftungsgesetz 1999 – AtomHG 1999), BGBl I N:o 170/1998
  • selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annetun lain 16 § ja 18 § (Finalitätsgesetz), BGBl. I N:o 98/2001
  • kansainvälisestä maksukyvyttömyysoikeudesta annetun lain 221–235 § (Bundesgesetz über das internationale Insolvenzrecht – IIRG), BGBl.I N:o 36/2003.
1.2. Monenväliset sopimukset

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 53 §:n mukaan laki ei vaikuta kansainvälisiin sopimuksiin, koska ne ovat normihierarkiassa sen – ja muiden kansallisten lainvalintasäännösten – edellä. Itävalta on osapuolena seuraavissa lainvalintasäännöksiä sisältävissä yleissopimuksissa:

Sivun alkuunSivun alkuun

  • Haagissa 24. lokakuuta 1956 tehty yleissopimus (English,français) lasten elatusapuun sovellettavasta laista
  • Haagissa 5. lokakuuta 1961 tehty yleissopimus (English,français) alaikäisten suojelun suhteen toimivaltaisista viranomaisista ja sovellettavasta lainsäädännöstä
  • Haagissa 5. lokakuuta 1961 tehty yleissopimus (English,français) testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista
  • Haagissa 4. toukokuuta 1971 tehty yleissopimus (English,français) tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista
  • Väestökirjanpidon yhdenmukaistamiseksi toimivassa kansainvälisessä komiteassa (CIEC) 20. syyskuuta 1970 tehty yleissopimus (English,français) PDF File (PDF File 140 KB) laillistamisesta avioliiton kautta
  • Kesäkuun 19. päivänä 1980 tehty Rooman yleissopimus sopimussuhteisiin sovellettavasta laista.
1.3. Kahdenväliset sopimukset

Seuraavat kahdenväliset sopimukset sisältävät lainvalintasäännöksiä:

Sivun alkuunSivun alkuun

  • Ystävyyssuhteista ja asettautumisoikeudesta 9. syyskuuta 1959 Itävallan tasavallan ja Iranin keisarikunnan välillä tehty sopimus
  • Keskinäisestä oikeusavusta 16. joulukuuta 1954 Jugoslavian federatiivisen kansantasavallan ja Itävallan tasavallan välillä tehty sopimus
  • Keskinäisistä suhteista siviilioikeudellisissa asioissa ja asiakirja-aineistosta 11. joulukuuta 1963 Itävallan tasavallan ja Puolan kansantasavallan välillä tehty sopimus
  • Perintöoikeudellisista asioista 9. huhtikuuta 1965 Itävallan tasavallan ja Unkarin kansantasavallan välillä tehty sopimus.

2. Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1. Lainvalintasääntöjen soveltaminen viran puolesta

Vieraan valtion lakia on sovellettava viran puolesta samalla tavoin kuin kyseisessä valtiossa (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 3 §).

2.2. Takaisin- ja edelleenviittaus

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 5 §:n mukaan takaisin- ja edelleenviittausta on noudatettava, jollei viittausta ole tehty nimenomaisesti aineelliseen oikeuteen. Jos vieraan valtion laissa viitataan takaisin Itävallan lakiin, sovelletaan Itävallan lakia. Jos vieraan valtion laissa viitataan lakiin, johon on jo viitattu, sovelletaan ensiksi viitattua lakia.

2.3. Liittymän muuttuminen

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 5 §:n mukaan takaisin- ja edelleenviittausta on noudatettava, jollei viittausta ole tehty nimenomaisesti aineelliseen oikeuteen. Jos vieraan valtion laissa viitataan takaisin Itävallan lakiin, sovelletaan Itävallan lakia. Jos vieraan valtion laissa viitataan lakiin, johon on jo viitattu, sovelletaan ensiksi viitattua lakia.

Sivun alkuunSivun alkuun

2.4. Poikkeukset lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Lakiviittausta ei saa noudattaa, jos kyseisen lain soveltaminen olisi vastoin Itävallan lainsäädännön perusperiaatteita (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 6 §).

Itävallan lainsäädäntöön sisältyy kansainvälisesti pakottavia säännöksiä (Eingriffsnormen), joita on sovellettava itsenäisesti kansainvälisestä yksityisoikeudesta riippumatta. Kyseisistä säännöksistä osa kuuluu tähän ryhmään sanamuotonsa perusteella, osa taas enemmänkin tarkoituksensa perusteella.

2.5. Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Vieraan valtion lain sisältö on selvitettävä viran puolesta. Tässä tehtävässä tuomioistuin voi nojautua osapuolten yhteistyöhön, oikeusministeriön toimittamiin tietoihin tai asiantuntijoiden lausuntoihin. Jos vieraan valtion lain sisältöä ei voida kuitenkaan selvittää kohtuullisin ponnisteluin määrätyssä ajassa, sovelletaan Itävallan lakia (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 4 §).

3. Lainvalintasäännöt

3.1. Sopimusvelvoitteet

Sopimusvelvoitteita, jotka eivät kuulu Rooman yleissopimuksen soveltamisalaan, on arvioitava sen maan lainsäädännön mukaan, johon osapuolet ovat nimenomaisesti tai sitovasti viitanneet. Jos lainvalintaa ei ole suoritettu, sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 46–49 §:ää (lain 35 §). Koska 46–49 § ei kuitenkaan koske sopimusvelvoitteita, sovelletaan lain 1 §:n mukaisten erityismääräysten puuttuessa sen maan lakia, johon asia läheisimmin liittyy.

Sivun alkuunSivun alkuun

Kuluttajasopimuksiin sovelletaan erityisiä lainvalintasäännöksiä: Kuluttajansuojalain 13 a §:n 1 momentilla on pantu täytäntöön useiden kuluttajansuojadirektiivien lainvalintasäännökset. Lainvalintaa on rajoitettu ennen kaikkea kuluttajan suojaamiseksi. Kansainvälisen yksityisoikeuden mukaisen lainvalintamahdollisuuden rajoitus sisältyy myös kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden saantoa koskevan lain 11 §:n 1 momenttiin.

Kansainvälisen vakuutussopimusoikeuden soveltamisesta Euroopan talousalueella annetussa laissa, jolla direktiivit pannaan täytäntöön, säädetään ETA:n jäsenvaltiossa aiheutuvat riskit kattaviin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista. Tämän osalta lainvalinta voidaan suorittaa rajoitetusti. Jos lainvalintaa ei ole suoritettu, sovelletaan sen maan lakia, johon sopimuksella on läheisin liityntä. Lähtökohtana on tällöin se, että sopimus liittyy läheisimmin siihen valtioon, jossa riski on katettu. Riskin kattaminen määritellään erikseen kussakin vakuutustyypissä.

Kansainvälisesti pakottavia säännöksiä ovat muun muassa työsopimusoikeuden mukauttamista koskevan lain 7 §, 7 a § ja 7 b §, joiden mukaan työntekijät ovat Itävallassa oikeutettuja sovellettavasta laista riippumatta vähintään työehtosopimuksen mukaiseen palkkaan ja vähimmäislomapäiviin. Vastaava säännös on myös esimerkiksi kuluttajansuojalain 13 a §:n 2 momentti, jonka mukaan lain 6 §:ää (oikeudenvastaisista sopimusehdoista), Itävallan siviililain 864 a §:ää (epätavallisten määräysten pätevyydestä vakiosopimusehdoissa ja sopimuslomakkeissa) ja siviililain 879 §:n 3 momenttia (selvästi kohtuuttomien ehtojen mitättömyydestä vakiosopimusehdoissa ja sopimuslomakkeissa kuluttajien suojaamiseksi) on noudatettava riippumatta sopimukseen sovellettavasta laista silloin, kun sopimus on solmittu osana Itävallassa toimivan yrityksen toimintaa. Vastaava kansainvälisesti pakottava säännös on kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden saantoa koskevan lain 11 §:n 2 momentti.

Sivun alkuunSivun alkuun

3.2. Sopimukseen perustumattomat korvausvaateet

Sopimukseen perustumattomien korvausvaateiden osalta lainvalinnan määräävästä liittymästä on säädetty kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 35 §:ssä ja 48 §:ssä.

Kyseiset korvausvaateet on arvioitava velkasuhteen osapuolten valitseman lain nojalla. Jos nämä eivät ole suorittaneet lainvalintaa, arviointi on tehtävä sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa korvausvaateen aiheuttanut menettely tapahtui. Jos osapuolilla on kuitenkin vahvempi liittymä tiettyyn toiseen valtioon, sovelletaan kyseisen valtion lakia.

Tässä lainvalintasäännössä säädetään sovellettavasta laista korvausvelvollisuuden syntymisen, korvausvelvollisen ja korvausmäärän osalta. Siinä säädetään myös vahingonkärsijän myötävaikutuksesta vahingon aiheutumiseen ja vahingonkärsijän mahdollisuudesta hakea korvausta suoraan vakuutuksenantajalta sekä korvausvaateiden vanhentumisesta.

Sellaisista liikenneonnettomuuksista aiheutuvien korvausvaateiden osalta, jotka kuuluvat tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista Haagissa 4. toukokuuta 1971 tehdyn yleissopimuksen (English,français) soveltamisalaan, liittymä määräytyy kyseisen yleissopimuksen mukaan.

Sivun alkuunSivun alkuun

Vilpillisestä kilpailusta aiheutuvien korvausvaateiden (ja muiden vaateiden) käsittelyyn on sovellettava sen valtion lakia, jonka markkinoilla kilpailu tapahtui (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 48 §:n 2 momentti).

Sopimukseen perustumattomat korvausvaateet vahingoista, jotka ovat aiheutuneet Itävallassa ionisoivasta säteilystä, on ratkaistava vahingonkärsijän vaatimuksesta Itävallan lain mukaisesti (radioaktiivisuuden aiheuttamia vahinkoja koskevasta siviilioikeudellisesta vastuusta annetun lain 23 §:n 1 momentti). Jos ionisoivasta säteilystä aiheutunut vahinko on tapahtunut toisessa valtiossa ja jos korvausvaade on arvioitava Itävallan lain mukaan, vahingot on korvattava vain siinä tapauksessa ja siihen määrään asti, mihin vahingonkärsijä on oikeutettu henkilöstatuutin (ks. kohta 3.3.) mukaan (radioaktiivisuuden aiheuttamia vahinkoja koskevasta siviilioikeudellisesta vastuusta annetun lain 23 §:n 2 momentti).

Sopimukseen perustumattomaan asiainhuoltoon liittyvään velvollisuuteen sovelletaan sen valtion lakia, jossa asiainhuolto toteutettiin. Jos johonkin muuhun oikeussuhteeseen on kuitenkin olemassa läheisempi liittymä, on sovellettava sen valtion lakia, jonka soveltamisalaan kyseinen oikeussuhde kuuluu (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 46 §).

Perusteettomasta edusta johtuvan korvausvaateen arviointiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa perusteeton etu syntyi. Jos perusteeton etu koskee kuitenkin suoritusta, joka on tehty tietyn oikeussuhteen perusteella, noudatetaan sen valtion lakia (lukuun ottamatta takaisinviittausta), jonka lainsäädännön aineellisia sääntöjä on sovellettava kyseiseen oikeussuhteeseen (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 46 §).

Sivun alkuunSivun alkuun

3.3. Henkilöstatuutti

Henkilöstatuutti on sen valtion lainsäädäntö, jonka kansalainen asianomainen henkilö on. Jos henkilöllä on usean valtion kansalaisuus, noudatetaan sen valtion lainsäädäntöä, johon henkilöllä on vahvin suhde. Itävallan kansalaisuus on kuitenkin aina ratkaisevassa asemassa. Pakolaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden osalta henkilöstatuuttina on sen valtion lainsäädäntö, jossa he tavanomaisesti oleskelevat (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 9 §).

Henkilön nimen käyttäminen on arvioitava hänen henkilöstatuuttinsa mukaan riippumatta nimen käyttöönottoperusteesta (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 13 §).

Esimerkiksi avioliiton kautta saadun nimen käyttö määräytyy näin ollen aviosäännösten sijasta nimisäännösten perusteella. Nimen käytöstä päättämisen muotovaatimuksiin sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 8 §:n yleistä muotosäännöstä. (Sen mukaan oikeustoimen muoto määräytyy oikeustoimeen sovellettavan lainsäädännön perusteella; riittävänä edellytyksenä on tällöin sen valtion muotosäännösten noudattaminen, jossa oikeustoimi on suoritettu.) Oikeuskäytännön mukaan aiemman henkilöstatuutin mukaisesti käyttöön otettu nimi ei vaihdu pelkällä henkilöstatuutin (kansalaisuuden) vaihtumisella.

Henkilön oikeuskelpoisuus ja oikeustoimikelpoisuus on arvioitava myös hänen henkilöstatuuttinsa mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 12 §).

Tähän lainvalintasääntöön sisältyy esimerkiksi vajaamielisyydestä johtuvat oikeustoimikelpoisuuden rajoitukset, mutta se ei kata avioitumiskelpoisuuden arviointia. Jos henkilö on saavuttanut täysi-ikäisyyden, hän myös pysyy täysi-ikäisenä uuden henkilöstatuutin määräyksistä huolimatta.

Sivun alkuunSivun alkuun

3.4. Vanhempi-lapsi -suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Aviolapsen aseman edellytyksiä ja niiden täyttymisen riitauttamista on arvioitava sen henkilöstatuutin (ks. kohta 3.3.) mukaan, joka aviopuolisoilla oli lapsen syntyessä tai avioliiton purkaantuessa, jos avioliitto oli purettu ennen lapsen syntymää. Jos aviopuolisoilla on eri henkilöstatuutti, noudatetaan sitä henkilöstatuuttia, joka lapsella oli syntyessään.

Tämän lainvalintasäännön soveltamisalaan kuuluvat aviomiehen isyysolettama, aviolapsen aseman riitauttaminen ja riitauttamiseen oikeutettujen henkilöiden määrittely sekä riitauttamisen määräajat.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen aseman laillistamisen (esimerkiksi julkisvallan toimenpitein) edellytykset määräytyvät lapsen isän henkilöstatuutin mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 23 §).

Aviolapsen aseman ja lapsen aseman laillistamisen vaikutukset määräytyvät lapsen henkilöstatuutin mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 24 §). Avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeudellista asemaa koskevan yleissopimuksen mukaan lapsen vanhempien avioliiton solmimisen kautta tapahtuva saattaminen aviolapsen asemaan on pätevä, jos se on pätevä myös lapsen isän tai äidin kotimaan lain mukaan.

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 24 § kattaa kysymykset, jotka koskevat lapsen hoitoa ja kasvatusta, hänen omaisuutensa hallintoa ja käyttöä, vanhemman tai molempien vanhempien suorittamaa lapsen oikeudellista edustamista mukaan luettuna vaatimus viranomaisen myöntämästä luvasta tiettyjen edustamistoimien osalta, vanhempain- tai isän oikeuden käyttöä avioeron jälkeen sekä puolisoiden elatusapuvaateita. Kyseisen lainkohdan kattamista kysymyksistä määrätään suurelta osin myös alaikäisten suojelusta tehdyssä Haagin yleissopimuksessa. Sen mukaan asianomaisten viranomaisten on sovellettava oman maansa lainsäädäntöä alaikäisten suojelua koskeviin toimenpiteisiin; toimivaltaisia ovat yleensä oleskeluvaltion viranomaiset.

Sivun alkuunSivun alkuun

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden vahvistamista ja tunnustamista koskevat edellytykset määräytyvät lapsen syntymähetken henkilöstatuutin mukaan. Lapsella myöhemmin olevaa henkilöstatuuttia sovelletaan siinä tapauksessa, että isyyden vahvistaminen tai tunnustaminen on mahdollista sen mukaan, muttei syntymähetken henkilöstatuuttia sovellettaessa. Sitä lainsäädäntöä, jonka nojalla isyys vahvistetaan tai tunnustetaan, sovelletaan myös kyseisten oikeustoimien riitauttamiseen (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 25 §).

Avioliiton ulkopuolisen lapsen aseman vaikutukset on arvioitava hänen henkilöstatuuttinsa mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 25 §).

Vanhemmuutta koskevien kysymysten osalta ratkaisevaa on sovellettavan henkilöstatuutin määrittäminen tiettynä ajankohtana, mutta vanhempien ja lapsen välisen suhteen osalta kyse on lapsen kulloisestakin henkilöstatuutista.

Lapsen adoptioon sovellettava lainsäädäntö määräytyy sekä adoptiovanhempien että lapsen henkilöstatuutin mukaan. Lapsen henkilöstatuutilla on rajoitettu vaikutus, jollei toisin ole määrätty. Tässä tapauksessa lapsen henkilöstatuutin mukaan määräytyvät ainoastaan edellytykset, joita sovelletaan lapsen tai sellaisen kolmannen henkilön antamaan suostumukseen, johon lapsi on perheoikeudellisessa suhteessa.

Lapsen adoption vaikutukset on arvioitava adoptiovanhempien henkilöstatuutin mukaan. Jos adoptiovanhemmat ovat avioliitossa, arviointi on kuitenkin suoritettava sen lain mukaan, jota on sovellettava avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin (ks. kohta 3.5.). Aviopuolison kuoltua on sovellettava jälkeenjääneen puolison henkilöstatuuttia.

Sivun alkuunSivun alkuun

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 26 §:n soveltamisalaan kuuluvat lapsen adoptiota koskevat aineelliset edellytykset, kuten adoptiovanhempien ikä, heidän ja lapsen välinen ikäero sekä kysymys siitä, missä tapauksissa adoptiovanhempien omien lasten olemassaolo estää adoption. Kyseistä lainkohtaa sovelletaan myös suostumuksen antamista koskeviin edellytyksiin mukaan luettuna mahdollisuus adoption vahvistamiseen viranomaisen ratkaisulla silloin, kun suostumusta ei anneta. Adoption vaikutukset perintöoikeuteen määräytyvät adoptiolainsäädännön sijasta perintöoikeuden mukaan (ks. kohta 3.7.).

Lapsen adoptio itsessään on loppuun saatettu tapahtuma, joka ei muutu henkilöstatuutin tai liittymän muuttuessa. Lapsen adoptointi muodostaa pysyvän oikeussuhteen. Näin ollen adoption vaikutuksiin sovellettava lainsäädäntö voi vaihtua adoptiovanhemman henkilöstatuutin mukaan.

3.5. Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Itävallassa solmittavan avioliiton muotovaatimukset määräytyvät Itävallan lain mukaan, ja ulkomailla solmittavan avioliiton muotovaatimuksiin sovelletaan kummankin kihlakumppanin henkilöstatuuttia; muotovaatimukset täyttyvät kuitenkin silloin, kun noudatetaan sen maan lainsäädäntöä, jossa avioliitto solmitaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 16 §). Viittaus avioliiton solmimismaan lainsäädännön soveltamiseen on rajoitettu ainoastaan aineellisoikeudellisten säännösten soveltamiseen, eikä paikallisessa laissa olevaa takaisin- tai edelleenviittausta oteta siten huomioon (poikkeus kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 5 §:stä, ks. kohta 2.2).

Sivun alkuunSivun alkuun

Avioliiton solmimisedellytykset ja mitättömyysperusteet sekä avioliiton purkamisen edellytykset (jotka on erotettava avioeroperusteista) on arvioitava kummankin osapuolen osalta tämän henkilöstatuutin mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 17 §).

Tämä lainvalintasääntö sisältää kaikki avioliiton solmimisen aineelliset edellytykset, kuten ensisijaisesti vähimmäisikää, avioesteitä sekä suostumuksen antamista ja sen korvaamista koskevat edellytykset.

Avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 18 §:n mukaan aviopuolisoiden yhteistä henkilöstatuuttia; tällaisen puuttuessa sovelletaan viimeisintä yhteistä henkilöstatuuttia, jos toinen puolisoista on sen säilyttänyt. Muussa tapauksessa vaikutuksia arvioidaan sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa aviopuolisot tavallisesti oleskelevat; jos tällaista oleskelupaikkaa ei ole, sovelletaan sen valtion lakia, jossa molemmilla puolisoilla oli viimeksi tavanomainen kotipaikka, jos toinen puolisoista on sen säilyttänyt.

Tämän lainvalintasäännön soveltamisalaan kuuluvat erityisesti velvollisuus aviolliseen yhteiselämään, kotipaikkaa koskevat vaikutukset, tukemismisvelvollisuus sekä aviopuolisoiden oikeus elatukseen. Sääntöä ei sovelleta kuitenkaan oikeuteen käyttää aviopuolison sukunimeä tai avioliiton varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin.

Sovellettava lainsäädäntö voi vaihtua liittymää koskevan asiantilan muuttuessa.

Avioeroon sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 20 §:n mukaan sen valtion lainsäädäntöä, jonka mukaan avioliiton henkilökohtaiset oikeusvaikutukset määräytyvät. Ratkaisevaa on tällöin avioeron ajankohta.

Sivun alkuunSivun alkuun

Kyseinen lainvalintasääntö kattaa avioeron edellytykset ja vaikutukset, joihin kuuluu esimerkiksi oikeus elatusapuun eron jälkeen.

Koska liittymä määräytyy tietyn ajankohdan mukaan, sovellettava lainsäädäntö ei voi vaihtua.

Avioliiton purkamisesta ei ole säännöksiä Itävallan lainsäädännössä. Näin ollen avioliiton purkamista arvioitaisiin siten läheisimmän liittymän perusteella kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 1 §:n mukaan. Läheisintä liittymää koskeva oikeuskäytäntö vastaisi todennäköisesti kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 20 §:ää.

Itävallan lainsäädännössä ei ole myöskään nimenomaisia säännöksiä yhteiselämästä tai avoliitosta, joiden osalta liittymä on myös määriteltävä kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 1 §:n mukaan.

3.6. Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteita on arvioitava osapuolten nimenomaisesti valitseman lainsäädännön mukaan. Jos osapuolet eivät ole sopineet lainvalinnasta, sovelletaan arviointiin lainsäädäntöä, jonka mukaan avioliiton henkilökohtaiset oikeusvaikutukset määräytyvät avioliiton solmimisajankohtana (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 19 §).

Lainvalintasääntö kattaa sekä lakiin että sopimukseen perustuvien aviovarallisuussuhteiden arvioinnin.

Sovellettavaa lainsäädäntöä koskeva liittymä ei voi vaihtua.

Avioehtosopimuksen muodosta on säädetty kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 8 §:ssä, jonka mukaan kyseisen oikeustoimen muotovaatimukset täyttyvät, jos noudatetaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa avioehtosopimus tehtiin.

Sivun alkuunSivun alkuun

3.7. Testamentit ja perinnöt

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 28 §:n mukaan perintöoikeudelliset seuraamukset määräytyvät perinnönjättäjään tämän kuolinhetkellä sovellettavan henkilöstatuutin mukaan. Kyseisen lainsäädännön mukaan määräytyvät perinnönsaajat, perintöosuudet, lakiosan suuruus, testamentinsaajan asema, perintövero ja lakiosaperillisen mahdollisuus esittää vaade suosiolahjan saajaa vastaan.

Perintöoikeus ja sen menettäminen eivät kuitenkaan määräydy edellä mainitun lainsäädännön mukaan, vaan niihin sovelletaan perillisen henkilöstatuuttia.

Kuolinpesän velkavastuuseen ja jäämistöoikeudelliseen saantoon sovelletaan periaatteessa ensimmäisessä kappaleessa mainittua lainvalintasääntöä. Jos kyseessä on kuitenkin Itävallassa suoritettava jäämistömenettely, jäämistöoikeudellista saantoa ja kuolinpesän velkavastuuta on arvioitava Itävallan lain mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 28 §:n 2 momentti).

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 29 §:n mukaan sovelletaan ilman perillisiä kuolleen henkilön perintöön tai paikallisyhteisön perintösaantoon perinnönjättäjän henkilöstatuutin sijasta sen valtion lainsäädäntöä, jossa omaisuus sijaitsi kuolinhetkellä.

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 30 §:ssä säädetään jälkisäädöksen pätevyydestä, erityisesti testamentin, perinnönjakosopimuksen ja perinnöstä luopumisen osalta. Niitä on arvioitava perinnönjättäjään oikeustoimen suorittamisajankohtana sovellettavan henkilöstatuutin mukaan. Jos jälkisäädös on pätemätön tämän lain mukaan, mutta pätevä perinnönjättäjään tämän kuolinhetkellä sovellettavan henkilöstatuutin mukaan, sovelletaan jälkimmäistä. Tämä säännös menee testamenttia koskevan Haagin yleissopimuksen edelle.

Sivun alkuunSivun alkuun

3.8. Esineoikeudet

Aineelliseen omaisuuteen kohdistuvien oikeuksien (mukaan luettuna omistusoikeus) perustamiseen ja lakkaamiseen sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa omaisuus sijaitsi oikeuden perustamisen tai lakkaamisen synnyttäneen oikeustoimen täyttymisajankohtana. Omaisuuden oikeudellinen luonne ja siihen kohdistuvien oikeuksien sisältö on arvioitava omaisuuden sijaintivaltion lainsäädännön perusteella (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 31 §).

Tämän lainvalintasäännön soveltamisala kattaa erityisesti omistusoikeuden, rasitteet (kiinnitykset), panttioikeuden, rakennusoikeuden, asunto-omaisuuden sekä myös kolmanteen osapuoleen nähden pätevän pidätysoikeuden. Omistusoikeuden siirtämisen vaikutukset määräytyvät myös kyseisen lainsäädännön mukaan.

Omaisuuden sijaintipaikan muuttuminen ei vaikuta sovellettavaan lakiin, koska oikeuden syntyminen perustuu loppuun saatettuun oikeustoimeen.

Oikeuden perustamisesta seuraavat vaikutukset määräytyvät omaisuuden kulloisenkin sijaintipaikan mukaan. Tämä liittymä voi näin ollen vaihtua.

Mainitun lainsäädännön mukaan arvioidaan muun muassa omistajan oikeussuojan ulottuvuus, oikeuden haltijan nautintaoikeuden laajuus ja käteispantin realisointimahdollisuus ilman tuomioistuimen myötävaikutusta.

Ajoneuvoihin sovelletaan erityissäännöksiä (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 33 §). Rekisteriin merkittyihin aluksiin ja ilma-aluksiin kohdistuvat esineoikeudet on arvioitava sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa rekisteriä pidetään; rautatiekaluston osalta sovelletaan sen valtion lakia, jossa kalustoa käyttävän rautatieyhtiön pääkonttori sijaitsee.

Sivun alkuunSivun alkuun

Ajoneuvon käytöstä aiheutuneita vahinkoja tai kustannuksia koskevien korvausvaateiden turvaamiseksi lain nojalla ja pakkoteitse perustettuihin panttioikeuksiin tai lainmukaisiin pidätysoikeuksiin sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa omaisuus sijaitsi korvausvaateen perusteena olevan teon täyttymishetkellä.

Myös kiinteään omaisuuteen sovelletaan erityissäännöksiä: Jos kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet kuuluvat myös jonkin muun lainvalintasäännön soveltamisalaan (esimerkiksi aviovarallisuussuhteiden osalta), aineellisoikeudellisella viittauksella, eli liittymällä omaisuuden sijaintivaltion lakiin, on etusija.

Immateriaalioikeuksien osalta ei ole annettu lainvalintasääntöä. Aineellisoikeudellisesti niitä on arvioitava kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 1 §:n nojalla sen valtion lain mukaan, johon immateriaalioikeuksilla on läheisin yhteys. Arvopaperisoitujen oikeuksien osalta tulee sovellettavaksi lex cartae. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 33 a §, jolla pannaan täytäntöön rahoitusvakuusjärjestelyistä annetun direktiivin 2002/47/EY 9 artikla sen soveltamisalaa laajentaen, sisältää erityissäännöksen arvo-osuusvakuuksien osalta. Kysymyksiin, jotka koskevat arvo-osuuksia tilitysjärjestelmissä, sovelletaan selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annetun lain 16 §:n ja 18 §:n erityissäännöksiä. Kyseisellä lailla pannaan täytäntöön selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annettu direktiivi 98/26/EY.

3.9. Maksukyvyttömyys

Kansainvälistä maksukyvyttömyysoikeutta säännellään konkurssilain neljännessä osassa, joka sisällytettiin lakiin kansainvälisestä maksukyvyttömyysoikeudesta annetulla lailla (Bundesgesetz über das internationale Insolvenzrecht – IIRG), BGBl.I N:o 36/2003. Tämän lain 217 §:n mukaan säännöksiä sovelletaan vain silloin, kun asiaa ei ole säännelty toisin kansainvälisessä oikeudessa ja erityisesti Euroopan yhteisön lainsäädännössä (ja sen osalta erityisesti maksukyvyttömyysmenettelyistä 29 päivänä toukokuuta 2000 annetussa asetuksessa (EY) N:o 1346/2000 (EU:n maksukyvyttömyysasetus)). Lain 221–235 §:ssä säädetään sovellettavasta laista. Säännökset ovat pääosin EU:n maksukyvyttömyysasetuksen vastaavien säännösten mukaisia.

Maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisedellytyksiin ja menettelyn vaikutuksiin sovelletaan periaatteessa sen valtion lainsäädäntöä, jossa menettelyyn ryhdytään. Konkurssilain neljäs osa sisältää säännöksiä erityisesti kolmannen osapuolen esineoikeuksista, kuittauksesta, omistuksenpidätyksestä, kiinteää omaisuutta koskevasta sopimuksesta, säännellyistä markkinoista, työsopimuksista, maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksesta rekisteröitäviin oikeuksiin, velkojien etua vahingoittaviin tekoihin sovellettavasta laista, kolmannen osapuolen saannolle annettavasta suojasta, vaikutuksista vireillä oleviin riita-asioihin, omaisuuden sijaintipaikan lain soveltamisesta omistusoikeuden ja muiden oikeuksien toteuttamiseen, kuittausta ja velan muuttamista koskevista sopimuksista, eläkejärjestelyistä sekä konkurssimenettelyn alkamisen jälkeen suoritetuista maksuista.

Jos nämä säännökset menevät päällekkäin kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain tai muiden lainvalintasäännösten kanssa, saavat konkurssilain erityissäännökset etusijan.

Lisätietoja

Itävallan lainsäädäntöön voi tutustua (saksankielisellä) www-sivustolla Rechtsinformationssystem Deutsch (oikeustietojärjestelmä) kohdassa ”Bundesrecht” (liittovaltion lainsäädäntö).

« Sovellettava lainsäädäntö - Yleistä | Itävalta - Yleistä »

Sivun alkuunSivun alkuun

Uusin päivitys: 03-07-2007

 
  • Yhteisön oikeus
  • Kansainvälinen oikeus

  • Belgia
  • Bulgaria
  • Tšekki
  • Tanska
  • Saksa
  • Viro
  • Irlanti
  • Kreikka
  • Espanja
  • Ranska
  • Italia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Unkari
  • Malta
  • Alankomaat
  • Itävalta
  • Puola
  • Portugali
  • Romania
  • Slovenia
  • Slovakia
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Yhdistynyt kuningaskunta