Navigointipolku

Missä komissio työskentelee

 

Vasta vuonna 1997 tehdyssä Amsterdamin sopimuksessa vahvistettiin virallisesti, että komission päämaja on Brysselissä, vaikka virkamiehiä oli käytännössä toiminut siellä jo kymmeniä vuosia.
Brysselissä työskentelee suurin osa komission henkilökunnasta. Muualle Eurooppaan on sijoitettu runsaat  2 000 virkamiestä, joista valtaosa  on Luxemburgissa.Komissiolla on edustusto kaikissa EU:n 27 jäsenvaltiossa.Lisäksi sillä on yli 120 lähetystöä ympäri maapalloa – Perusta Papua-Uuteen-Guineaan. Lähetystöjen toimenkuvaan kuuluu esimerkiksi kauppaan, kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun liittyviä tehtäviä..

 

Euroopan komission toimipisteiden sijainti:

Commission civil service